tiistai 11. syyskuuta 2012

Jälkihehkua ja tulimmaista ulosantia!

Mahtavaa: minun vatsani on niin kutsutusti sekaisin. Yksityiskohtaista kuvailua on turha odottaa. Siihen eivät kirjailijantaitoni yllä. Mutta en kyllä enää pidä vatsatautia potevia vauvoja sylissä, no way.  Sitä paitsi viime yönä pelastin kissan, melkein, olin ottaa sen meille kotiin, kun se maukui ja ulisi yksin kadulla; se seurasikin kotiovelle asti, muttei tullut sisään vaikka houkuttelin. Olisin hoitanut sitä siihen asti, kunnes omistaja löytyisi.

Näkymiä R:n vanhempien takapihalta.
Ulkona on palttiarallaa kaksikymmentäseitsemän vai olisiko peräti kolmekymmentä astetta lämmintä. Tervetuloa kesä. Uskomatonta, mutta totta: mieluummin olisin töissä, kaitsemassa kakaroita puistossa tai puutarhassa, kälättämässä työtovereiden kanssa kuin tässä. Juoksemassa jokaisen suupalan jälkeen vessanpöntön ääreen. Uulalaa.

Silmän kohdalla kuilu.
Tulin viime yönä retkeltäni 600 kilometrin päästä kotiin. Yksisilmäinen poni ja vehreä Thüle jäivät taakse kuin heiluvat hampaat. Kaikki yrittävät saada meitä, minua ja R:ää, sinne. Muuttamaan. Mutta ei käy. München on lähellä vuoria, vuoret lähellä taivasta, ja Italia, muun muassa, on käsin kosketeltavissa, Prahasta ja Itävallasta tai Sveitsistä puhumattakaan.

Lauantain linnaseikkailu.
Luin oman romaanini, Siljan ja Main, viime yönä loppuun (yönä, todella, sillä saavuin kotiin noin kahden aikaan "aamulla"). Tarkastelin sitä mahdollisimman kriittisin silmin sikäli kuin ihastukseltani pystyin, ja löysin katalia virheitä. Olen paasannut mm. siitä, että Helmi Kekkosen romaanissa sana "valo" toistuu liikaa. No, minulla toistuu sana "kaikkeus". Samoin oksentaminen. Siljaa kuvottaa koko ajan. Ei tosin ihmekään. Kuvottaisi minuakin, jos noin olisivat asiat.

Ensimmäistä kertaa kädessä; oma romaani vuonna 2010.
Kustannustoimituksellisia virheitä löysin liikaa. Sanoista saattoi puuttua viimeinen kirjain, kappalejaot olivat paikoin onnettomat, ja toistoakin löytyi. Lisäksi essiiviä olen käyttänyt turhan paljon. Kävi oikein ärsyttämään. Mutta onneksi "virheet" eivät pistäneet liikaa silmään. Sanat veivät mennessään. Samoin herra M. Bulgakov, rehtori, Mai. Kaikki ne kalliit henkilöt.

Joten ja mutta ja silti aaaaaah; olen koskettanut pilveä. Mikä mainio romaani! Mikä leppeä henkäys harmoniaa, ja juuri sitä, mikä ei ole harmoniaa nähnytkään! Anteeksi aivan kamalasti, että hehkutan, mutta näin nyt vain on. Hehkutuspostaus omasta romaanista on sitä paitsi tähän löysävatsaiseen väliin paikallaan. Lopputuloksena on se, että motivaatio kirjoittaa on taas luiskahtanut kattoon! Se kun on ollut hieman maanraoissa.

Miron näyttelystä napsittua.
Siljasta ja Maista on ilmestynyt kourallinen arvosteluja (jotka löytyvät tuolta oikean puolen sivupalkista). Sanomalehdessä saakka siitä OLI juttua, mutta valitettavasti sanomalehtiarvostelua ei löydy enää netistä. En itse arvostele sen enempää, vaikka miksen voisi (muistaakseni, korjatkaa jos olen väärässä, Koko lailla kirjallisesti -blogissa heräteltiin kysymystä siitä, saako kirjailija arvostella oman teoksensa). Vapautta se on sananvapauskin. 


Mutta koska Silja ja Mai on vielä jollakin lailla sydämellä, laitan muutamia otoksia kyseisestä romaanista, ja haastan teistä jokaisen sen lukemaan. Olen käsittänyt, että moni pelkää sen avaamista, enkä ymmärrä miksi. Se ei ole esimerkiksi James Joycen Odysseusta nähnytkään, eivätkä mm. sivistyssanat häiritse, jos niille ei anna valtaa. Suosittelen vain menemistä sisään; virtaamista mukana. EI kannata jäädä yksityiskohtiin kiinni. Kyllä se sieltä mukaansa riuhtoo. Se ydin. Se maailma.

