keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Tai muuta sellaista

Vohveli tuoksuu meille asti. Oktoberfestin tuoksu on lähtemätön, palaava. Koko kaupunki tuoksahtaa iltapäivisin, varsinkin, vohvelille, paahdetuille pähkinöille, hattaralle. Meiltä on tasan kaksi kilometriä, eikä senttiäkään päälle, Oktoberfest-alueelle Theresienwieselle. Kun tulen töistä kotiin, pökerryn makeasta ilmasta. Törmäilen mekkoihin pukeutuneisiin naisiin ja tyttöihin, nahkapäntsimiehiin, nauruun. 

Päivän tuotos.
Oikeastaan pidän tästä. Että tämä kaupunki on elossa. Karttelen keskustaa, todella näihin aikoihin ja kesällä, mutta muuten München hengittää kuin laulu. On piristävää nähdä iloa. Täällä on vielä kesä, tai ainakin sen jälkilämpöä. Yöt kylmiä, päivät jopa niin lämpimiä, että pitää riisuutua vähemmäksi. Paitsi että huomenna sataa. Toivottavasti ei liikaa viikonloppuna, jolloin sittenkin vihdoin ehdimme festeille.

Meille tulee huomenna R:n lapsuudenystävä kylään. Hän on psykologi. Yritän SILTI houkutella hänet ostamaan dirndlin perjantaina, kun minä ja R olemme töissä ja tuo ystävä yksin kaupungilla. Koska aion itse kulkea koko lauantain mekossa. Tahtoisin uuden, pidempihelmaisen, mutta no. Ehkä ensi vuonna. 


Vuoden takaista Oktoberfestailua.
Suomi-koulussa on mukava opettaa, by the way. Minulla on aivan ihana, 10 oppilaan ryhmä. Vaativakin, sillä siellä on täydellistä äidinkieltä osaavaa väkeä ja sellaista myöskin, joka ei ymmärrä juuri mitään. Pidän opettamisesta aivan niin hulluna, että olen jopa puolivakavissani ehdottanut R:lle, että muuttaisimme Suomeen. Sittenkin. Mutta sitten taas on tämä München. Kyllä kaupunkiin voi olla niin ihastunut, että pelkästään sen takia jää. Kuten me. Että ehkä riittää, että opetan suomea kerran viikossa ja loput ajasta haaveilen.

Iltahuurteinen meneillään. Minulla. Olen tekstisuossa. Olen juoksuhiekassa. En osaa enää. En ole koskaan osannutkaan, esimerkiksi uida kunnolla, uin pelkkää koiraa. Kuuntelen Smashing Pumpkinsia juuri. Olen avannut englanninkielisen työni. Ehkäpä pääsen teen avulla pitkälle illan kaartuessa yöksi. Tai ehkä räjähdän kuin kurpitsa. Söin nimittäin juuri itseni ähkyyn omenapiirakasta, jonka jossakin välissä kiireistä päivääni ehdin leipoa. Ihmettelen vieläkin, että miten ja miksi.

13 kommenttia:

  1. Juuri joskus toissapäivänä pohdiskelin, kuinka hienoa olisi joskus mennä Oktoberfesteille! Ai että... viihtyisin, luulen. ;)

    Opetustyö kuulostaa kivalta. Ja haaveilukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on kyllä viihtyisää - ainakin niinä päivinä, kun sinne mahtuu :) Odotan oikein hame korvissa, että pääsisin huvipuistolaitteisiin, herkkujen pariin sekä tietenkin oluselle. Tosin epäilen, että oluet joudumme litkimään jossakin lähistöllä, kun viikonloppu on aina niin täynnä, ja jos pöytävarausta ei ole (mikä pitää tehdä noin vuotta ennen!), ei auta kuin koettaa onnea, että pääseekö telttoihin sisään.

      Poista
  2. Voi ei, en kestäisi tuollaisia tuoksuja. Juoksisin (hahhah, en kun kävelisin) paikalle, ostaisin kaikkea, joisin huurteisen ja aloittaisin kierroksen uudestaan.

    Elävät kaupungit ovat hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin, jos menisin vain aistieni johtamana, juoksisin hulluna ympäri festejä koko ajan. Mutta noh..työ ohjaa elämää tällä hetkellä, joten viikonloppuna vasta annan aisteille vallan!

      Poista
  3. Ainakin menoa ja meininkiä riittää;DDD
    Oikein ihanaa viikonloppua sinulle ja Hänelle, Helmi-Maaria!<3333

    VastaaPoista
  4. Ihan hyvä se on välillä haaveilla, mutta voin kertoa sulle(15-vuoden asumishistorialla), joka ehkä olet jo unohtanut, että Helsinki on tuppukylä :-). Täällä ei todellakaan ole mitään kesän jälkilämpöjä vaan kesä loppui jo ajat sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki on silti ihana kaupunki :) Ja totta; syksyhän siellä on jo pitkällä.

      Poista
  5. Voi että ,on varmaankin tosi kivaa asua noin lähellä tuota tapahtumaa,ja sitten saat vielä kaupanpäälle nuo tuoksut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Ja asumme kuitenkin tarpeeksi kaukana ihmisruuhkista!

      Poista
  6. Tässä tuli nyt se meidän ero: Minä en ikinä, ikinä voisi ihastua isoon kaupunkiin täysillä ja sataa ja pitää sitä kotinani. Viivyn mieluusti siellä, mutta en halua asua siellä. Haluan nähdä ikkunoiden takana kun herään: meren, järven tai oman lehdon. Pikkukaupungit, joissa on meri tai järvi ihan kiinni, ovat asia erikseen ja sitähän ei koskaan tiedä, jos tämän saaristolaiskaupunkilaisuuden vaihtaa vaikka asumiseen jonkun veden lähellä olevan pikkukaupungin keskustaan.

    Sinä haluat olla pois Münchenistä Oktoberfestin aikaan;-) Minä halusin nuorena toimittajana aina pois Porin keskustasta ja töistä, kun oli Pori Jazz, mutta silti...jazz on ihanaa, vaikka Pori haisikin sen jälkeen k....a ja o....a, kuten myös München;-)

    Hyvänen aika mitä minulle tuleekaan mieleen tuosta mekosta...en voi kertoa vaikka on perjantai;-) Kielletyt leikit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä huomaan yhä enemmän ja enemmän olevani kaupunki-immeinen, vaikka olenkin maaseudulla syntynyt ja vaikka pidänkin maaseutuilusta :) Joten voi olla, että loppueloni vietän suurissa kaupungeissa.

      Tuo mekko on kyllä aika villi :D Mutta ihan hyvä vain, ei siitä haittaa ole tähän saakka ollut esimerkiksi R:n kanssa!

      Poista
    2. Kaduttaa tuo mitä sanoin mekosta, mutta en poista, en poista;-)

      Niin, nyt tyttäreni on niin helsinkiläinen, mutta ymmärrän, kun saa asua asunnossa, jossa merinäköala ja välissä ei edes yhtään tietä, vain kauniita puita.

      Minä olen pikkukaupunkilainen. En minä mihinkään lehmihakaan kaipaa;-) Hevosia on kohtuullisen likellä ja se merkkaa.

      Olet hyvin kaunis mekossasi!

      Poista