keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Ei nyt kyllä Joel Haahtela kolahtanut

Kotz, kotz, kotz. Oksu, oksu, oksu suomeksi siis. Oksetus. Yäk. 

Ensisanani: kun pikagooglettamisen perusteella tässä postauksessa käsittelemäni kirja on saanut vain ylistystä osakseen, katson, että voin antaa täyslaidallisen vastaväitettä. Tai ainakin ampua kasan patruunoita kapinallisin elkein niihin toisiin suuntiin. Kirjailija Joel Haahtelaa en tietenkään henkilökohtaisesti tähtäile sihtaimeeni, mutta nyt, valitettavasti, hänen romaaninsa Lumipäiväkirjan voisin vaikka, eeh, räjäyttää kranaatilla.

Niin ja ai niin; muistakaa, että minun "arvosteluni" kirjoista ovat siinä mielessä erilaisia kuin valtavirran, että tarkastelen ylipäänsä romaaneja ihan puhtaasti oppimismielessä. Että miten kannattaa ja miten ei kannata kirjoittaa. Ellei kohdalle satu joku loistava romaani tai runokokoelma, jonka ahmin ihan vain nautinnon vuoksi sellaisenaan enkä mitään mieti. Sellaisia tulee usein vastaan, onneksi, muutenhan lakkaisin lukemasta yhtään mitään.

Ja lisämuistutus; en yleensä käy tiivistelemään juonta näissä blogiarvioissani, kuten en tässäkään. Niin monissa (mainioissa!) kirjablogeissa ja netissä muutenkin selostetaan juoni, joten sen voi käydä lukaisemassa muualta, kuten esimerkiksi alle linkittämistäni arvioista.
Kuva: Kiosked Image Bank.

Ja sitten asiaan: Kun kävin lokakuun alussa Suomessa, tarvoin kirjastoon matkalaukku kourassa, lätkin sen sisään sellaisia kirjoja, jotka puhtaasti (blogi)arvioiden takia olivat jääneet niskavilloihin roikkumaan kuin parhaatkin muistutustikut. Yksi näistä ylistetyistä oli tämä tähtäimessäni poriseva Joel Haahtelan Lumipäiväkirja

Aloitin sen silmät levälläni; odotin kovaa kotimaista. Silmäni menivät sirriin jo alussa. Koska olen kieli-ihmisiä, kieliseikat joko pilaavat lukukokemukseni tai antavat sille kyytiä. Nyt heti alussa olla-verbin imperfekti- ja pluskvamperfektimuodot (eli oli ja oli ollut!) rynnivät silmiin ja nenään ja suuhun, ja olin tukehtua. Tuli yökkisreaktioita. 

Etenkin te, jotka kirjoitatte ja haluatte julkaistujen kirjoittajien repertuaariin; välttäkää sitä, mitä Joel Haahtela tässä teoksessa ei vältä:

"Välissä OLI vain muutama vuosi. Hiukset OLIVAT lyhyemmät ja hän näytti väsyneeltä. - - En OLLUT ajatellut häntä pitkään aikaan. Nyt hän OLI vapaa..."

"Silmäni OLIVAT jo tottuneet hämärään. Ullakko OLI hiljainen ja suojassa, lumisade vaimensi kaupungin. En halunnut liikahtaa, päätyikkunan neliö OLI ny hivenen valoisampi kuin hetki sitten, puhelinluettelot ja paperit OLIVAT levinneet pitkin lattiaa. - -"

Eli siis tuo verbi hyppii silmiin. Kuvailussa se on läsnä koko ajan (olla-verbi on hyvin helppo korvata muilla, ilmaisuvoimaisemmilla sanoilla!). Minusta kieli menettää heti vetovoimaansa, jos se on tuollaista. Se on suoraan sanottuna tökköä. Kökköä.

