tiistai 18. syyskuuta 2012

Englantilaista vyörymää

Miten iloinen voi iloinen kirjailija olla?!? Tiedättekö miltä tuntuu, kun oma, vierasmaalainen elämänkumppani voi kerrankin, endlich, lukea tekstiä. Siis miten mukavaa, että hän kerrankin näkee, millaista on kirjoittaa, millaista tekstiä minusta tulee, miten tekstiä työstetään, miten voi jakaa ajatuksia, millainen on minun ääneni.

Olen tekemässä kenties virheen, kenties en lainkaan. Sääntö numero yksihän on, että älä koskaan luetuta tekstejäsi lähimmäisilläsi. Sillä mitä luultavimmin nämä lähimmäiset eivät ymmärrä fiktion ja tosielämän rajaa, mitä luultavimmin he sekoittavat kertojan sinuksi jne. jne., ja kaiken lisäksi he ovat jäävejä sanomaan yhtään mitään.

Tämä projekti on henkilökohtaisen vuoren valloitusta!
MUTTA astun liukkaille jäille: aion luetuttaa R:llä englanninkielistä käsisyritelmääni aina, kun saan sitä valmiiksi. Eilen kirjoitin 10 liuskaa tuosta noin vain. Ja R luki sen, tuosta noin vain nopeasti kaiken, ja sehän on sen merkki, että ei ainakaan kömpelyydellä ole pilattu alkumetrejä. En ota häneltä muuta palautetta vastaan tässä vaiheessa kuin että hänen on sanottava, jos teksti matelee eteenpäin tai jos juoni on epäuskottava ja tylsä. Ja tietenkin tsemppikehuja kuulen mieluusti, mutta olen oppinut ottamaan kehut vastaan vain yhdellä korvalla. Etenkin tutuilta, etenkin siinä vaiheessa, kun teksti on keskeneräinen ja vasta alussa. En siis anna painoarvoa minkäänlaiselle muulle kritiikille kuin "mielipiteille" juonesta ja kulusta.

Suomeksi kirjoittamisesta tämä englanniksi kirjoittamiseni eroaa siten, että teksti on juonipainotteinen. En kikkaile kielellä, ja voi millaista suunnittelutyötä teen. Uutta itsellein. Yllättävää on huomata, että pidän suunnittelusta. Ennen olen sanonut pöh kaikelle, mikä pitää sisällään tekstin etukäteen pohtimista.


Tekstiä tulee miltei yhtä nopeasti kuin suomeksi, mistä olen yllättynyt, ja kieli on kaunista, mistä myöskin olen yllättynyt. Luulin, että jos ei kirjoita omalla äidinkielellä, jälki on kuivakkaa, mutta eipä ole. Siinä on hipaisu minun suomalaista tyyliäni, pikkuisen poetiikkaa, sopivasti säröjä. Sanakirjaa pidän vieressä, sillä joitakin sanoja täytynee hakea, mutta vielä en ole siihen turvautunut. Ensimmäisen version yritän kirjoittaa samalla lailla kuin suomeksi; tarttumatta mihinkään, kirjoittamalla vain. Toisella kerralla voin lisätä sanoja, joita tarvitsen.

Olen niin innoissani, että pöksyistä meinaan hyppiä pois! Ei luonnollisestikaan tee mieli mennä töihin, nimittäin pitkän kirjoitustauon jälkeen on vuorossa taas tämä, mikä aina iskee: maaninen kirjoitusvaihe. Herään varhain, kirjoitan ennen töitä, tulen töistä, kirjoitan koko illan (lukuun ottamatta juoksu- tai pyöräilytaukoa) enkä tapaa ketään. Hevosen selässäkin tulen työstämään tätä. Ajatuksissa ratsastaa. Ystäville taas pitää selitellä. Että miksi ei, tai että missä olen. Onneksi tähän mennessä ymmärrystä on löytynyt, mutta voi kuinka pelkään, että menetän henkilöitä elämästäni tällä tavalla.

Ja nyt kun työskentelen englanniksi, en ole lainkaan peloissani, enää, nyt kun alkuun ollaan päästy. Nautin, voi kuinka nautinkaan. Juoni on mainio, aika kiero, siinä on rippeitä kauhusta, joten en tiedä, kallistuuko tämä sitten jännityskirjallisuuden puolelle. Mikä olisi uutta minulle, kirjailijana. Olen varastanut röyhkeästi R:n serkun tekemät temput, ja kuten suomenkielisissäkin teksteissäni, käsittelen naiseutta, äitiyttä (tällä kertaa siis äitiyttä, en lapsettomuutta!), voimaa. Kostoa. Inhoa. Kaipuuta. Vangitsen erään henkilön pitkään piinaan.

