keskiviikko 1. elokuuta 2012

Vapaapäivän voitto!

Onko tämä epätoivoa, onko tämä lujaa, riippuvaista rakkautta omaa darlingia kohtaan?
Myöhään eilen illalla tahto vei minut perille.
Vei hautaamani käsiksen kohdalle
Pakotti lukemaan. 

Minä itkin ja luin. Ja päätin; kaivan sen esiin. Muokkaan sitä, jotta se kelpaisi muillekin, olen jo kysynyt Ntamolta, josko kiinnostusta löytyisi. Se on loistava käsis, minun Pintanaarmujani, enkä voi ymmärtää, miksi olen manannut sen jo maanpinnan alle, miksi olen antanut typerien hylsykirjeiden lannistaa, miksi olen unohtanut, mikä omassa kallisarvoisessa tekstissä on tärkeää.

Hetki eilisillalta, hetki ennen Pintanaarmujen uudelleen kohtaamista.
Pintanaarmuja on hengitykseni. Se on hiilidioksidia ja vettä.

Vai mitä sanotte, kun luette näitä esimerkkikohtia:

a)

Täytyy pitää taukoja, täytyy muistaa pitää taukoja.
Siispä ensimmäisen kerran koskaan näin hänet kerrostalossamme. Hänen ikkunansa ja minun ikkunani kohtasivat toisensa sisäpihalla vinottain. Minun ikkunani osoitti kohti etelää, hänen kohti länttä. Tapasimme siis tavallaan ilmansuuntien ristikohdassa.
Hän ei varsinaisesti tupakoinut, mutta kun me kohtasimme, oli varjojen värittämä ilta. Syksyinen pimeys, hämärää ja sadetta, ja hänen poskillaan valuivat kyynelet toisensa perään ja hän piteli kättään, se näytti kipeältä ja murskatulta; siniseltä kädeltä, jossa ei ollut yhtään voimaa. 

 b)

En edes huomaa sinua, teki mieli sanoa, mutta tyydyin tarjoamaan hänelle tupakkaa, heitin kysymättä yhden, hän sai sen kiinni kertakopilla, otti sormiensa väliin, sytytti palamaan, ja hän poltti kuin enkeli tai menneisyys, enkä minä ole koskaan nähnyt toista, jonka huulet imevät niin painavasti, niin ennakkoluulottoman karkeasti, niin lapsellisen tärkeästi.
Takaumatehdas; eilisen saavutuksia.
c)

Hellalla ei kiehunut soppa tai vääristynyt ilmeettömyys. Ja Veikolla varhainen nälkä, työmiehen mittatilatut tarpeet, etkä sinä koskaan tee mitään oikein, jumalauta nainen, ruoka on myöhässä perkele. Anteeksi, anteeksi, anteeksi, ja Anna oli anteeksiantamaton, eikä hän väistänyt miehensä varjostimiksi kohonneita käsiä. 
 Sanotko sinä minulle, joka olen tämän talon isäntä, sanotko sinä anteeksi ja oletat että kaikki on sillä kuitattu, mies lateli ehtoja, niitä joiden nojalla Anna sai pysyä. Ja Anna: piiritetty lintu, sanoiko hän anteeksi vai kuvitteliko vain, osasiko edes, enää?
Ja Veikon ääni roihu: mene vittu keittiöön siitä mumisemasta ja tee ruokaa. Ja Veikon ääni viima: vittu olet syönyt minut. Ja sen nyrkki, ei enää leima, Veikon nyrkki merkkinä elämänlaadusta: jos on liikaa, huomaa pian että ei ole enää mitään jäljellä.
Juoksin ajatuksia halki ja sitten se iski. Pintanaarmuja varpaiden väliin.
d)

Anna kaivoi sängyn alta salaiset muistonsa, piirsi kaiken muistiin. Ja sitä on vapaudenkaipuu: muistot joita häpeää. Hän makasi niin kuin miehet upottavat lihansa naiseen, ja sanat putosivat maahan: milloin tämä loppuu, milloin minusta tulee hyvä?
Vastaamatta kysymyksiin uni saapui väkisin, puski, palautti vasta seuraavana aamuna naisen Annassa raiteilleen. Sinun hengityksesi haisee pahalta narttu, Veikko vaikutti sivistyneen sitten eilisen. Ja Anna oli tuskin silmiään avannut, yritti: mutta mutta. Mutta ja mutta, se haisee ihan helvetin pahalta joten pidä suusi kiinni vitun mutta. Eikä Veikko sitonut ja Anna tiesi: se on merkki, muutoksen pyhä viilto.   
 - - 

Kaikki hidastettua: käsi menee taakse koukussa, lähtee oikenemaan, lentää kohti kasvoja, tömähtää poskeen. Tulee jälki. Minä pelkkää jälkeä tallottu polku metsässä, Annan ajatukset risumajassa, kun Veikko iski ne olivat aina poissa, ja Annasta tuli mykkä kertaheitolla, ja Veikko on muurari, muuraa minun muistoni. 
  
e)

Veikko lusikoi puuroa, haukkasi leipää, ryysti kahvia. Vilkaisi pihalle kun jostakin kuului ulvontaa, koiran meluisaa leikkiä, mies oli jännittävästä näytelmästä kohtaus ja Anna hinkkasi puurokattilaa puhtaaksi, oli polttanut ruokaa pohjaan, harvoin poltti niin tai jännitti.
Miten hiljainen Veikko olikaan.
Miten hiljainen koko koti.
Miten hiljaisuus on näin raastavaa. 