Sitten mikä lisäksi ärsytti, puhtaasti, OLI se, että koko kirja räjähtää takaumista. Perkele. En jaksa sellaista. Miksi kaikki pitää aina kertoa takaumana. Haahtela ei suinkaan ole ainoa tässä maailmassa, joka niin tekee. Minusta romaani menettää mielekkyytensä, jos se hilaa liikaa menneessä. Jos se mennyt on niin tärkeä, niin miksei siirrä kerrontaa sinne menneeseen ja kerro kaikkea preesensissä. Etenkin, jos melkein koko romaani sijoittuu taakse. Miksi edes herättää lukijan mielenkiinto nykytilannetta kohtaan, jos sitten kertoo kuitenkin aivan jostain muusta?? Näin tekee Haahtela tässä, kuten tekee Petja Lähde vastikään lukemassani Poika-romaanissa. Argh. Minua olisi kiinnostanut paljon enemmän alun kehittyminen. Nykyajassa.

Takaumaromaanit ovat vaikea laji. Hyvin harva onnistuu minua kuohauttamaan positiivisella tavalla turhauttavan monilla takaumillaan.

Kuva: Kiosked Image Bank

Ja juu, on, on; jokin todella syvällä merkitysten aallokossa uiva teos. Niinkö. Yrittää ainakin. Liikutaan Saksassa, liikutaan 60-70-lukujen taitteessa. Välillä pinkaistaan takaisin kohti nykyisyyttä, mutta ei aina ylletä tänne asti. Uidaan entisessä tyttöystävässä, joka on oikein vangittu aktivisti. Vaimo on tietysti jostakin syystä laimea, tytär etäinen. Blaah. KLISEIDEN KLISEITÄ. 

Toistan itseäni: kieli tökkii, tökkii pahasti. Kielensä puolesta tätä on kehuttu. Ihmettelen, että minkäköhän helvetin sienen alla minä olen kasvanut ?! Kun oma mielipiteeni tuntuu niin erilaiselta valtavirtaan verratessa. En esimerkiksi lainkaan pitänyt Pulkkisen Rajasta, kun sen aikoinani luin, enkä ole vielä lukenut hänen toisia teoksiaan, mutta kai ne on (hehkutusten takia!) pakko vetäistä. Valtavirta tykkää, ja minusta tuntuu, että olen joku hemmetin anarkisti - vasten tahtoani. Joka ei vain ymmärrä eikä tahdo ymmärtää, vaikka minä kyllä tahtoisin kovasti. Olisin niin tahtonut pitää tästä, kaikkinensa. Nyt pidin vain (jossakin määrin) loppumetreistä. 

Sitä paitsi missä ovat ne oivaltavat kielikuvat? Onko tämä muka sitä: "Äiti oli kuin kesäinen heinä, jota tuuli taivuttaa." Mielestäni tuo on kulunut. Kliseinen, suorastaan. Kuten suurin osa tämän kirjan kuvista. Paikkojenkin kuvailu on kalseaa. Saksan osissa ei tule kyllä yhtään kotoisa olo; kuvailu on tylsää ja puuduttavaa ja KLISEISTÄ. Samoin kuin esimerkiksi huoneiden tai asioiden kuvaus. Blaah ja hohhoijaa. Etenkin strippibaarikohtauksessa meinasin nukahtaa, oli meinaan niin jo-kuultua-jo-nähtyä kuvausta.

"Sisällä oli savuista ja hämärää. Minut ohjattiin pöytään ja tilasin oluen. Musiikki soi kovaa, tasainen jytke tuntui ruumiissa. Lavalla tanssi nainen, joka puristi sormillaan tankoa, keinutti lantiotaan hitaasti edestakaisin. - -"

Ja sitten se pilkutus. VAIKKA olenkin koulutukseltani pilkkujen metsästäjä, sihtaaja ja amputoija, annan kaunokirjallisuuden olla. Siellä pilkut tuovat rytmiä ja niitä voi tökkiä mihin vain, kuten itsekin tökin. MUTTA jos niitä lähtee tökkimään mihin vain, lukijalle KANNATTAA tehdä selväksi alusta asti, että ei pyri kieliopillisesti täydelliseen kieleen. Jos ei tee tätä seikkaa selväksi, käy ainakin minunlaisiani lukijoita ketuttamaan. 

Haahtela sortuu (tai tekeekö tahallaan??) erääseen kielioppivirheeseen, joka tulee tässä teoksessa koko ajan vastaan: " Me seisoimme portilla ja Sigrid oli suudellut minua..." Tuonne kuuluisi pilkku erääseen väliin. Moneen kohtaan tuonkaltaiseen väliin kuuluisi pilkku, ja ehkä se johtuu siitä, että sana JA toistuu yhtä usein kuin verbi OLI, tämä pilkkuvirhe iskee silmään. Kävi oikeastaan se ärsyttämään, että nuo virheet ärsyttivät, sillä en tahtoisi kaunokirjallisuuden ollessa kyseessä olla lainkaan mikään kielipoliisi. Välillä kieli oli oikeaoppista, välillä väärää, ja minä menin sekaisin.

