torstai 30. elokuuta 2012

Sydämeni koetuksella!

Eilen päätin, että himputin katinkontit: flunssa ei pilaa lomaani. Jotenka menin R:n mukana biergarteniin tapaamaan hänen kouluaikaista, ihastuttavaa ystäväänsä, joka kutsui siltä istumalta minut Stuttgartiin luokseen kyläilemään. Niin että R jäisi tänne. Ja minähän sanoin: kyllä. Tosin ehkä otan R:n mukaan. Olen joskus ujo.


Tapasin myös uuden suomalaisihmisen. Hän on juuri muuttanut tänne ja tarvitsee mm. tulkkausapua. Koska alkuni täällä oli lievästi kuvailtuna helvetillinen, teen mitä hyvänsä, ettei kenenkään tarvitse kokea samaa. Huomenna siis menen tulkiksi työkkäriin. Toivottavasti byrokratian pyörä ei pyöri. Pistän sen tukkoon. Tuikkaan kapulan rattaisiin. Huudan käytävillä, että pitäkää leimanne, täältä tulee täyttä asiaa eikä leimoja tarvita, ja sitten laitan leiman otsaani. Sellaisen leiman, että johan riittää!

Englantilaisessa puutarhassa kiinalaisen tornin kupeessa ilman meikkiä ja pää isontuneena.
Tänään olen saanut vilustumisolon hieman laimenemaan - mutta harmikseni en tarpeeksi voidakseni mm. mennä ratsastamaan (oh, ikävä Tina-tammaa ja maastoreittejä!). Jotta flunssa ei pilaisi yhtään mitään, rassasin R:n kanssa skootteria kiiltokuntoon (hän rassasi sitä eilen 6 TUNTIA, ja osti minut tänään avukseen ravintolaillallista vastaan...mutta nyt väsyttää niin, ettei raflailusta tule mitään, ja sitä paitsi huomenna koittaa suuri jännittävä ilta: dinner in the dark!). 

Kävimme ajelemassa ympäriinsä. Hauskaa, kun ihmiset nauravat perään. Tai avaavat autonsa ikkunan liikennevaloissa ja kyselevät, minkä vuosimallin Schwalbe meillä oikein on. Että jos tahtoo huomiota, ja minähän sitä janoan, kannattaa ostaa Schwalbe ja päristää.

Müncheniläisiä taloja skootterin kyydistä kuvattuna.
Englantilaisessa puutarhassa söimme jäätelöä. Aurinko kiirehti piiloon yhtäkkiä. Sade saavutti ennen kuin ehdimme Schwalben selkään, ja nyt olen märkä osittain, ja pelkään, että herra Flunssa rakastaa tällaista; sateen kastelemaa heikkoa vartta. 


Joka tapauksessa tällaiset päivät ovat nyt tärkeitä. Ei ole aikatauluja, saa nukkua, tehdä mitä mieli tekee. Saimme juuri äsken myös kutsun yläkerran naapurin synttäreille. Joten illaksi on tiedossa piipahdus kylään. Ja oih. Sydämeni murskahti eilen. Eräs naapurimme sanoi, että tuo vastapäisen talon valokuvaaja muuttaa pois! Voi ei! Hän on minun salainen tirskistelyn kohteeni! Hän on minun neljännen romaanini sivuhenkilö! Hän on minun valokuvaajani. Alaston näky illoissa ja aamuissa. Ja nyt se muuttaa pois.


10 kommenttia:

  1. Helmi-Maaria, pudota hänelle viesti, jossa kerrot hänellä olevan rooli seuraavassa kirjassasi.

    Ihana parveke tuossa kulmahuoneistossa...siinäkö hän siis nakuilee? Osaa mies valita hyvin kehyksensä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hyvä idea. Jos uskallan, laitan hänen valokuvausliikkeensä oveen lapun :)

      Kunpa olisikin juuri tuo parveke vastapäätä silmänilona. Kauniit ovat hänen kehyksnsä, mutta eivät aivan noin! Tuo kuvan talo sijaitsee kivenheiton päässä meiltä.

      Poista
  2. Olet ihana kun autat alkuun suomalaisummikkoa:)Aika mukavia tapahtumia tuossa postauksessa.Ja harmi,kun se nakuileva sivuhenkilösi muuttaa pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen niin, että koskaan ei voi tietää tarvitseeko itse apua, joten sitä on annettava aina, kun voi :)

      Ja kyllä. Suuri harmi. Mun sivuhenkilö :(

      Poista
  3. Mahtavaa, että jaksat vielä auttaa muita oman byrokratiarumban jälkeen :)

    Tunnustin jotain blogissani ;)

    VastaaPoista
  4. Tuo skootteri on kyllä mainion näköinen. :)

    VastaaPoista
  5. Voi, kuinka olet ihanan kiltti! Otan osaa näköalojen menetyksen vuoksi, ehkä hän vielä suostuisi jäämään jos tietäisi roolistaan kirjassasi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joten yritän uskaltautua viestittämään hänelle, että hän on kirjassa...jänskää!

      Poista