Se viittoili kohti Siljan tiukasti järjestämää keittiötä, viivasuoraan vedettyjä mattoja lattioilla, kirjoja, jotka oli lajiteltu hyllyihin viivottimen avulla, aakkosittain, sisällöittäin, kokojärjestykseen; sellainen ei kelvannut, sellainen laudatorinen, turvallinen suora; valokuvatkin; mitä roskaa mitä tavatonta unohdusta.
                                                          ***                                                                 
Silja itki kun näki aution maansa, silmät ilman silmiä, mä vien sut kaupungille, tänään mennään ja juhlitaan, Mai hihkui, viimeisteli Siljan muotokuvan valmiin kaltaiseksi. Se luihui iski silmää, näytti syntymättömältä sisarelta tai lahjonnalta, Silja nieli hitaammin, paloitteli itseään; Mai oli juuri tuollainen; kirjoitettu matka jonkun toisen kynällä. 
                                                          ***                                                                   
Mies valui Siljasta ulos, kuiski: sinut on tehty sokerista. Minut on tehty paljosta muusta, kuten pestisidistä ja pieteetistä, Silja kahmi peittoa alastoman uumansa suojaksi ja makasi pitkään, makasi hiljaa kuin kevät.
                                                          ***                                                                   
Silja avasi oven kuin partituuri. Maihan se siellä seisoi, linnunnokka suljettuna oven takana - ei, ei se seissyt; se nojasi seinää vasten heikkona, bruttopainonsa menettäneenä - laiha, kuihtunut Mai; se ei koskaan ehtinyt pysähtyä; se oli japanintauti; viisi kertaa vuodessa talebanit iskivät puukkonsa sen selkään, Main näyteikkunassa luki: täältä saat kauneuden.
                                                          ***                                                                   
Oli tullut aika. Se kaikki alkoi siitä. Silja näki - keskellä moskovalaisen, suurtakin suuremman puiston metsää - hevosen. Hän rekisteröi laihan eläimen; kylkiluut paistoivat kuin vihaiset rystyset. 
                                                          ***                                                                 
Kun he saapuivat Bolsoin pyhätöksi verrattavaan aulaan, Silja sokeutui hetkeksi. Kaikki kimalsi. Kuohui, lannisti! Nainen pisti kädet korvilleen; toivoi, että M. Bulgakov muuttuisi ottomaaniksi johon voisi laskeutua makaamaan, leyhyttää kasvoja itämaisella viuhkalla; riistää omaa itseä. 
                                                          ***                                                                 
Museo sijaitsi kolkossa kellarissa, eikä sinne ollut opasteita. Siljaa kiihotti sellainen. He hyväilivät toisiaan vaivihkaa suuren, keisarillisen peniksen edessä. He eksyivät hapuillessaan tietä takaisin, minkä seurauksena Silja vaati kliimakseja; M. Bulgakov maalasi hänen ruumiinosistaan runoja. 
                                                          ***                                                                   
Olin sinulle joskus tärkein, Silja piirsi kaavoja muistopuheeseen, jonka aikoi pitää omissa hautajaisissaan mahdollisesti jo seuraavana syksynä. Hän ei edelleenkään uskonut terveeseen rintaan, ei saksittuun, ei ehjään. Entinen elämä näytti peilissä vinolta, nainen ajatteli: tältä tuntuu kun synnyttää.
                                                          ***                                                        

Se siitä, anteeksi pitkä postaus, mutta a) olen tylsistynyt ja b) hehkun moisesta huolimatta. Toivotan teidät tervemenneeksi kaksijakoisen kirjani maailmaan. Ja jos et mene sinne, niin toivottavasti tulevat romaanini saavat innostumaan!

5 kommenttia:

  1. Voihan nenä;vatsatauti on kamalaa!Toivottavasti se menee nyt pian ohitse.Ja toivottavasti se kissakin löysi kodin.
    Kiitos tuosta kirjasi katkelmasta.Pidän tuosta kirjoitustyylistäsi ja ehkä luenkin tuon kirjasi joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohi on lipumassa. Tämä alkoi pienimuotoisesti jo sunnuntaina :/ Kissaa ei ole enää näkynyt kulmilla, kun kävin kurkkimassa.

      Ja toivottavasti luetkin jonakin päivänä :) Jos vaikka voitat seuraavasta arvonnasta, jonka järjestän, kun 40 000 kävijää on lukaissut blogiani!

      Poista
  2. Minulla odottaa lukuvuoroaan vielä Minä rakastan sinua nuori mies. Sille kävi muutossa hullusti ja se on joutunut jonkin muuttolaatikon pohjimmaiseksi, mistä olen kamalan pahoillani. Mutta kyllä se luettavaksi on tulossa. Voi kissaa, toivottavasti sille kävi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä rakastan sinua nuori mies on myöskin hyvin ihana. Mutta vielä en voi lukea sitä itse. Ehkä muutaman kuukauden päästä, kun on tarpeeksi aikaa mennyt. Lukuiloa, sitten kun sen löydät :)

      Poista
  3. ...kirjailija on hyvä vaan ja tykkää!;DD

    Suloista yötä, Helmi-Maaria;)))

    VastaaPoista