tiistai 25. syyskuuta 2012

Kirjakkuutta!

Sofi Oksanen täräyttää Müncheniin. Sattuipa niinkin sopivasti, että tulen Suomesta oikeaan aikaan takaisin, jotta voin tiistaina 9.10. mennä kuuntelemaan, kuinka Sofi lukee Stalinin lehmiä saksaksi. Olen iloinen; pala suomalaista kirjallisuuskenttää täällä, tyrkyllä, tuosta noin vain! 


Sitä paitsi olen hieman ymmällä. Jos ja KUN aloitan opiskelut täällä tammikuussa, minun on myös pakko työskennellä, jotta pystyn elämään tai ainakin syömään sekä viipyilemään, ja nyt olisi tarjolla koko opintojen ajan jatkuva työsuhde; he tahtovat pitää minut. Eilen oli työpaikkakokous tai pikemminkin iltaruokailu, ja siellä kävi ilmi, että jatkumoa olisi tiedossa ilman loppua. Voisin kyllä ehdottaa hieman vähempää tuntimäärää. Jotta ehtisi sitten töiden, opintojen, R:n ja kaiken maailman himojen (kuten lukemisen, vaeltamisen, juoksemisen, ratsastuksen, suklailun jne.) ohella kirjoittaa. Olenhan sentään ensisijaisesti kirjoitusmaailman lapsi.


Hieman (sitä paitsi) ahdistaa ajatus siitä, että jämähdän tuonne, missä en edes työskentele täydellä sydämellä, mutta ehkäpä kaiken voi kääntää pelkästään hyväksi ahdistukseksi; onpahan tiedossa rahoitusta opinnoille! Ja opintojen jälkeen muutaman vuoden päästä voin sitten sanoa kiitos kiitos, heipähei. Pitäisi vain jotenkin syöttää itselle jaksamisvoimaa, jotta todella jaksan muutaman vuoden tätä samaa. Onneksi on sentään 6 viikkoa lomaa per vuosi. Muutenhan sitä ei erkkikään ehtisi!


Tämä viikko on huokea hujahdus arkeen; aikaa kirjoittamiselle on oikeastaan vain aamuisin. Kuten nyt, kun heräsin liian myöhään kirjoittamaan, enkä saa aikaiseksi mitään. Mitään, mitään, en. No, mutta ainakin ajatukset raksuttavat, ja se on tärkeintä, voin työstää kaiken mielessä ja oksentaa paperiin, kunhan ehdin. 

Tuossa vielä muutama kuva viikonlopulta. Voi suloutta! Ja oooooh. Siskoni ottaa koiranpennun. Juuri sopivasti sillä tavalla, että ehdin majailla hänen nurkissaan koiravilinässä ja ihastella. Ja ONNEKSI R näkee sen myös. Ehkä se sanoo sitten, että okei, okei, koirat ovat kivoja. Mutta niin; vaikka kuinka koirakuumeilisin, juuri nyt, näiden opintojen, työelämän, kirjoittamisen sekä muiden kiireiden keskellä, en kyllä voi kuin haaveilla. Vielleicht in der Zukunft!

4 kommenttia:

  1. Näköjään olet pidetty henkilö työpaikassasi!<333

    Hyvää ja antoisaa jatkoa sinule!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen näemmä, ja pidän kyllä kaikista (myös siitä ylihuolehtivaisesta työkaverista, jonka kanssa menee välillä hermot) siellä :)

      Poista
  2. Komppaan Aili-mummoa.

    Oli niin tai näin - työn jatkuminen tuo jatkuvuuden tunnetta. Jatkat sinä sitten siellä tai et. Nyt sulla ei ainakaan ole kiirettä etsiä uutta työtä ihan heti. Näin mä ainakin perustelen itselleni sen, miksi pysyn samassa työpaikassa ;-). Mut mä olenkin ollut kyllästynyt ikuiseen pätkätyön kurimukseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tosiaan tuohan tuo sen turvan, ettei tarvitse pelätä ainakaan sitä, että näkisin nälkää tai etten pystyisi maksamaan vuokraa :) Joten koitanpa jaksella opintojen yli!

      Poista