lauantai 1. syyskuuta 2012

Miltä ruoka tuntuu?

Pakko raportoida eilisillan kokemuksesta, dinner in the darkista. Koska olin kolme tuntia sokea. Ainoa valo, punainen pilke, mikä himmeästi kiisi huonetta ympäriinsä, oli tarjoilijan kamera, jonka avulla hän suunnisti. Pelkäsin juuri ennen pimeään astumista, että siellä iskee pakokauhu, salissa, jonka kuvittelin paljon suuremmaksi kuin mitä se lopulta oli, mutta hyvin selvisin. 

Tosin väsytti, yhtäkkiä. Olin nukahtaa kesken ruokalajien! Oli myös hyvin kummallista syödä asioita, joita ei nähnyt. Saattoi vain arvailla, mitä suussa pelmi. Jotkut maut olivat selkeitä, mutta joidenkin kanssa olin aivan ymmällä - haistaminen ja maistaminen ei riittänyt (tosin en tiedä haistoinko oikeaa kohtaa!).

Ravintolasaliin mentiin kuuden hengen ryhmissä, jonossa, kädet edessä olevan olalla. Tarjoilija ohjasi yksitellen pöytiin. Ei ollut aavistustakaan, kuka istuu vastapäätä, mikä tuotti hupaisaa keskustelua, kun yritettiin arvata, minkänäköisen veikon kanssa sitä höpisee. Minä sanoin olevani se, jolla on iso pää. Kun lopussa huone valaistiin kynttilöillä, ei pääni ollutkaan kuulemma odotustenmukaisen iso. 

Moderaattori kertoi jokaisen ruokalajin jälkeen, mitä olimme juuri syöneet. Ilmoitin ennen ruokailua olevani kasvissyöjä, mikä oli ehkä virhe, sillä kuten useassa ravintolassa: minun ruokani oli liian suolaista ja tylsää. Raivostuttaa se, että kasvisruokavaihtoehdot ovat usein niin hätäisesti sutaistuja, ja että noinkin tyyriissä ravintolassa ajatellaan, että suolalla saadaan ruoka kuin ruoka uppoamaan. No, ei saada.

Alkuruokana oli metsäsieniquichea, tomaattimoussea ja pinaattisalaattia. Tomaattimoussea en saanut alas; pimeässä sitä keskittyi vain rakenteeseen, siihen mitä tuntee, ja mousse tuntui suussa iljettävältä. Kuin voimassaa olisi syönyt. Maultaan se oli kyllä hienoa, mutta maku peittyi tunteen alle.

Toisena ruokana oli kylmä kurkkukeitto, joka piti imeä pillillä. Kokki oli tässäkin vaiheessa rakastunut; en saanut kaikkea alas liian suolan takia. Saksassa tämä on suuri ongelma; hyvin monessa paikassa suolaa heitellään sekaan järkyttäviä määriä.
Kuva: Kiosked Image Bank.
Pääruokana toisille oli pähkinäkuorrutettua kanaa, perunapaistosta ja ties mitä kaikkea hyvää. Joten ei ihme, että minua, vetisen, ylisuolaisen ja liian pieniannoksisen pinaattilasagnen puputtajaa ketutti. Pienuudestaan huolimatta en syönyt annostani loppuun. En kerta kaikkiaan kyennyt. Enkä löytänyt pöydältämme vesikarahvia en sitten millään, vaikka alussa se kiersikin jokaisen kohdalla. Saavillisen olisin voinut niellä!

Onneksi jälkiruoka pelasti kaiken, ja R oli ritarillinen; antoi minulle osan omastaan, jotten näkisi nälkää. Punaviini-suklaabrownie, karamellijäätelö ja balsamicokirsikat veivät suuni mennessään. Ja kieleni ehkä myös.

Luulin by the way juovani illallisen ajan valkoviiniä. Mutta järkytyin, miten aistit ovat ulalla kun ei näe; lasissa lilluikin roseta. Niin ja ruoan löytäminen lautaselta oli oma työnsä. Etenkin sen saalistaminen haarukalla. Aika monesti ohjasin tyhjän, täydeksi luulemani haarukan, kohti suuta.


Suosittelen tätä kokemusta kaikille. Riipaisu sokeutta avartaa maailmaa. Etenkin aistimaailmaa.

