torstai 20. syyskuuta 2012

Harhailen väärissä maailmoissa

Tänään ajatukset heittelehtivät, aamu ollut karhea; heräsin yöllä kolmelta (kuten aina), ja vastapäisen talon valokuvaaja oli hereillä; säikähdin; koko sen pitkä koti oli valaistu. Ehkä se pakkasi muuttolaatikoita, sehän lähtee pois, en tiedä milloin genau, mutta lähtee, ja minusta on kummallista nähdä selkeästi toisten kodit.

Loppuyön uneksin hänestä; ei. Uneksin käsiksestä, jossa hän on. Ja minä olin päähenkilö, yhtäkkiä, enkä tänään pääse sisään englanninkieliseen käsikseen niin kuin pitäisi. Takkuilee, mikä siinä on, että kirjoitetuista otoksista tulee unikuvastoa, vähintään.

Englantilaisen puutarhan loistoa.
Tästä huomaa, ja muustakin, että kun kunnolla eläytyy kirjoitustyöhön, tulevat tapahtumat läsnäoleviksi. Sitä on ikään kuin mukana kirjansa maailmassa sen työstövaiheessa (ja pian työstövaiheen jälkeen); hädin tuskin todellisuus erottuu alta. Tuossa päivänä jonkinmoisena ahdistuin kesken juoksulenkin; pimeä laskeutui ylle, kuvittelin kaiken sen pahan, mitä englanninkielisessä käsiksessä työstin, ja palasin kotiin. Jokainen pikkurasahdus kotona sai ihoni hyytymään. Olisi ehkä parempi, jos R olisi aina kotona. Hän olisi oveni takaisin oikeaan elämään. Ei tarvitsisi antaa mielikuvituksen vallata.

Huomisiltana ajan tästä läpi.
Pitää mennä kohta töihin. Jaksaa sitä, että yhä olen täysin eri mieltä joissakin asioissa kuin ylihuolehtivainen työtoveri, enkä jaksa hänen epäluottamustaan, jota hän pilviselvästi minua kohtaan tyrkkii. Jos tämä näin jatkuu, sanon suorat sanat enkä säästele. Mutta eihän se tietenkään jatku, näin. Tänään tulee kolmas työtoveri saikulta takaisin, ja hänen seurassaan ylihuolehtivainen kollega on aivan erilainen kuin pelkästään minun. Puuh. Miksi aina, missä tahansa ihmissuhdeasiassa, on jonkinlaisia ongelmia. Miksi ei voisi vain sujua. Etenkin kun kummatkin kollegani ovat hyvin miellyttäviä henkilöitä.

No. Illalla edessä ratsastusta; junamatkalla muistivihon kanssa työskentelyä; pitää rakentaa henkilöhahmoajatuksistani jonkinmoista taulukkoa. Rakentaa päähenkilöistä ehjät. Pitää unohtaa leipätyö, joka ei onneksi tule olemaan loppuelämäni leipätyö, ja huomenna sitä paitsi ylitän taas kahden maan rajat. Italia, Italia. Here we come! Hauskaa viikonloppua! Ja ihihiii: vieläkin iloitsen Suomen matkastani!

3 kommenttia:

  1. Ihmissuhteet on taitolaji. Toivottavasti kaikki menee parhain päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä todellinen taitolaji! Luulin olevani kaikkien työihmisten kanssa toimeentuleva, mutta nyt pitää tulla toimeen hammasta kiristellen...argh...tätä on jatkunut jo pari-kolme kuukautta..

      Poista
    2. Mä en ole tainnut olla koskaan työpaikassa, missä ei olisi ollut jotain vääntöä jonkun kanssa. Siitä huolimatta, että olen ollut se, joka ns. karttaa turhia ristiriitoja. Ja antaa ennemmin periksi, jotta elämässä säilyisi harmonia mahdollisimman pitkälle. Nykyään kyllä pidän puoleni ja olen jopa ärsyttävyyteen saakka suora ja puolenipitävä. Sanon ei jos tarve niin vaatii... Elämän mittaista opettelua kaikki tämä, silti.

      Poista