tiistai 7. elokuuta 2012

Yksi tai kaksi tai saavillinen?

Mitäs mieltä olette? Pystyykö krapulassa tai jopa humalassa kirjoittamaan? Pystyykö olemaan "kunnon" taiteilija, jos suurimman osan elämästä ryyppää? Ketä esimerkkejä meillä on? Meillä on hulivili Eino Leino, meillä on Saarikoskea meillä on Aleksis Kiveä ja meillä on Timo K. Mukkaa. Ja kovin pinttynyt käsityshän on, että kirjailijat ovat juoppoja.

Nami, tämä on hyvää!
Mutta käsitykseni mukaan yllä mainituilla tämä ryyppääminen oli kausittaista, vai olenko käsitysteni kanssa metsikössä? Kuka nykykirjailijoista on juoppo? Sellainen juoppo, joka tuottaa vielä laadukasta kirjallisuutta? Tarkoitan juoppokirjailijalla (tai minkä alan taiteilijalla tahansa, jos keskustelua halutaan laajentaa!) sellaista taiteilijaa, joka juo ns. överit vähintään joka toinen päivä. Ja silti pistää parastaan.

Marguerite Duras on yksi, valtavan taitava, joka joi kevyesti pullollisen päivässä. Ja silti hänen tekstinsä ovat loistavia. Ja hän eli kovin pitkän elämän. En vain käsitä, miten hän pystyi. Vai onko humala avain hänen teksteihinsä?

Viintä Italiassa!
Jos minulla on takanani RANKAT biletykset, mitä vielä pari vuotta sitten oli harva se viikonloppu, en pysty kirjoituspuuhiin, etenkään, jos päässä sykkii valtava krapula. Sen takia, etenkin kirjoitusputkiaikoina, vältän päätöntä juhlintaa. Tunnen järjetöntä syyllisyyttä, jos en pääse tekstin ääreen. Pystyn kyllä kirjoittamaan, jos käyn juhlimassa, mutta tulen kotiin hyvissä ajoin (enkä kuudelta, kuten joskus "nuorempana" tai hyvin, hyvin harvoin nykyään) ja juon myös vettä lasillisten välillä.

Miksi minä nyt nostan tämän aiheen esille? Siksi, että R ja minä olemme katsoneet erään kaverin suosituksesta Californication-nimistä sarjaa (pyöriikö Suomessakin?), missä päähenkilö ryypiskelee harva se päivä, panee ja juo taas lisää. Päähenkilö on kirjailija, tosin uransa on alakantissa. 

Avattu pullo on pakko juoda?
Mielestäni tämä Californication on todella ärsyttävä sarja (mutta silti välillä kömmin R:n viereen sitä katsomaan). Paska suorastaan. Siinä ei ole punaista lankaa. Tärkeintä ovat alkoholi ja viettelyksen voima. Päähenkilö, Hank Moody, puhuu myös tyttärelleen täysin epärealistisia asioita. Siis sillä tavalla, että en usko kenenkään isän puhuvan moisella tavalla omalle teinitytölle.

Eilen katsoimme elokuvan The Rum Diary. Nukahdin kesken, mutta tässäkin elokuvassa päähenkilö oli kirjailija ja journalisti (Johny Depp!), jolle viina maistui. Erotuksena Californicationiin se, että hänelle viina ei maistunut joka päivä, ja hän osasi sanoa myös ei. (Sivuhuomautus: naispäähenkilö oli valloittava!) 

Lempiolutmerkkini.
Sitten on tämä sarja Two And Half Men. Siinäkin alkoholia kuluu päivittäin, ja silti vain päähenkilö on "taiteilija". Mielenkiintoinen ilmiö on se, että etenkin elokuvissa ja tv-sarjoissa alkoholi on nostettu kuninkaaksi. Sitä ei pahoitella. Sitä nostetaan esiin.

Mutta oikeasti. Jos tahtoo olla tuottavainen ja voimakas taiteilija, ei alkoholi sovi suurkulutuksen muodossa elämään. Vai mitä olette mieltä? Onhan näitä Duraksia ja muita helmiä, jotka olivat suurkuluttajia. Mutta mistä he ovat riipineet voimaa krapuloissaan?! Vai ovatko he olleet humalassa koko ajan...

