maanantai 15. lokakuuta 2012

Haluatko kirjani?! -ARVONTA

Tättärää, tättärää, tättädädää: 40 000 vierailijan raja on tullut vastaan. Kiitos ja kumarrus! Toivottavasti viihdytte jatkossakin tässä elämänsekaisessa (kirjoitus)blogissani. 

Minä rakastan sinua niin kuin tämä pitkä, kiperä puu.
Tämähän tietää sitä paitsi kirja-arvontaa. Tällä kertaa teillä on mahdollisuus voittaa Minä rakastan sinua nuori mies -romaanini omaksenne. Vaikka itseänne ei kiinnosta, osallistukaa silti; kirjalahjahan on paras lahja. Joulukin tupsahtaa kohta kehiin, eikös, tai siis onhan siihen vielä aikaa, mutta minä ainakin haluaisin jo joulun, jolloin astun eri mantereen kamaralle ja palelen.

Sinikka ja Marianna pyöreän pöydän ympärillä.
Koska en jaksa tavanomaista arvontaa juuri nyt, olen ovela. Tapasin tuossa Suomessa käydessäni riemastuttavan runoilija Sinikka Vuolan (jonka kaksi runokokoelmaa kannattaa ehdottomasti lukea!), ja samalla heitolla tutustuin myös veikeään Marianna Kurttoon (jonka esikoiskokoelma odottaa hyllyssä luentaa). Sinikka kertoi minulle, että luettuaan Minä rakastan sinua nuoren miehen hänelle jäi sellainen tantravaihe päälle. Että minä rakastan sinua nuori mies, jonka ----. Eikä ihme, sillä tämä rakastan sinua nuori mies -tantra toistuu läpi teoksen.

Joten tästäpäs riemastuneena lykkään eteenne oikein arpajaispähkinän purtavaksenne:

Mikäli tahdot voittaa Minä rakastan sinua nuoren miehen ikiomaksesi tai välikappaleeksesi, kommentoi tätä postausta jatkamalla lausetta "Minä rakastan sinua nuori mies, jonka - - " omalla, kekseliäällä tavallasi. Kolme viehättävintä, hehkeintä, ovelinta, koskettavinta tai muuten vain lupaavaa virkettä päätyvät arpakippoon, josta vedän yhden onnellisen voittajan nimen. Käytä nimimerkkiä tai rekisteröidy lukijaksi. Myös sähköpostitse otan osallistumisia vastaan, mutta kolme parasta virkettä aion joka tapauksessa julkaista täällä blogissani. Jos itselleni on vaikeaa päättää, mitkä kolme ovat erityisiä, käännyn runoilijaystäväni puoleen, joka saa halkoa pinon ja pinota uudelleen.

Baijerissa on aivan ylikauniita seinämaalauksia taloissa, by the no way.
Aikaa teillä on tähän pähkinän mussuttamiseen ja nielemiseen ja ulostamiseen viikko. Otan ensi sunnuntai-iltaan asti vastaan virkkeitä, ja maanantaina arvon voittajan. Hieman ideaa saadaksenne kannattanee lukaista nämä romaanini aloitusvirkehdykset:

"Minä rakastan sinua nuori mies, jonka selkää läikyttävät pienet linnut, perhosetkin, kärpästen suma, rakastan niin että kipeää tekee. Ja sinä pidät kättäsi väärän henkilön uumalla, sinä pidät sinun vahvaa, turvallista kättäsi kaukana, ja minä rakastan sinua, rakastan niin että pitää lähteä, sinun silmissäsi kuuma ala, minä rakastan sinua nuori mies, rakastan kuin pieni kivi."

18 kommenttia:

  1. Minä rakastan sinua nuori mies, jonka surullinen sielu katsoo minua silmillään, eri hahmoissa, eri aikakausina, eri kaupungeissa.

    Olisi todella jebaa voittaa kirjasi! :)

    VastaaPoista
  2. Minä rakastan sinua nuori mies, jonka sydämen päällä on aina tila kädelleni, on käteni kuinka kylmä tahansa.

    Ja minähän en sitä kirjaa muille antaisi, pitäisin sen itse, puhtaan itsekkäästi :) Suositella toki voin (ja olen suositellutkin) muillekin.