No, mutta siis. Joel Haahtelaa kehutaan kaikkialla (noin niin kuin lyhyen googlauksen perusteella), joten kai hänen on sitten oltava hyvä. Minun on luettava häneltä jotakin muutakin ajatellakseni samoin. Vain löytääkseni sen jonkin hohdokkuuden, mistä kaikki hänen kohdallaan puhuvat. Eli siis vaikka tämä Lumipäiväkirja nyt oli pääasiassa vain raivostuttava ja tylsä (olin lopettaa kesken, ja kerran nukahdinkin lukiessani!), aion tarttua Haahtelaan vielä.

Arvatkaa miksi. Siksi, että koko romaani ei ollut täyttä soopaa. Sivulta 177 lähtien se oli suorastaan loistava. Loppu oli kerta kaikkiaan hämmästyttävän voimakas. Miksi koko romaani ei ollut tuollainen? Jos OLISI OLLUT, OLISIN nyt myytyä lukijanaista. Loppusivuilla tulee eteen myös koko romaanin pointti (ja vastaus takaumiin tukeutumiseen):

"Tuntuuko teistä koskaan siltä kuin haluaisitte palata takaisin johonkin hetkeen ja tehdä kaiken toisin?"
Lopuksi tahtoisin kuulla, että mikä hemmetti se sieni on, minkä alla olen näyttänyt kasvaneeni? Että miksi en pidä siitä, mistä suurin osa pitää? Ja silti omat romaanini ovat ihan pidettyjä - niidenkin joukossa, joiden kirjamaku näyttäisi olevan erilainen kuin omani - tosin no joo...valtavirtahan ei ole näyttänyt koskeneen niihin..että ehkäpä pysyttelen vain kolossani ja tulkitsen kuten tähänkin asti olen kirjallisuutta tulkinnut.

Ai niin ja sitten vielä; jos itse Haahtela menee lukemaan tämän hieman kiivaan (huomatkaa, että olen aamuärhäkällä tuulella!) arviontapaisen, toivon, ettei hän näe mustaa kohdallani. En ole ensinnäkään mikään ammattikriitikko, ja toiseksikin kriitikontaitoni ovat ruosteessa. Siitä on jo viisi vuotta, kun arvostelujani on viimeksi lehteen painettu. Ja koska en tuo juonta esiin, eivät mielipiteeni ehkä ole tarpeeksi perusteltuja. Ja nyt lopetan oman mielipiteeni selittelyn. Muuten se menettää uskottavuutensa.

Tästä romaanista ovat pitäneet monien muassa Karoliina, Sara, pihi nainen ja (hieman varauksellisesti) Villasukka kirjahyllystä. Epäpitämisiä en siis nopealla silmäyksellä löytänyt, mutta kuulisin mielelläni sellaisiakin!

PS. Ilahduttavan paljon runokokoelmia Hesarin esikoiskisassa! Siellä on myös yksi ntamolainen teos! Onnea :)

26 kommenttia:

  1. Haahtelan kirjathan perinteisesti jakavat mielipiteet tehokkaasti. Osa tykkää, osa ei yhtään. Ja valitettavasti ne, jotka eivät tykkää eivät yleensä kirjoita blogiinsa siitä. Sen vuoksi saa kuvan, että kaikki rakastavat hänen tekstejään. Olipa muuten mielenkiintoista ja virkistävää lukea arvio, jossa oli tekstin rakenteen tarkastelua. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta; hyvin harvoin tulee negatiivista kritiikkiä sellaisesta, mistä suurin osa tykkää tai mitä rummutetaan mediassa. Ehkä ei uskalleta tuoda omaa, toisenlaista näkemystä esiin. Minustakin on vähän vaikeaa näyttää ärtymystäni, sillä tiedän, miltä tuntuu, kun saa negatiivista palautetta, mutta oli vain pakko tuoda esiin nämä ärsyttävät puolet tästä romaanista.

