sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Keltaista tulta, liekehtivät varret

Villiä; tuntuu, että koko kaikkien maailma (etenkin täällä blogistaniassa) pyörii tulevissa Helsingin kirjamessuissa. Kerran olen siellä esiintynyt, mutta silloin en ollut vielä julkaissut kirjailija. Julkaisseena kirjailijana en ole esiintynyt missään, ellei omia julkkareita oteta huomioon. Jotenka enpä siis kauheasti tunne oloani nykykirjailijaksi, kun tuntuu, että aidon kirjailijan tunnistaa siitä, että hän esiintyy. Että häntä pyydetään esiintymään.
Peili keskellä metsää.
Mutta en pidä siitä. Esiintymisestä julkisissa tiloissa tuntemattomien edessä (muutoin kuin pikkuhuppelissa, jolloin laulan kernaasti (karaokea) kamalalla kanaäänelläni tai tuttavaporukassa, missä esiinnyn hyvin mieluusti, sillä janoan turvallista huomiota). Joten en ehkä koskaan esiinny, vaikka tulevat romaanini olisivatkin jotain huomattavampaa kuin edelliset.
Minun jokeni, minun juoksuni.
Toivotan kuitenkin kaikille hauskoja Helsingin kirjamessuja (jotka eivät muutes ole, mielestäni, maailman tärkein tapahtuma, niin kornilta kuin tämä kirjallisuuden tuottajan kynästä kirjoitettuna kuulostaakin!) heille, jotka sinne muodossa tai toisessa menevät. 

Itsehän keskityn kaikenlaiseen muuhun pikku puuhasteluun ensi viikonloppuna. Kuten Alppeihin, minne asti en tänä viikonloppuna kaikesta huolimatta ehtinytkään, sekä uuteen. Tuottamiseen, vaikka. Kynä ja sielu rahisevat, kun käyn JÄLLEEN läpi Pintanaarmuja-käsistä.

Pakko muutes hehkutella täälläkin, että kävin eilen aivan uskomattomalla ratsastusretkellä. Niin kauniilla, niin sävähdyttävällä, että ei pelkästään hevonen allani käynyt kuumana, vaan myös minä. Posket punaisina katselin Alppeja kaukaa kukkuloilta, näin valkoisia huippuja, ruskan räjäyttämän järven, kuvani peilityynestä pinnasta, vauhdinkin ehdin huomata.
Mistä pidän täällä kammoittavan paljon, ovat teiden ylle kumartuneet puut!
Ajauduin jotenkin kummallisesti ratsastamaan kolme tuntia harmaahapsisen, hauskan ja suulaan baijerilaismiehen kanssa. Ihmettelin siellä metsässä kopistellessamme, että mitenköhän näin yhtäkkiä voi edes käydä. Löytää itsensä yltiöpäisen hehkuvista maisemista aivan vieraan ihmisen kanssa, ja jutella taukoamatta väärällä kielellä asioista, joista ei uskoisi investointipankkiirin kanssa puhuvansa. Ylipäänsä edes olevansa ratsastusretkellä moisenlaisen henkilön kanssa.

Vatsani on ollut kivinen tie tämän viikonlopun verran. Piti eilen viettää aikaa ystävien kanssa, suoraan sanottuna suu auki tanssia pitkin yötä, käydä museoissa ja kuljeskella, mutta vatsani päätti, että en voi olla sosiaalinen. Pelkästään luotaantyöntävä. No, ei se mitään, vatsanpuruista huolimatta kävin tänään tunnin juoksulenkillä, 8 kilometrin vaelluksella (R:n revin mukaani!) joen varressa tuolla Münchenin eteläpuolella, sekä 26 kilometrin reippaalla, mäkisellä (jalkani kiittävät!) pyörälenkillä. Luonto paloi. Keltaiset puut ja auringon viipyvä lasku syntyivät tunti tunnilta uudestaan; uskoin silmiäni vasta, kun kiidin siellä läpi.
Kuten huomaatte; värit eivät vedä vertoja Suomen väreille, mutta ovat silti luonnossa nähtynä lupauksia!

Täällä on toisin (ja suoremmin) sanottuna ruska nyt. Suomessa se on, kaikesta täällä nähdystä hurjuudesta ja hengenhaukkomisesta huolimatta, paljon väkevämpi aina. Mutta on se hullun huikea täälläkin. Metsät ovat hieman erilaisia; korkeampia ja väljempiä, ja puiden läpi tarttuu hymy. Ei pelota, vaikka löytää itsensä keskeltä. Ei, sillä näkee läpi.

Minulla on ihana itsenäinen koti-ilta. Lämmitys on täysillä melkein joka huoneessa (hahaa, itsenäisen illan salaisia iloja!) ja pannussa hautuu tee. Suklaapiiloni on pullollaan Fazeria (olenkohan pikkiriikkisen itsekkään puoleinen, kun olen kylmänviileästi hankkinut itselleni salaisen suomalaisen suklaavaraston ja kieltäydyn jakamasta palaakaan KENENKÄÄN kanssa). Vetäydyn kohta työhuoneeseen, napsautan musiikit päälle, valot pistän puolilleen, ja työstän, työstän, työstän. 

P.S. Huomenna arvon voittajan, ehdit vielä kolmen ja puolen tunnin ajan osallistua!
P.S. Eräässä suosikkiblogeistani, Luen ja kirjoitan -blogissa, on käynnissä juhlallinen arvonta! Kannattaa tutustua tähän Paulan ylläpitämään kirja- ja kirjoitushyllyyn!

6 kommenttia:

  1. Liikkumistahtisi on kyllä ihailtavaa! Suklaa on ihanaa. :)

    En osallistu tällä kertaa arvontaasi, koska viimeksi voitin kirjasi, mutta toivotan onnea kaikille! Aion mennä ensimmäistä kertaa ikinä kirjamessuille, sillä sain ilmaisen lipun. Siellä on kuulemma kamalasti kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikkumistahtini on joinakin päivinä ihan ahkera, mutta on päiviä, joina maalailen taivaanrantoja :) Kyllä siellä messuilla on paljon kaikenlaista, ja jos olisin Suomessa, menisin sinne absolutely. Mutta ei ne siltikään ole maailman napa. Mielestäni. Hauskoja messuja sinulle :)

      Poista
  2. Kaunista ruskaa siellä Münchenin seudulla!<3
    Hyvää viikon jatkoa sinulle, Helmi-Maaria!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on hyvin nättiä. Kiitos samoin sinulle Aili :)

      Poista
  3. Ihania maisemia, kyllähän noissa kelpaa ridailla investointipankkiirin kanssa taikka ihan yksinkin ;) Esiintyminen on minulle myös nou-nou - ihan kamala koettelumus, joka pistäisi vatsan sekaisin. Olen massujännittäjä ja menen aina ns. kuralle, jos jännittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näissä maisemissa kyllä kelpaa :) Juu, esiintyminen jossakin suuren yleisön edessä olisi aika kamalaa. Selviäisin siitä ehkä ottamalla rohkaisevan ryypyn etukäteen :D Mikä lienee vähän ei niin fiksua.

      Poista