Ryöpytyksen jälkeen. Hiljainen keittiö. Mansikkaa, mustikkaa.
Tiedän; ei riitä, että kieli toimii, mutta kun tässä toimii mielestäni kaikki. Mielestäni juoni näkyy läpi, mutta ymmärrän kyllä, miksi eräs kustantamo sanoi, että kieli vie liikaa huomiota juonelta, ja että nerokkaista kohdista huolimatta ei riitä. Tämä ei.

Mutta ritarisotilasneitikenraali minä nousen taas. Ratsuni selkään, kilpi ja miekka tanassa. Muokkaan tekstiä vielä niin, että juoni tulee enemmän näkyville, mutta mitä sanotte, olenko hullu. Että en nyt sitten heitäkään tätä menemään. Että palaan, palaan, palaan.

Uusin herkkukeksintöni; maapähkinävoita kaurakeksien välissä.
En pysty laskemaan irti. Näin on käynyt joka kerta, kun olen tauon jälkeen raottanut tämän käsiksen sivuja; rakastun tekstiin uudelleen. Teen sen parissa töitä, uhraan aikaa, vellon päähenkilön murheissa, näen omin silmin kuinka hän päättää suuntia, ja jämähdän. En halua tappaa tätä. En halua unohtaa. On iskenyt sinnikkyyden salama. Minuun on iskenyt. Jatkan kuin pyrstötähti.

Kone, jota ilman (tietokoneen lisäksi) en käsitä päivääkään.
Oli miten oli, tämä käsis tulee vielä julki romaanin muodossa. Tulee viimeistään ensi vuoden alussa, sanokaa minun sanoneen, tulee tietä tai toista myöten, tämä on rautaa ja kultaa ja sanojen harmoniaa enkä ymmärrä lainkaan, mistä kiikastaa (tai siis ymmärrän, mutta korjaan epäkohdat!). Piste. Olen puhunut. Olen myös kustantamolleni Ntamolle puhunut jo. Vastauksia odotellaan, ja jos mikään ei auta, syön hattuni, sanojani en.

9 kommenttia:

  1. Nuo lainaukset ovat selvästi sellaista, jota voisi nimittää hengitykseksi. Sanat jäävät kajahtelemaan lukijan sisällä niin kuin pitääkin. Hengitä edelleen syvään, vedä henkeä vatsanpohjaan saakka ja hengitä sitten hitaasti ulos. Anna kirjoittamisen täyttää sinut elämänenergialla ja kirjoita, kirjoita...

    VastaaPoista
  2. Kiillota kilpesi, suojaa siipesi ja anna mennä! Kansiin tuo pitäisi saada :)

    VastaaPoista
  3. Eri hyviä hommia. C) oli suosikkipätkäni.
    Toivottavasti tämäkin vielä julkaistuu.

    VastaaPoista
  4. On pakko uskoa itseensä ja tekstiin, Helmi-Maaria!!!

    Näinhän ne miehet yrittävät alistaa naisen valtansa alle, ja nainen ei osaa tehdä mitään oikein;/ Veikko tuntuu olevan narsistipiru itse...

    Oikein antoisaa elokuuta, Helmi-Maaria!<3333

    VastaaPoista
  5. Mitä vikaa on lujassa ja riippuvaisessa rakkaudessa omaa tekstiä kohtaan? Ei mielestäni mitään, jos siihen ja itseensä uskoo. Joten onnea Pintanaarmujen kanssa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille, kommentoijat, tsemppaamisesta! Täällä itseusko vahvistuu :)

    Ja totta, B.N. on vain hyvä uskoa itseensä. Harmi vain, kustannusmaailmassa usko joskus ikään kuin menee rikki. Sen takia on hyvä nähdä sisäänpäin!

    VastaaPoista
  7. Helmi-Maaria, tätä sinä et hautaa!!! Sain iholle väreitä jo kohtaa b) lukiessa...

    Hieno tuo kuva, jossa lähestyt melkein hyljättyyä rakastasi, jota ET SAA HYLÄTÄ!

    VastaaPoista
  8. Et sinä tätä voi kuopata, tuo tupakkakohtaus oli aivan mahtava. C) sai ihoni kananlihalle, herätti halun lukea lisää. Eli kiillota haarniskasi ja teroita peitsesi, tämän puolesta kannattaa vielä taistella!

    VastaaPoista
  9. Leena ja Rina; olen kaivanut tämän haudastaan ja hikipäässä taistelen :) Toisin sanottuna riisun tekstistä ylimääräisiä kohtia, joita on vielä noin 40 liuskan verran, ja sitten, viime teroituksen jälkeen luulisin paketin olevan kasassa.

    VastaaPoista