keskiviikko 29. elokuuta 2012

Hortoilen kuin rantahiekka

Sivistyksen malja on kiskonut terveyttäni. Olen kipeä. Kipeä, lomalla, kipeä, helteessä, kipeä, sikkurainen sentään, sisällä. Pääni on kumiseva kammio. Nenässäni asuu viisi miljoonaa bakteeria, jotka halaavat toisiaan niin, ettei ilma pääse läpi. Ja minulla olisi loma. 


Tänään suunnitelmana oli lähteä Wachelsee-vuoristojärven kupeeseen vaeltamaan ja telttailemaan, hengittämään lisää inspiraatiota, mutta tässä olen minä. Mytyssä. Nukkunut ja lukenut lähestulkoon kolme päivää ja yötä lukuun ottamatta kaupungilla käymistä eilen. 


Täällä lotisee helle, kesä helskyy; löysimme vaikka minkälaisia herkkuja Viktualienmarktilta ja uudesta, ruokaparatiisiksi muutetusta Schrannenhallesta. Vietimme tapas-illan, kotona, helpon, emme tehneet mitään itse, joten hinnaksi tuli suurempi kuin ravintolaillasta, mutta olipa jumalaisen makuista. Ja nukuinpahan sen jälkeen 11 tuntia. 


Huomasin tässä alkuviikosta, että tarvitsisin enemmän kuin 2,5 viikkoa lomaa juuri nyt. Olen väsynyt kaikesta. En tiedä missä todella haluaisin olla. On ikävä äikänopettajan työtä. Olen todella hukassa kirjailijana. En tiedä, mihin kuulun. Ja sitä paitsi: onko tämä jonkinlainen kolmenkympinkriisi? En minä halua kriiseillä. On aivan tarpeeksi kriisiä asua poissa Suomesta ja selvitä kaikesta, mitä ei ole. 


Luin Italiassa Fifty Shades Of Greyn lisäksi pari muuta kirjaa. Toinen niistä oli Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (luin sen englanniksi, ja täytyy sanoa, että englanninkielisen pokkarin kansi on PALJON vetävämpi kuin tuon suomalaisen!). Ihana, ihana 100-vuotias päähenkilö Allan sai minut naurahtelemaan välillä. Suosittelen tätä riemastuttavaa, ja aivan pöhköä kirjaa lämpimästi kaikille. Se on siis hyvällä tavalla pöhkö. Aivan kuin vanhempieni edesmennyt koira Olivia, jota myös Pölliksi kutsuttiin. 

Sitä paitsi kirjailija Jonas Jonasson osaa yllättää lukijan. Tarinaan tulee koko ajan odottamattomia tapahtumia tai henkilöhahmoja lisää. Kuten elefantti, Sonja, kuten Stalin ja muut suuret vallanpitäjät menneiltä ajoilta. Suomessa Jonassonia verrataan Paasilinnaan. Minä en ole Paasilinnalle koskaan lämmennyt, enkä ainakaan englanninkielisen version puolesta tätä hulvatonta kirjaa hänen tuotantoonsa vertaisi.


Ja nyt minä jatkan kirjoitusharjoitustani. Mikäli olet väsynyt löpinöistäni, ei kannata jatkaa, sillä nyt muistan lisää paikkoja, joissa olen käynyt ja tämä on vain harjoitusta, ajatuksenvirtaa:
 
Thaimaan ja Kambodzan rajalla minulta huijattiin mukava summa rahaa, ja Angkor Watissa aurinko lakkasi peittämästä, ja minä kiipesin kuten aina, kiipesin temppelin laelle entisen poikaystäväni kanssa, hyvä kun uskalsin alas tulla, vasta Vietnamissa aloin voida pahoin, vasta siellä vietin inhon yön; hostellihuone rapisi niskaan ja minä kuvittelin sinne torakat, enkä kyennyt käyttämään vessaa, pidättelin koko tunkean yön, aamulla ensimmäisinä tunteina riensin ulos ja virstasin neljän tähden hotellissa jäseneni kuntoon.

Mutta aina kun matkustan Savonlinnan läpi mökille, katson sillalta takaviistoon ja näen oopperajuhlien kruunun, ja se linna on samaa kuin näkisin maan alle; Vietnamissa tein sitäkin, kävin maan alla katsomassa kirkkoa, kävin maan alla tunneleissa, joissa tajusin potevani ahtaanpaikankammoa, en pystynyt kulkemaan sotilaiden jälkiä kuin metrin tai kaksi, ja myöhemmin palattuani Ho Chi Minhiin ostin mekon, joka minulla on vieläkin, siitä on reunusta kulunut puhki, Hanoissa muistin lisää, Cat Bayn saarella uin sellaisissa aalloissa, joissa vesi oli valkoisenaan kuplista, ja ne löivät kivien yli niskoihin, ja minä varjelen sinua kaikelta.

Irkutskissa pelkäsin aamuyötä, oli kylmä keskellä kesää, ja jos Baikalissa ui ilman lämmikettä, saa 25 ikävuotta lisää, joten minä uin siellä, ystävän kanssa vaihdoimme ruumiita, kiiruhdin yhtäkkiä veden läpi, kuulin lehmien huudot kallioilla, ja olin valmis jatkamaan. Pekingissä minua katselivat säälittävät silmät, Kielletyssä kaupungissa ja Taivaallisen rauhan aukiolla järjestelin ajatuksiani siisteihin riveihin, pinosin hyllykaupalla, ja Kiinan muurilla näin vain metsän, näin metsän puilta, näin enemmän.