En tykkää margaritasta, vaikka se näyttääkin ihan houkuttelevalta.
Madonna elää yltiöterveellistä elämää. Ville Valo ei käytä (enää) mitään. Molemmat sanovat, että jos tahtoo menestyä ja jaksaa, ei kannata pilata elimistöään. Aivojaan. Niitähän tarvitaan.

Välillä mietin, olenko minä suurkuluttaja, kun lähes joka viikko NAUTIN pullollisen (muokkaus: piti poistaa joskus jopa kaksi, koska sitä ei ole tapahtunut aikakausiin) (HYVÄÄ!) viiniä tai skumppaa (joko viikonlopun aikana tai pitkin viikkoa) ja/tai saatan käydä biergartenissa yhdellä tai kahdella oluella tai weißweinschorlella. On hauskaa olla pikkuisessa hiprakassa, hurmaavaa suorastaan mikäli seura on hauskaa, mikä ei haittaa kirjoituselämää, mutta kokemusta on niin kamalasta kankkusestakin, että sitä välttelen irvistyksin ja kiristelevin hampain, sillä sellaisen sattuessa kohdalle tekee mieli vain kuolla tai edes maatua, enkä pysty kirjoittamaan, ja jos en pysty kirjoittamaan, en hengitä.

Täällä asuessa olen oppinut käymään vain yhdellä tai kahdella, nauttimaan mausta.
Lähdemme 18.8. lomalle Italiaan. Mukaan lähtevät kaksi kaveria, joista toinen odottaa suurta, viikon mittaista biletyslomaa. Hän saakin niin tehdä, R:n kanssa vaikka, mutta minä sen sijaan olen pakkaamassa mukaan läppärin ja muistivihon, pinon kirjoja, herätyskellon. Edessä on inspiraatiomatka. Merta, rantaa ja Venetsiaa, kauniita lauseita, aurinkoa, hedelmiä. Loma on niin harvinainen sana, etten voi olla kirjoittamatta, kun sitä on! Toki aion mennä myös viiniviljelmälle, tutustumaan, hankkimaan tuliaisiksi erinomaista makua.

Niin ja ai niin. Pikkuveli sai aamulla neljännen lapsensa, kolmannen tyttärensä, ja sen kunniaksi kohotan kupillisen jasmiiniteetä!

28 kommenttia:

  1. Minusta pahinta on alkoholiriippuvuus, ja se, että koko ajan juotu alkoholimäärä kasvaa. Paitsi aivoja, alkoholi tuhoaa myös sisäelimiä---.

    Oikein ihanaa Venetsian matkaa sinulle, Helmi-Maaria!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Se tuhoaa sisältä aika pahastikin. Kiitos, Venetsiassa vietämme vain yhden päivän, mutta siellä lähellä kuusi muuta :)

      Poista
  2. Kyllä kai krapulassakin voi kirjoittaa, eri asia kuka tykkää krapulatyylistä ja kuka ei (minä en). Humalassa kirjoitetusta voi saada inspistä, mutta sellaisenaan en haluaisi humalahorinoita lukea. Eli ei missään nimessä humaltuminen /juopottelu ole pääsylippu kirjailijaksi tai edes mikään vähimmäsivaatimus.

    VastaaPoista
  3. Juon mielelläni, mutta silloin en todellakaan kirjoita. Krapulaa en ole hankkinut vuosiin. Tissuttelen, jos juon.

    Tiedän kyllä alkoholin suurkuluttajia, jotka ovat myös arvostettuja kirjailijoita, mutta eihän nimiä voi tähän laittaa :D

    Ehkä myytti (ja toisinaan todellisuus) taiteilijoiden juoppudesta liittyy siihen, että kun teos valmistuu, pää on nollattava ennen kuin se poksahtaa totaalisesti.
    Samalla tavallahan muutkin (suomalaiset) nollaavat päänsä työviikon jälkeen, perjantaipullot ja viikonlopun putki. Kirjailijat ja taiteilijat ovat näkyvämpiä, he voivat käydä päivällä ottamassa kaljan, työntekijä ei sitä voi tehdä. Ehkä tällainen ylläpitää myös myyttiä juopoista kirjailijarentuista.

    Mahtavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että pää on nollattava valmiin tekstin jälkeen. Itse nollaan sen yleensä lukemalla muiden kirjoja tai katsomalla hömppää telkkarista. Juhlin valmista työtä, mutta vain yhden illan verran.

      Mutta sitä ihmettelen, että miten on näitä Duraseja, jotka saavat aikaan aivan huikeaa tekstiä. Siitä huolimatta, että käyttävät alkoholia aivan liikaa.

      Hauskaa viikkoa :)

      Poista
  4. Äitinä kyllä totean, että naisen maksa ei kestä! Usko pois: en halua, että sinä tai kukaan mukaan kuolee 45-55 vuotiaana vain sen takia, että juo joka päivä tai suuret määrät yhdellä kertaa kerran viikossa. Naisen maksa kestää ainoastaan 2 annosta.Olen se ikuinen terveysfriikki enkä ollenkaan ilostu moisesta alkoholikeskustelusta. Onneksi osaat nauttia vain sen "pari" annosta. Hyvää lomaa sinulle ja Ralfille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta miksi ei alkoholista ja sen käytöstä saisi keskustella?! Mielestäni se on aihe, joka varsinkin Suomessa kannattaa nostaa esille. Siellä kun sanaan alkoholi liittyy vahva humala. Sitä paitsi tässä tekstissähän ihmettelen vain suuresti, että miten muka laatutaidetta voi tuottaa olemalla humalassa.

      Mielestäni pullo viiniä viikossa ei ole liikaa. Sehän tekee vain lasillisen verran, jos sitäkään, per ilta. En näe mitään pahaa siinä, että joskus pitkän työpäivän päätteeksi ruuan yhteydessä tai ilman ruokaa hutaisen lasin tai kaksi sisääni.

      Enkä aio kuolla alkoholin takia kylläkään. Mielestäni alkoholia saa nauttia, jos siitä tykkää. Kohtuus on kohtuus on kohtuus. No worries, mum!

      Poista
    2. Tottakai keskustelua pitää käydä. En vain ymmärrä sitä ihailua mitä jotkut alkoholisoituneet taiteilijat saavat osakseen. Ei kovin hyviä esikuvia nuorille. En ole sinusta huolissani. Otanhan itsekin hyvän ruuan kanssa TOSI hyvää viiniä ja ehkä muutenkin:)

      Poista
    3. He saavat osakseen ihailua, koska he yhä tuottavat jotakin huikeaa. Ja sitä juuri en käsitä. Että miten mitään voi tuottaa, jos päässä myllää kuningas Alkoholi...

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Ihme kirjoitusvirheitä äskeisessä kommentissani.

    Eiköhän se kultainen keskitie tässäkin. En osaa sanoa kirjailijoista, mutta ainakin musamaailmassa tulee sontaa pahimpina riippuvuusvuosina. (Esim. Mötleyn punkkimaisen rosoinen Too Fast For Love vs. höyrypäissään soitettu Theatre Of Pain.) Ekat levyt ovat yleensä parhaita. Ne bändit, joita kuuntelen, sekoilivat uransa alussa kohtuullisesti mutta tuskinpa debyytit ovat päihteiden takia niin mahtavia.

    Itse dokailen usein, mutta olenkin nyt opiskelija kesälomalla, mitä muutakaan teksisin. ;) Darrassa en kirjoita ikinä, huppelissa taas tulee vapautunutta tekstiä - jota joutuu editoimaan paljon. Varmaan riippuu ihmisestä, paljonko voi ottaa ilman että kirjoittaminen kärsii mutta rajansa kaikella.

    Hyvää reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, varmasti henkilökohtaista, miten alkoholi vaikuttaa tekstin tai musan tai maalausten tuottamiseen. En pysty tuottamaan itse mitään, tai todella surkeita yrityksiä, jos on krapula. Ja totta tuokin; musiikkipuolella monet tuottavat todella laimeaa musaa, kun sortuvat liioitteluun.