Viime syksyn satoa.
Sain eräältä kustannustalolta tuossa hylsyn, muutes by the way. En tiedä, mitä käsistä se koski (voisivat edes sen ilmoittaa). Mutta sanotaanko, että eipä haittaa ollenkaan. Jos Suomessa hylätään, olen varma, että isken kultasuoneen esimerkiksi Englannissa. Odotellaan vain, niin parin vuoden päästä siellä on hyllykaupalla myynnissä psykologista ihmissuhdekertomusta suomalaiskirjailijan käsistä! Sitten vain pitäisi päättää, suomennanko sen itse ;)

(Tämähän on sitten vain buustausta...itsekehuskelua ei niinkään..eihän sitä jaksaisi unelmoida, mistään, jos ei vähän hehkuttaisi ja luottaisi työn alla olevaan projektiin!) Ja siis ihaninta on se, että minun R:ni pääsee vihdoin lukemaan minua. Sitä olen odottanut jo kuin pientä palavaa kiveä kämmenelleni avaruudesta. Kirjoitan tätä käsistä vain itselleni ja R:lle, ja jos tästä jotakin hyvää muodostuu, uskallan lähestyä ulkomaisia kustantajia ja sitten unelmoida enemmän jostakin sellaisesta kuin kansainvälisistä kentistä. Nyt riittää, että minun poikaystäväni, ehkä tuleva avioliittolainen, näkee, mistä puusta kukat kasvavat.


12 kommenttia:

  1. Nyt sinulla on menossa hyvin tärkeä ja järkeväkin projekti. Toivottavasti miehesi osaa arvostaa sinua ja kirjoittamistasi!

    Mukavaa tiistipäivää sinulle, Helmi-Maaria!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaa hän. Odottelee kuulemma innokkaasti jatkoa - ja on entistä ylpeämpi kirjailijatyttöystävästä :) Sinulle myös, Aili!

      Poista
  2. Voi miten ihanaa kuulla, että sujuu ja olet inota täynnä! Buustausta tarvitaan, minulle ei ainakaan tullut mieleenkään, että tässä olisi jotain itsekehua. Hyvä sinä, tsemppiä vaan ja on varmasti jännä tunne, kun kumppani ekaa kertaa pääsee sisälle myös kirjoituksiisi :))

    Minä annan mieheni koelukea tekstejäni, mutta vasta kun on valmiita. Eikä hän keskeneräisiä suostu lukemaankaan. Hän kyllä sanoo oikean mielipiteensä eikä kaunistele. Tosin ammattilainen hän ei ole, joten luetan tekstejä kyllä muillakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia on, että mielipiteen sanoo suoraan :) Ja totta; kaikista hienointa tässä on juuri se, että R ymmärtää, mitä kirjoitan!

      Poista
  3. Niin ja lisään vielä, että siis enhän minäkään ole mikään kirjailija. Kunhan kirjoittelen eli en luule itsestäni liikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Toisaalta itsestään kannattaa joinakin, etenkin synkkinä päivinä, luulla liikoja, jotta jaksaa!

      Poista
  4. Kuulostaa mahtavalta! Postauksesi luettuani tuli itsellekin oikea energiaryöpsähdys. :) Nostan hattua englanniksi kirjoittamiselle -- omat rahkeet eivät siihen yltäisi.

    VastaaPoista
  5. Itseensä uskomisessa ei ole mitään vikaa jos pystyy vain säilyttämään kyvyn itsereflektioon. Tai reflektioon noin niin kuin ylipäätään. Tsemppiä englanninkielisen tekstin kirjoittamiseen <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset! Ja kiitos, uskoisin, että tsemppiä tässä tarvitaankin :) Ei nimittäin varmaankaan ole alkuhuuman jälkeen mikään helpoin tehtävä..huh!

      Poista
  6. Tietenkin sinusta tulee Englannissa suksee, kuinkas muuten :-) Aikoinaan itsekin yllätyin, kuinka hyvin sitä kykenee loppujen lopuksi ilmaisemaan itseään muullakin kuin äidinkielellään.
    Tuo, että uskaltaa antaa teoksensa läheisen luettavaksi kertoo suuresta luottamuksesta, R:si pitäisi olla onnellinen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hän, on hän :) Ja totta..suuri yllätys on, kuinka vieraskin kieli voi imaista kirjoittajaminän mukaansa!

      Poista