maanantai 8. lokakuuta 2012

Ensi kertaan

Ah ihanat naiset baarissa.
Sade huumaa nämä lähdöt. Tulipalo puissa; tämä maa on kuumien värien panttivanki. Istun kentällä kiinalaisen miehen vieressä; haisenko pahalta, olenko myrkkyä; hän käyttää hengityssuojaa. 

Takkini on tyhjä, voisin sanoa; Suomen reissuni oli liian täysi. En ehtinyt huilata, keskittyä kehenkään kunnolla, kun jo mielessä pyöri aikataulu, ehtimiset seuraaviin tapaamisiin. Joten ensi kerralla tulen joko pidemmäksi aikaa (jos on varaa, herranjestas, minulta menivät koko lokakuun varat kamalan kalliiseen elämään VIIKOSSA Suomessa - loppukuun syönkin sitten mukavasti ilmaiset lounaat töissä ja kotona vesivelliä sekä RUISleipää!) tai niin, että ihmiset saavat tulla tervehtimään minua mökille tai kaupunkiin eikä niin, että minä juoksen pää neljäntenä raajana ympäri kyliä. 

Joka tapauksessa elin suloisia hetkiä. Nyt haluan vain kotiin - en saanut koko loman aikana nukuttua yhden yhtä yötä kunnolla. Ehdin nähdä MELKEIN kaikki, mutta en läheskään, ja on ihana huomata, että vaikka meillä kaikilla on omat elämät kaukana, on aina kohtaamisen hetkellä asiat samalla tavalla; huumori kukkii; ette ole muuttuneet eikä saisikaan. 

Mutta adios, Suomi, vartin päästä kohtaan koneen, kuten kohtasin aamun ystävän sängystä, ja kolmen tunnin kuluttua kumartelen saksalaisen kotikaupunkini matkatavarapaikalla kohti vaaleanpunaista pakaasiani, joka ratkeaa kirjojen, leivän ja likaisten sukkien painosta.

PS. Tämä on NIIIIIN ristiriitaista. Tämä ainainen lähteminen. On haikeaa ja samalla odotettavaa. Elän tunteiden pyörremyrskyssä. Kenties aina, siitä lähtien, kun tapasin R:n, joka aloitti sisälläni tämän kierteen. Mutta kuten juuri tänään ystävilleni Inekselle ja Ebelille kerroin; runoilijan on oltavakin hieman epätasapainoinen. Ollakseen mainio, ammentaakseen. Ja siis minä olen runoilija mieluummin tänään. Moikkis!

8 kommenttia:

  1. Pieni mielen sekasortoisuus on kirjailijalle vain eduksi. Eikä niin paha kuin kovin rankat elämän kokemukset, joista myös tosiinaan kasvaa runoilijoita/kirjailijoita. Olen liian usein sanonut, että tullakseen hyväksi kirjailijaksi, pitää elää Ruth Colen elämä (eräs tärkeä henkilö John Irvingin kirjassa Leski vuoden verran).Vähemmällä pitää selvitä.

    Minä en jaksa enää valvoa bilettäen/mistään syystä...Olen siis out! Mikään ei voita kunnon yöunia;-)

    Pidä yhteydet ystäviin yllä, sillä mitä on ihminen ilman hyviä ystäviä. Heitä, jotka tavatessaan tuntee, että on kuin olisi vasta erottu, vaikka välissä voi olla vuosia. Fiilis on kuitenkin ihan sama kuin silloin ennen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että on hyvä vain, että käyn läpi eri tunnetiloja :) Mieluummin niin kuin rankkoja kokemuksia.

      En minäkään enää jaksa biletellä, en yhtään niin kuin ennen. Senkin takia olen varmaan aivan poikki; Suomessa tuli juhlittua!

      Toki pidän yhteyden ystäviin. Ilman heitähän ei voisi <3

      Poista
  2. TUo on niin totta. Lomalta raahautuu omaan arkeen univelkaisena, kaikkialla juosseena, kaikkensa antaneena ja ennenkaikkea virtaa täynnä.Tosin se näkyy sitten vasta myöhemmin.

    Onneksi on ystäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on! Ja juu..nyt sitten univelat painavat. Voi kirous. Mutta eipä auta muu kuin arkeutua...

      Poista
  3. Kuulostaa niin tutulta tuo, ettei ehdi keskittyä kenenkään kanssa olemiseen kun pitää miettiä aikataulua.. Lisäksi minä kaipaan hetkittäin yksinäisyyttä ja tulen lomilla äkäiseksi, kun olen joka päivä monessa kyläpaikassa... Mutta nyt kesäloman jälkeen on saanut olla yksin senkin edestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, minäkin jo ajattelin, että olenko äkäisyyden henkilöytymä. Mutta kai se johtuu siitä, että en ole saanut viikkoon olla yksin!

      Poista
  4. me nähtiin baarissa
    tarjosit mulle tupakan
    sä olit yli 30v
    mä olin kohta 22
    kaksplus kirjottaa must
    jou man

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, pitääkin näyttää tämä Sintsalle :D Toivottavasti olet jo lukenut romaanini - jos pääsit alkua pidemmälle!

      Poista