      Poista
    2. Minä olen parhaillaan kirjoittamasta tästä kirjasta blogiini (ja kyllä, pidin kirjasta :D). Mutta siihen, ettei uskallettaisi tuoda erilaista näkemystä sanon, että en usko siihen. Kyllä blogeissa lausutaan aika suoriakin sanoja, jos kirja ei miellytä. Mutta usein taitaa käydä niin, että koska kirjabloggaaminen on harrastus, harva jaksaa lukea itselleen vastenmielistä kirjaa kokonaan ja siksi nuo negatiiviset sanat jäävät sanomatta. Kyse ei siis ainakaan minun näkemykseni mukaan ole uskalluksesta, vaan siitä, että itselle huono kirja jää kesken. Ainakin minulta jää kirja kesken melkein joka viikko. :)

      Poista
    3. Totta tuokin; bloggaajat kirjoittavat usein rakastamistaan kirjoista :) Ja nyt kyllä olen nähnyt myös niitä ei niin lempeitä arvostelujakin! Jätän itsekin todella surkeat kirjat kesken. Mutta en ihan noin paljoa tietysti lue, että joka viikko jäisi jokin puolitiehen. Kiitos muutes linkityksestä!

      Poista
  2. Minä olen lukenut Haahteloita muutaman ennen blogia, en kyllä muista olenko tätä, koska ne kaikki tuntuvat samanlaisilta näin jälkikäteen. Minulle ne eivät kolahtaneet mitenkään ihmeellisesti, mutta eivät ärsyttäneetkään. Olivat siis melko yhdentekeviä ja siksi en varmasti enää lue Haahtelaa, kuten en lue Pulkkistakaan, jonka suhteen minulla on vähän sama ongelma.

    Minusta sinä kyllä perustelit hienosti sen, miksi et pitänyt. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että en ole sitten yksin mielipiteineni tai ainakaan makunystyröineni :)

      Poista
  3. Raikasta raivoa. Täsmätykitystä, ja siksi virkistävää. Kiitos siitä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raivokkuutta esiintyy aina, jos koen jonkin asian aivan eri tavalla kuin muut ja huomaan vielä virheitä :D

      Poista
  4. Minulle on tuntematon 'suuruus' tämä Joel Haahtela!

    Kaunista viikon jatkoa, Helmi-Maaria!<3333

    Ps. Luin kaikki linkittämäsi arviot, kiitos postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Ja oikein nättiä viikkoa Tohmikselle!

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Huh, uskaltaako tässä kirjoittaa enää mitään blogiinsa; voin vain kuvitella, kuinka täynnä kirjoitukseni ovat kielioppivirheitä. Ja muitakin mahdollisia virheitä. =D

    Olen taas erilainen nuori, sivistymätön moukka, joka asuu tynnyrissä sillan alla, mutta myönnän, etten ole kuullutkaan koko Haahtelasta. Never heard. Eikä edes kiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, älä sentään pelkää; en todellakaan blogimaailmassakaan juutu virheisiin :D Blogitekstit luen yleensä vain nopeasti ja harrastuksen vuoksi, saadakseni lisää tietoa kaikenmoisesta, enkä missään nimessä edes jaksaisi vaivautua lukemaan blogikirjoituksia punakynä kädessä!

      Etkä ole moukka; en minäkään ollut Haahtelasta kuullut ennen kuin hänen teoksiaan alettiin rummuttaa blogeissa. Ärsyttävää on muutes se, että ihan kirjan kannessa on ihmeellinen nykyajan muotioikeinkirjoitusvirhe: kirjailijan etu- ja sukunimi kirjoitetaan pienellä. Argh.

      Poista
  7. Helmi-Maaria, älä nyt hermostu, mutta Lumipäiväkirja on ainoa Haahtela, jonka olen jaksanut lukea. Myös R:n kohdalla sama juttu ja kuten tiedät, hyvin vähän, jos koskaan luen roskaa, sillä elämä on siihen liian lyhyt.

    Minusta Haahtelaan sopii äärimmäisen hyvin vertaus sadusta Keisarin uudet vaatteet eli kun kaikki aikansa hokevat, että Haahtela on hyvä, niin sitä sitten lopulta kaikki paitsi pari änkyräitsepäisintä, kuten minä, ei usko.