Kun vaihdoin kaupunkia, piti matkustaa yöjunalla, sain hädin tuskin istumapaikan, ja vieressäni seisoi nainen, joka kantoi sylissään lasta, antoi lapsen virtsata käytävälle, puristauduin kasaan, kaikki ne katseet, miten kestin ne, minulle tarjottiin lämmintä maitoa, jota juovat astronautit taivaalla, enkä voinut kieltäytyä, se olisi ollut suurempi kuin etikettivirhe, ja kun juna vihdoin lipui Shanghaihin, luulin päässeeni yli. 

Minun kotini oli ennen Helsinginkadulla, ja nyt siellä asuu jokin toinen. Minä näin ullakkokerroksen saunasta pohjoiseen, piritorilla huusivat räsyiset hahmot, saunoin siellä jäsenet raukeina ja kohtasin oveluuden. Kohtasin sen rivakammin kuin nukuin vuosia sitten Marseillessa rannalla, en saanut hotellia mistään, kylmetyin tahdoin kotiin. Olen monesti tahtonut kotiin. Aina kodista pois. Juna vei Toulosseen, Bordeauxiin, vei Pariisiin ja Belgiaan, kävin Gentissä, kävin Liegessä, ostin suklaata kuin sarjakuvissa, Antwerpenissa olen käynyt kahdesti, sieltä pääsee hengästymättä Hollantiin, en muista yhden paikan nimeä, mutta siellä asfaltti oli joutuisampaa kuin muualla, ja Rotterdamissa näin värikuvia, näin Amsterdamia ylösalaisin, kuljin pulun kanssa museossa, söin roppakaupalla kivennäisaineita.

Sitä paitsi nyt lopetan, en muista enää lisää tänään. R korjaa skootteria. Minä menen suihkuun ja paranen. Haluan ajelulle. Eilen juutuin ruuhkaan keskellä kaupunkia, ajoin risteykseen, jossa vain minulle paloi punainen, ja sitten tulivat autot, joka puolelta kuormat, kiljuin, R pelkäsi kerrankin. Mutta tässä ollaan. Kipeänä hengissä. Münchenin sykkeessä. Kyllä minä tätä kaupunkia uumoilen. Es ist meines zuhause.

14 kommenttia:

  1. En minään pidä Arto Paasilinnasta, jos häntä tarkoitat! Erno on ihan eri luokkaa, terävä kuin neulankärki!<33

    Paranemisia, Helmi-Maaria!<3333

    VastaaPoista
  2. Paranemista täältä! Ja kriisit hus pois. Olet kirjailijana sitä paitsi hyvässä paikassa: kohta kolme kirjaa ulkona ja projekteja vaikuttaisi olevan pää pullollaan. Nyt vain lepoa ja troppia ja kyllä se siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että tämä ankea olo vain vaikuttaa henkiseenkin oloon...joten yritänpä lepäillä :)

      Poista
  3. Paranemisiin! Helteellä on kurja olla kipeä(muutenkin on mutta erityisen kurjaa helteellä..)

    VastaaPoista
  4. Tuo kansi on kyllä kiva! Vaikka vähän vierastankin noita myyntilauseita kansissa.

    Ikävää, että olet kipeä, toivottavasti paranet pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo kansi on kiva. Värikäs ja iskevä!

      Poista
  5. Sairastaminen on inhottavaa myös täällä syyssään kynnyksellä, kaipaan haju- ja makuaistia takaisin! Pikaista paranemista sinullekin :)

    Toivottavasti kriiseily on sairasteluun liittyvää tai ainakin ohimenevää. Minusta sinä olet loistava kirjailija!

    Ajatusvirtaa oli taas mukava lukea, paljon olet nähnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinäkinkö kipeä! Paranemisia sullekin1

      Poista
  6. Lumoavaa ajatustenvirtaa! Pikaista paranemista ja ehtymättömiä ajatusvirtoja toivottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatukset tuskin lakkaavat koskaan virtaamasta :D Mutta kiitos, koitan päästä kuntoon edes tänään vaikka!

      Poista
  7. Helmi-Maaria, kriiseillään yhdessä. Olen ehdottomasti tässä tällä kohtaa kerakärsijäsi.

    Mutta eikä ole ihanaa, että elämä tuntuu?

    Kivaa, kun mainitsit Satavuostiaan. Olen aloittanut sitä nkauan, kauan, kauan sitten, mutta se on minulla edelleen, edelleen ja edelleen kesken. Jostain syystä en ole sitä jaksanut, mutta ehkäpä kuitenkin nyt kannustuksestasi luen sen!

    Mitä pidit FSOG:sta? :-)

    (PS. Minä kirjoitan taas - syyspimeät ovat tulleet!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lue se loppuun. Ihana, valloittava Allan ja kumppanit piristävät kummasti! Fifty Shades Of Greystä kirjoitinkin oman postauksen, käy kurkkaamassa :)

      Ja kyllä..onhan se tietysti hyvä, että elämä tuntuu!

      Poista