    VastaaPoista
  3. Katri-Helena tenavatähti Timolle: (Suojelusenkeli)
    - Oh, mikä mies! Miksi olen liian vanha? Katri-Helena siirtyi omaikäisistä nuorempiin.
    Minäkin olen siirtynyt nuorempiin, onhan omaikäiset jo hoitajaa vailla. Rakkaus ei ole sidottu ikään eikä kohteeseen.
    "Minä rakastan sinua nuori mies" ostan rahalla. Kirja postiin lasku mukaan. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Romaania saa ostettua rahalla tuolta: kirjantamo.net mutta näköjään tänään sivusto on päivitettävissä...minulla ei valitettavasti ole myyntikappaleita itselläni! Kirjantamo.netissä on paljon hyviä romaaneja ja runokokoelmia myynnissä omien tuotosteni lisäksi!

      Poista
  4. Minä rakastan sinua nuori mies, jonka koivet ovat kasvaneet heinäseipään pituisiksi ja jonka ylähuulen päällä itää valkoista nukkaa. Rakastan sinua, kun karautat mopollasi pihasta tai kun soitat bassoa bändisi kanssa. Aivan erityisesti rakastin sinua hiljattain, kun olimme sienimetsässä ja huusit: ”Äiti tuu katsomaan, mitä mä löysin!”, kun olit löytänyt ketun pääkallon sammalmättäältä, vaikka sinun pitikin esittää tylsistynyttä teiniä.

    pia.hyle@seb.fi

    VastaaPoista
  5. Minä rakastan sinua nuori mies,joka veit sydämeni niin hitaasti,kärsivällisesti,kauniisti ja pysyvästi.

    VastaaPoista
  6. Kuinka iloinen olenkaan osallistumisestanne! Nyt kun vielä saataisiin kaikkien kynät laulamaan, niin tulisi jännitystä "kilpailuun" :)

    VastaaPoista
  7. Minä rakastan sinua nuori mies, jonka keittämä kahvi on maailman parasta, joka aamu, sänkyyn tarjoiltuna.

    Ei taida tällä kirja-arvonnan top kolmoseen päästä, mutta ei auta, kuin yrittää. Parempaa ei nyt tule mieleen :D

    J.K

    VastaaPoista
  8. Minä rakastan sinua nuori mies, jonka mustesilmut puhkeavat usein pelkkään tuhkaan
    reflektioissani, mutta
    kuin kursiivissa
    kallistuvat kullanarvoisiksi virneiksi silti aina, kun
    syysaamut kalpenevat liikaa ollakseen muuta kuin
    vastaanottavaista paperia.

    Vähän turhan monta mutkaa tuossa varmasti, mutta tokihan minun piti jotain kirja-arvontaan säveltää. Ha ja ha.

    VastaaPoista
  9. Yrittäminenhän palkitaan, eikös, eikä yrittämätöntä lainkaan :D Kivaa, kun osallistutte!

    VastaaPoista
  10. Minä rakastan sinua nuori mies, jonka näen edelleen sinussa, rakas, vaikka vuosikymmenet ovat kuluneet siitä, kun tapasimme ensi kerran. Menneisyys ja nykyisyys ovat aina samalla aikaa läsnä hänessä, jota rakastat.

    VastaaPoista
  11. Minä rakastan sinua nuori mies, jonka tukka on kuin tomusokeria, hullaannuttava, pölyävä, imelä pehko, jonka uumeniin haluaisin käpertyä aamun sarastukseen asti, jotta voisin havahtua ja kehrätä hiuksesi hattaraksi.

    Irene ja hänen salaiset runoilijan taitonsa iskevät jälleen! =D En voinut vastustaa.

    VastaaPoista
  12. Minä rakastan sinua nuori mies, jonka hiljalleen harmaantuvaa peilikuvaa katselen aamu aamulta armeliaammin.

    VastaaPoista
  13. Ooh, ihanaa, ihanaa! :) Ilahduttavaa, että noinkin moni on jo osallistunut. Näyttää myös siltä, että taidan joutua turvautumaan aputuomarin apuun ;)

    VastaaPoista
  14. Minä rakastan sinua nuori mies, jonka sormet kiertyivät kaulani ympärille, vetivät uneen josta ei palata.

    Kiinnostaa kovasti kirjasi!

    VastaaPoista
  15. Minä rakastan sinua nuori mies, jonka kevätpuron lailla solisevat sanat raapivat sydämeni vereen, puristavat mieleni sataan solmuun, satuttavat. Tuhannet kirjaimet, jotka eivät tarkoita mitään. Rakastan. Enkä minä muuta voi.

    VastaaPoista