      Kiitsa, reissu on toivottavasti mitä parhain!

      Poista
  7. No Stephen King on hyvä esimerkki kirjailijasta, joka on suoltanut ihan hyvää tekstiä vaikka onkin ollut ihan pössyissä joko huumeista tai viinasta.

    Itse en pysty kirjoittamaan humalassa. No, olen tainnut olla viimeksi kunnolla humalassa vuonna 2006 ja silloinkaan en yrittänyt niinkään kirjoittaa kuin pysyä pystyssä ja olla oksentamatta taksiin, mutta jos otan huomioon humalatilaa lähentelevän väsymyksen tai kuumeen, niin voin todeta, että ei tule mitään.

    Italiassa on sen sijaan tapana juoda lasi viiniä joka aterialla, itselläni ne ovat varmaan sitten suomalaisesta näkökulmasta puoli lasia (kaksi sormenleveyttä), ja se on ihan hyvä, vaikka eipä sillä taida vaikutusta aivoihin ja kirjoittamiseen olla. Tosin ei me kyllä juoda tuotakan vähää miehen kanssa kovikaan usein, mies ei voi työn vuoksi ja minä en yksin viitsi.

    Krapula minulla on tosiaan ollut viimeksi vuonna 2006. Tulipa taas silloin mieleen, että miksi en ole oikeastaan koskaan harrastanut humalahakuista juomista. No joo, ekaa yliopistovuotta (1995)lukuunottamatta. Sitten ekan lukuvuoden lopulla rupesin vegaaniabsolutistiksi ja siitä olikin tosiaan 11 vuotta, että join taas itseni humalaan (tosin saatoin saada myös jonkinlaisia tippoja juomaani, kun en oikein muuten selitä sellaista örvellyskuntoa parin cosmopolitanin jälkeen, mutta NY:n baareissa sattuu ja tapahtuu. Jaa, tästä tulikin mun ikimuistoinen kännikertomus :D))

    Ihanaa lomaa Italiassa, me olemme silloin Suomessa. oletko siis tulossa Suomeen? Emme ole vielä järkänneet mitään tyttöjen kanssa, mutta jos järkkäämme, oletko Suomessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin juodaan ruuan kanssa usein viintä. Tai olutta. Olutta ehkä yleisemmin ottaen. On jopa lain mukaan sallittua juoda työajalla olutta! Siis Baijerissa ja kai kaksi tuopillista, jos oikein muistan :D

      Stephen King oli kai esikoiskirjansa jälkeen pari kirjallista täysin humalassa? Enäähän hän ei juo tippaakaan.

      Apua, pitääkin olla varovainen New Yorkissa!

      En ole elokuussa Suomessa :( Harmi! Lokakuun alussa kyllä. Eli en siis kirjamessuillakaan..

      Poista
  8. Stephen King on ainakin sanonut katuneensa sitä, että on kirjoittanut jonkun kirjansa aineissa, koska ei muista kirjan kirjoittamisesta mitään ja tahtoisi muistaa.

    Minä olen niin kriittinen alkoholia kohtaan, että mielestäni melkein mikä tahansa on liikaa. Ja Suomessa on ihmeellinen tyrkyttämiskulttuuri: aina kun olen sanonut, etten halua ruan kanssa viiniä ja olen ollut jossain muualla kuin kotona, niin sitä on aina silti tuotu nenän eteen. En pidä viinin mausta enkä oikein mistään alkoholin mausta, mielestäni ihmisen pitäisi voida kieltäytyä ilman, että leimataan ihan omituiseksi tai tivataan syytä. Onko siihen pakko olla aina syy?

    No, kyllä ihmiset saavat kohtuudella juoda jos tahtovat, ja käyn minä itsekin joskus juhlimassa. :) Mutta mitään ihailtavaa ei mielestäni ole tuossa juopottelevat taiteilijat myytissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta; Suomessa on todella hankalaa olla juhlissa ja juomatta ilman, että joku tuputtaa alkoholipitoisia lasillisia tai että pidetään outona. Jos ei ole kuski eikä juo. Typerää :(

      Minunkaan mielestäni mitään ihailtavaa ei ole juopotteleva-taiteilija-myytissä. Sen takia oikeastaan nostinkin aiheen esiin. Tuo Californication saa niskavillani pystyyn, niin epärealistisesti se kuvaa kirjailijan elämää...tosin siinä kyseessä onkin hieman pohjalla elelevä kirjailija, mutta silti.

