perjantai 17. elokuuta 2012

Moikkis olen lähtövalmiina!

Tulipa yhtäkkiä tuossa eilisiltana ikävä. Ikävä kummipoikaa ja kaikkia sisaruksia ja niiden jälkivääntöä, ystäviä, vanhempia, kaikkia kaikkia. Herra T:tä, Inkkulia, Sintsaa, Ellua, Saimaa, Annia, Piiaa, Helsinginkatua, omaa pientä kotia. Iski ihan tuntematta mokoma tunne, varoittamatta hiipi mieleen, jynssäsi päätä; se iskee yleensä kerran kuussa. Ehkä useamminkin.

Sen saa painettua kyllä taka-alalle, ei kai muutakaan voi. Nyt se iski, kun poljin pohkeet hapoilla tallilta kotiin, kun radio lakkasi toimimasta, kun autot hujauttivat minua pyörteisiin. Ei voinut karkuun polkea, sillä tunne seurasi mukana enkä kovempaa enää pystynyt, vaikka tällä kertaa 30 kilometrin matkaan meni tunti ja 20, olen hidastunut, harmittaa.

Aikaa Lorenzon kanssa. Mennyttä aikaa. Ikävä!
Katselin vanhoja kuvia jo toissapäivänä. Huomasin: minulta jäävät kaikki hetket välistä. En ole mukana, kun niistä tulee koululaisia tai kun niiltä irtoaa hampaita, minun kummilapsiltani, en ole mukana, kun pienimmät oppivat muistamaan tätinsä ja setänsä, enkä ole mukana, kun siellä ostetaan uusia koteja tai paistetaan omenapiirakkaa, keräännytään yhteen muuten vain. 

Kummityttö sylissä, katsotaan kuinka yksi meistä saa nimeä.
En ole mukana, kun äiti täyttää 60 vuotta, en, kun ystävät siirtyvät työpaikoista toisiin tai syövät aterioita saman pöydän ympärillä, istuvat iltaa kuulaassa elokuussa, en ole mukana, kun kirjallisuus elää ihmisten muodossa tapahtumissa.

Listahan voisi jatkua loputtomiin, minun ulosjäämis-listani, joten pakko pitäytyä siinä missä on ja kääntää valoa kirkkaammaksi. Olenhan kuitenkin useammin läsnä kuin en ollenkaan. Ja kylässähän on käyty, täällä luonani, toivottavasti käydään jatkossakin, ja minä tulen, tulen 6 viikon päästä Suomeen peräti viikoksi, rockirock.

Kai tämä tällainen kaipuutunne vaanii puskan takana kaikkia niitä, jotka ovat kotimaata vaihtaneet. Minulla on uusi elämä täällä, mutta voi kun saisin samat ihmiset mukaan. Ihmisikävä. Ja Helsinki-kaipuu. Niisk. Onneksi on blogi johon voi purkaa. Päiväkirjakin. Onneksi kummipoika soitti tänään. Ihana. Onneksi München on vienyt sydämen.

Mitä löytöjä :)
Ehkä myös hullun kokoinen matkakuume vaikuttaa haikeuteeni. Rosolina Mare -niminen paikkakunta Venetsian eteläpuolella odottaa kuin vyönisku. Huomenna on lähtö, aamulla varhain, ajamme jäävisti viisi tuntia. Otamme norjalaisystävän Venetsiasta kyytiin. Sitten alkaa ehtoo.

Luulen, että minun täytyy käväistä Venetsiassa pidemmän ajan kuin vain yhden päivän verran. Ehkä irtaudun muusta porukasta ja käyn siellä yksin. Joskus teen sellaista. 

Ikimuistoisinta oli olla yksin Yangtse-jokiristeilyllä kiinalaislaivassa neljän päivän ajan. Kukaan ei puhunut englantia. Vieressä valui laiva, joka oli täynnä iloista, juhlivaa kansainvälistä kansaa. Välillä teki mieli hypätä sinne laidan yli. Olin nimittäin kiinalaiskohde. Ottivat kuvia koko ajan, pyysivät laulamaan karaokea, tyrkkäsivät lavalle vaikka sekä musiikki että tekstitys olivat silkkaa kiinaa, kutsuivat illalliselle kanssaan, ruoka oli kyllä hyvää, pakottivat kertomaan asioita. Puhuin käsin. Välillä vetäydyin omaan rauhaan homeiseen hyttiin kirjoittamaan. Silja ja Mai sai alkunsa siellä. Söin jokilaivan pysähdellessä tulisia nuudeliaterioita 50 sentillä ja otin kuvia kuolleesta kaupungista, temppeleistä, ympärillä kohoavista rinteistä.