Minä aloitan tänään muutes suururakan, tai pikemminkin uhkean kokeilun. Kokeilen kirjoittaa viidennen romaanikäsikseni englanniksi. Kestänee paljon kauemmin kuin kultaisella suomen kielellä työskentely, mutta mitäpä sitä ei kokeilisi huvituksen vuoksi. Mikä poikkeaa suomen kielellä kirjoittamisesta on se, että olen suunnitellut tätä romaania etukäteen. Teen tätä työtä sitten vain sivutyönä. Pääkeskityskohteena on runoprojektini. Tai no. Katsellaan, miten naisen käy. Kun olisi aikaa enemmän, voisin tehdä kaikkea maailmassa. Toivotaan, että eilen sulkeutunut apurahan hakuaika tuottaa hedelmää. Aikaa ajattomalle.

12 kommenttia:

  1. Siis kuulostaa aivan huikealta kokemukselta! En ollut moisesta kuullutkaan, mutta idea vaikuttaa todellakin kokeilemisen arvoiselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, jos teillä päin on mahdollista :) Tämä on kai yleistymässä oleva "trendi".

      Poista
  2. Täällä on myös tuollainen pimeä ravintola ja kaikki ovat kehuneet kokemusta;itse en ole vielä kokeillut.Ja täällä ihan lähelläni on museo,joissa voi kokeilla miltä tuntuu olla sokeitten ja kuurojen maailmassa,Sinne pitää kyllä kerran mennäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen museo kiinnostaisi kyllä! Ja jos kerran siellä on pimeä ravintola, kirjoita sitten, kun siellä käyt, kokemuksestasi :)

      Poista
  3. Minusta tuollainen pimeä ruokailu on kyllä pelottava, ei näe mitä suuhunsa laittaa;))

    Jep, siinä on ajatusta, että kirjoitat romaanisi englanniksi, ja saat sen englantia puhuvien markkinoille eli löydät sille kustantajan!<33

    Seuraan mielenkiinnolla kirjasi vaiheita..;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi mullakin aluksi mielessä, että mitähän sieltä tulee lautasella...

      Minäkin seuraan mielenkiinnolla omaa vääränkielistä kirjoitusvaihettani :) Luulenpa, että hyvin usein pakenen runoja tai novelleja rustaamaan suomeksi..mutta toivotaan, että saan oikeasti aikaiseksi englanninkielisen teoksen. Olisi aika huimaa!

      Poista
  4. Mikäli ruoka on noin suolaista,niin voisikohan olla, että kokkikin työskentelee pimeässä:) Silloin varmaan ei tiedä määriä mitä ruokaan laittaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä kyllä vaikutti! Mutta sitten lopuksi saimme nähdä ruoka-annokset, ja ne oli kyllä sommiteltu hienosti, joten pakko siellä vähän valoa on olla :D

      Poista
  5. Koin itse saman Ruotsissa pari kolme vuotta sitten. Olin aika hämmentynyt. Kyllä syödessä näköaistikin on tärkeä. Jotenkin se tilanne oli aika ahdistava. En nimittäin koskaan ollut (enkä vieläkään) mieltänyt sokeutta pimeydeksi, vaan näkemisen poissaoloksi. Minuakin alkoi muuten väsyttää siellä, ja päivällisen jälkeen oli pakko mennä ihan näkevien baariin lasilliselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, näköaisti on hyvin tärkeä. Olen omista silmistäni kaiken lisäksi todella tarkka. Minulla oli 21-vuotiaaksi asti -7,5 silmien "vahvuus", ja sitten menin laserleikkaukseen, jonka jälkeen olen vain ihmetellyt näköaistin voimaa :) Minustakin tuo sokeuskokemus oli pimeyttä, mutta toisaalta välillä kuvittelin näkeväni, mikä oli hyvin hämmentävää...

      Poista
  6. Olen sen verran epäluuloinen, että saattaisi kestää hetken aukaista suu näkemättömälle ruoalle ;) Suutuntuma ruoassa on tärkeä, en voi esimerkiksi sietää klimppistä soppaa! Kokonaiset marjat eivät haittaa, mutta ne saostusmöykyt -yök!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin..etenkin jos esim. soppaa ei näe, ei sitä saa alas, jos siinä on noita klimppejä! Mutta suosittelen silti kokemuksena :)

      Poista