      Poista
  9. Minä olen miettinyt ihan samaa kuin sinäkin, Helmi-Maaria. Että miten toiset suoltavat taidetta humalassa. Itse en osaa. Tai en tiedä, kun en ole kokeillut kännissä kirjoittamista. Tiedän kyllä kokeilemattakin sen verran, että humalassa keskittymiskykyni on sen verran ailahtelevainen, että kirjoittamisesta ei tulisi mitään. Ja jotenkin kirjoittaminen ja alkoholi ovat minusta toisensa poissulkevia asioita, siis samalla hetkellä. Okei, voin kirjoittaa jos olen juonut ruuan kanssa lasin viiniä, mutta humalassa kirjoittaminen? Kun se ei pälähdä edes pieneen mieleeni. Siis ihan oikeasti ei vain tule mieleen kirjoittaa silloin kun päässä on muuta.

    Ja mitä krapulaan tulee, niin joo, onhan sitä kirjoiteltu krapulassakin. Mutta vain pienessä, aavistuksenomaisessa. Jos se on ollut paha, niin eipä tulisi mieleenkään. Ihan vain siksi, etten kykene ikävässä darrassa muuta kuin makaamaan ja tuijottamaan aivottomana telkkaria.

    Noin ylipäätään minusta tuntuu sitä mieltä, että parasta minua tulee esiin silloin, kun humallun pelkästä kirjoittamisesta. Joskus tosin on kirjoitettu erinäisissä väsymystiloissa (ja väitän, että pikkuinen krapula on isolta osalta pelkkää väsyä, koska tosi tosi väsyneenä on vähän krapulainen olo), ja se on toiminut, mutta se onkin sitten ihan eri asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Humalassa tai tukevassa krapulassa ei vain toimi. JA totta tosiaan: minäkin humallun pelkästä kirjoittamisesta joskus, ja se on aivan paras tunne. Juuri selitin R:lle eilen, kuinka kirjoittamisessa onnistumisen tunne tai se flow-fiilis on kuin huumetta... :) Nautinnollista kirjoitushumalaa toivotan siis!

      Poista
  10. Luen juuri Henrik Tikkasen Mariankatua, jossa kirjailija kertoo melko raadollisesti alkoholin käytöstään ja sen vaikutuksista perhe-elämään ja työhön. Märta Tikkanen on kirjoittanut samasta oman näkökulmansa asiaan muun muassa Vuosisadan rakkaustarinassa.

    Tuula-Liina Variksen Kilpikonna ja olkimarsalkka on kertomus siitä, mitenn vaimo hoivaa juovaa taitelija Saarikoskea, jolle pullo Koskenkorvaa oli aamupala.

    Itse en pystyisi krapulassa kirjoittamaan mitään, silloin ei kertakaikkiaan mikään liiku missään. Pienessä hiprakassa, parin viinilasillisen jälkeen voisi jotain syntyäkin, en tosin ole kokeillut.

    Ihanaa Italiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, niinpä tosiaan, Tikkanen! Minun on pitänyt lukea tuo Vuosisadan rakkaustarina, mutten ole vielä lukenut.

      Tuokin voisi olla kiinnostava kirja tuo Kilpikonna ja olkimarsalkka. Ihan käsittämätöntä, että Saarikoskikin oli niin juoppo, ja mitä hän on kaikesta huolimatta jättänyt jälkeensä!

      Poista
    2. Tuula-Liina Variksen Kilpikonna ja olkimarsalkka on oikein hyvin ja hienosti kirjoitettu teos elämästä yhdessä Pentti Saarikosken kanssa.<333 Suosittelen!!!