Lumihankiruno.

Mutta Italia. Ihana Italia. Vanhat bikinit saavat kelvata, samoin kaikki kesämekot. Lukemistoa haalin vielä kasaan. Erään kirjan olen jo pakannut mukaan työkaverin suosituksesta: Jonas Jonassonin The Hundred-Year-Old Man Who Climber Out of the Window and Disappeared. Vielä pari muuta romaania pitäisi löytää. Jos sitä vaikka kirjastoon hilautuisi.

Olen yrittänyt räpiköidä Murakamin 1Q84:ää yhä eteenpäin, mutta todellista kamppailua se on; tekisi mieli lopettaa koko ajan kesken. En vain raaski, sillä R raahasi minulle tuon järkäleen tuliaisiksi työmatkaltaan valtameren takaa. Ja jollain tasolla koko ajan toivon, että kyseinen opus muuttuisi mielenkiintoisemmaksi. No..olenpahan jo 500 sivun rajan ylittänyt. 400 vielä, jotta voin hurraata huudella.

Olen muutes aika paha pariskunnan puolikas. Nimittäin meillä on vihdoin yhteinen kulutustili, mistä voi ruuat ostaa ja laskut maksaa. Ja mitä teen minä: ostin "salaa" oikein ihanan valokuvakehyksen ja tilasin kaksi julistetta omista valokuvista. Lisäksi laitoin 350 valokuvaa kehitettäväksi. Tulisivatpa ne jo tänään. Saankohan ostaa vielä valokuva-albumin yhteisillä rahoilla? Ja kehyksiä? Rakastan kehyksiä. Voisin kehystää koko kodin. Koko elämän. 

Minun elämäni: milloin siitä tuli näin mutkikas. 
Ihana ja hämärä. 
Kaipuusta ratkeamaisillaan.
Haisen valkosipulillekin.
Ja ehkä viinille.

Kävimme eilen R:n kanssa syömässä kreikkalaisessa, ja koska siltäkin alkoi loma, istuimme vahingossa iltaa aika pitkään. Olen nykyään aivan hulluna sopivasti jäähtyneisiin valkoviineihin, joissa on ripaus sitrushedelmän makua.

8 kommenttia:

  1. ...kaipuusta ratkeamaisillaan.
    Haisen valkosipulillekin
    Ja ehkä viinille,
    sinulta minussa.
    Oi elokuu!

    Ihanaa, että voit lähteä minne huvittaa, milloin huvittaa. Toiset siitä vain haaveilevat. Olet etuoikeutettu. Hurmaavaa matkaa Venetsiaan ja minne ikinä keksitkään lähteä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Voin mennä mihin vain täällä helposti. Ja huokealla. Matka on varmasti ihana :)

      Poista
  2. Upeaa matkaa runilijatar, Helmi-Maaria!<3333

    Kyllä sinä osaat, jaksat ja kestät senkin suuren kaipuusi. Ja sitten kun et, niin menet heitä katsomaan...;)))

    VastaaPoista
  3. Minullakin on tuollainen kaipuu Helsinkiin,ja tuttuihin ja läheisiin,,mutta enimmäkseen kesäisin.Ihanaa Italian matkaa Helmi-Maaria,nauti oikein kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkaipuu on kyllä tosiaan kova. Mökki ja kaikki on jäänyt välistä. Ensi kesänä teemme kuukauden Suomi-rundin :) Kiitos, nautin Italiasta riemauksin!

      Poista
  4. Ai niin olen miettinyt tuota Murakamin kirjaa,mutta sen lukeminen kuulostaa hieman työläältä,vaikka muuten pidänkin paljon hänen kirjoistaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, työlästä on...mutta tänään sain taas 30 sivua ohi..

      Poista