    Hyvin raikas ja tervetullut postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh; kivaa kuulla, että en ole ainoa, joka vähän nyt ihmettelee tätä Haahtela-fanitusta..!

      Poista
  8. Minustakin Lumipäiväkirja oli kotz kotz kotz ja Elena on yksi rakkaimpia kirjojani, joten anna nyt sille Haahtelalle vielä yksi mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai minä sille voin yhden mahkun suoda, mutta vasta sitten, kun tulen seuraavan kerran Suomeen ja käyn kirjastossa. Tosin vieläkin vähän ihmettelen, että miten jaksoin lukea tämän loppuun...

      Poista
  9. Lumipäiväkirja on Haahtelan tuotannosta itselleni vieraimmaksi jäänyt. Jopa siinä määrin, että aion lukea kirjan uudelleen marraskuussa saadakseni selville, mikä kirjassa vieraannutti.

    Mitä Haahtela-fanitukseen tulee, niin ei se mielestäni kovin yksiäänistä - onneksi - ole. Haahtela jakaa mielipiteitä ja hyvä niin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin noita muutamia arvosteluja ja huomasin, että monet ovat lukeneet tämän kaksi kertaa. Minä en jaksa vaivautua. Mutta hyvä tosiaan, että jakaa mielipiteitä :) En vain pikaetsimisen aikana löytänyt yhtään jyrkkää eitä! Ja nyt jopa hieman, päivää laimenneena, harmittaa, että pitikin näin jyrkästi paukauttaa mielipide ilmoille. Mutta tehty mikä tehty!

      Poista
    2. Sun rempseys on vain ihan piristävää: Älä nyt mitään hillitse;-)

      Minäkin olen ihan vasta viime aikoina yrittänyt alkaa opetella pientä hillintää, joten sulla on vielä monta riumukkaasti räiskähtelevää vuotta edessäsi!

      Poista
    3. Okei, en hillitse sitten :) Joskus tosin tuo kumppaninikin toivoo, että voisin vähän hillitä tulisuuttani. Siinä onkin opettelemista. Mutta ehkä annan luonnon tehdä toisin; hilliintyä vasta myöhemmin.

      Poista
  10. Ah, tämä kolahti. Et ole ainoa mielipiteinesi. En ole itse kirjoittanut Haahtelasta blogiin, mutta lehtiarvion tein:

    http://www.esaimaa.fi/Kulttuuri---Kirjat/2008/09/25/Ulkokohtaista+professorilempe%C3%A4/200815873577/173

    Tuon jälkeen en ole enää Haahtelaa lukenut, ärsyyntyminen oli niin vahvaa. Meuhkatkoot muut Haahtelan ihanuudesta, en mahda mitään ettei tyylinsä minuun iskenyt.

    Salla anonyyminä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, allekirjoitan joka sanan kritiikissäsi. Minä mietin tuota kirjan pointtia, ja päädyin, että sen on varmaan oltava tuo, että tulee halu palata menneeseen ja tehdä jotain toisin, kun muuta en kertakaikkisesti saanut siitä irti.

      Poista
    2. Olen niin samaa mieltä!

      Olisin selvinnyt ilman Lumipäiväkirjaakin, sillä vaikka Kuin jokin päättyisi kertoo, millaisiin krijoihin kannataa aikansa uhrata. Ainakin minun.

      Poista
  11. Tällaisia ravistelevia tai soraäänisiä arvioita on aina kiva lukea :) Minullakin tuo ihastelu painottui tuonne loppupuolelle, ja sama sitaatti nousi kirjasta tärkeimmäksi. Eipä ole vielä tullut tartuttua seuraavaan Haahtelaan, joten Haahtelan suosion mysteeri on edelleen selvittämättä ;)

    Kiitos linkityksestä ja mukavaa viikonloppua! Kiva muuten tuo tausta, uuteen fonttiin vielä totuttelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo tausta on kiva. Mutta tämä blogin ilme muuttuu lähitulevaisuudessa, kun ystäväni tekee minulle ihan omanlaiset sivut. Hui :)

      Hyvä huomata, että kun kirjoittaa tällaisen arvion, onkin sittenkin kasvanut varmasti samassa veneessä kuin monet muut!

      Poista