      Poista
  11. Kirjoittajakaverini sanoi kerran, että puoli lasillista hyvää valkoviiniä auttaa, kun kynä ei meinaa kulkea. Se on totta (punaviinikin käy ;-))! Enempää en itse kyllä kirjoittaessa kestäkään, sillä silloin alan helposti jo kohta nuokkua tai kaivata kovasti bileisiin :-)... En siis voisi kuvitella kirjoittavani oikeassa humalassa.

    Krapula sen sijaan, jos se on sellainen siedettävä, kun olo on kevyen vastuuton ja hilpeä edellisillan ilojen vuoksi, sattaa olla yllättävänkin luova tila! Jos taas on paha olo ja hirveä hedari, ei tietenkään kirjoittaminenkaan suju. Krapulaa en vain lähde koskaan hankimaan sillä tarkoituksella, että seuraavana päivänä pitisi saada jotakin mestarillista aikaiseksi :-DDD...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa olen huomannut minäkin, että jos sen yhden lasin illalla juon, kirjoitus kyllä sujahtelee kuin valssi. Etenkin jos on tullut stoppi sitä ennen.

      Mutta niin, ei kai meistä kukaan saavillista kurkkuunsa kaada toivoakseen, että seuraavana päivänä syntyy mestariteos :D

      Poista
  12. Kirjoittamispuolta en kommentoi, mutta sorkin väliin sitäkin innokkaammin tuohon viina- ja viihdepuoleen ;)

    Minulla on eräänlainen viharakkaussuhde viinaan, juon joinakin viikonloppuina lasillisen ja joskus toki enemmänkin, sallin sen muillekin, mutta säännöllistä (päivittäistä kännäämis)juopottelua en voi sietää! Lisäksi -onneksi!- minulla on sisäänrakennettu sensori, joka estää vetämästä muistipois-kaatuilu-känniövereitä. Asenteestani huolimatta Californication ja Miehenpuolikkaat (Two and Half Men) ovat mielestäni loistavia ;) Ensimmäiseen koukutuin puolivahingossa mieheni avulla ja toinen on niin vanha tuttavuus etten edes muista miten aloin sitä seurata. Rum Diary kiinnostaa jo Johnny Deppin vuoksi ;)

    Hämmästelen kyllä kirjailijoita, taiteilijoita tai minkä tahansa "lajin" ihmisiä, jotka onnistuvat tuottamaan jotain järkevää humalassa. Niin kuin kuningas Stephen King alkuaikoinaan, jonka tapauksessa "järkevää" on kylläkin aliarviointia, loistavaa olisi parempi sana. Onneksi hän kirjoittaa selvänäkin hyvin. Sitten toinen ääripää on tuo eilinen korkeushyppyolympiakullan voittanut heppu, joka Youtubessa vetää joissakin kisoissa humalassa miten sattuu!

    Oi ihanaa, uusi pieni sukulainen sinulla! Onnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehenpuolikkaat on minunkin mielestäni hauska sarja. Californication sen sijaan kaikin puolin ärsyttävä. Mutta ymmärrän, miksi se on menestynyt hyvin.

      Minäkin hämmästelen. Siksi postasinkin aiheesta :)

      Toivottavasti uusi sukulainen on sitten vielä pieni, kun sen lokakuussa näen!

      Poista
  13. Krapula on sen verran pysähdyttävä, että silloin on hyvä katsella omia töitä ja miettiä asioita. Usein myös parhaat ideat ja oivallukset tulee krapulassa. Ne kuitenkin toteutetaan selvinpäin. Näin se vaan menee. Juon välillä enemmän ja välillä vähemmän. Pari viikkoa voi mennä kevyesti ilman pisaraakaan, joskus taas viiniä menee useampanakin päivänä. Mulla on yksi kaveri, jonka kanssa käyn baarissa humaltumassa 4-6 kertaa vuodessa. Siinä se. Rakastan alkoholia ja vihaan sitä tavallaan myös. Tänään menen kotiin teen ruokaa, juon viiniä (ainakin puoli pulloa ;)). Edellisestä kerrasta on se pari viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täytyy kyllä myöntää, että joskus on tullut hyviä ideoita krapulassa - muttei siinä tilassa kyllä mitään synny :D

      Toivottavasti ruoka ja viini olivat hyviä!

      Poista