tiistai 16. lokakuuta 2012

Olen puhdas, puhtaampi, ja kuumottava

Tuolla, nuoren kuvataiteilijan blogissa, pohditaan ainakin itselle mielenkiintoista aihetta; taiteen kokemista. Sen tekemisen ja vastaanottamisen eroa. Mistä pyörähdänkin omaan lässytykseen, melkein menen peilin eteen ja sanon kuvalleni: ime munaa. (Eeh..onpas nyt vallatonta..mutta noinhan sitä sanotaan, kun ollaan suuttuneita, tai jotakin sinne päin, niin sanovat nuoret, ja kyllähän minä nyt tiedän, etten nuori enää ole, joten sanon "ime munaa", koska en ole nuori, mutta anarkisoin sitä, etten ole, ja sanon noin omalle kuvalle, niin!)

Mittenwaldissa sunnuntaina.
Oma inspiraationi on siis selkeämmin sanottuna ollut viime aikoina hakusessa, mutta silti olen tykittänyt enemmän ja vähemmän menemään. Liuskoja on kertynyt kertymistään. En ole kuitenkaan nauttinut ihan niin kuin ennen - tiedä häntä, johtuuko siitä, että kirjoitan parasta aikaa englanniksi enkä suomeksi, enkä saa sellaista kielellistä tyydytystä kuin suomeksi kirjoittaessani. En saa sanaorgasmia, toisin sanottuna. (No voi jessus, kylläpä näin myöhäisillassa sitä käytetäänkin eroottista sanastoa!)

Ihania ikkunoita.
Itse asiassa minulla on aivan kamala ikävä suomeksi kirjoittamista. Jotenka ehkäpä pistän vieraskielisen työni tauolle ja annan sanojen tulla suomeksi. Annan tulla. Alan tulla. Runojen, vaikka, annan. Palaan myös kahteen edelliseen käsikseen, jotka ovat valmiita, mutta jotka vaativat muoksmuoksmuokkaamista. Kai. Tai siis tietysti. 

Lisää ihania ikkunoita.
Anyways, olen tässä lueskellut paljon. Teiltä lukijoilta, olikohan se Jaanalta, sain innostuksen lukea Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan. Löysin sen Suomessa käydessä viidellä eurolla omakseni, ja aloitin lukemisen tänään matkalla ratsastamaan. Olen jo yli puolivälissä, ja vaikuttunut. Ooh. Mikä pauhu! (Ja ooh, olipa taas virkistävää ratsastaa! Tällä kertaa ihan koulukiemuraa kentällä, kunnes tuli pimeä!)

Tuon vuoren päällä olen kävellyt kuin (punainen) lanka.
Luen parhaillani (liian) monta kirjaa...Joel Haahtelan lumipäiväkirja tönöttää tuossa vieressä, Juha Itkosen Seitsemäntoista yöpöydällä, Ian McEvanin Vieraan turva kylppärissä. Laukussa on vielä Jukka Laajarinteen Kehys, jonka sain tänään ennen Tikkasen aloittamista (viimein!) päätökseen. 

Ruska-aika ei ole täällä ihan täysissä voimissa.
Hyllyssä on noin 30 runokokoelmaa tai romaania, joita janoan, jotka haluan ahmia, mutta aikaa ei ole. Tällä hetkellä, kirjoitusinspiraatiovaihteluista huolimatta, haluan pyhittää ylimääräiset aikani kirjoittamiselle. Olen väsynyt, tosin, joten aikaa ei ole. Töitä ennen en jaksa tällä hetkellä herätä, kuudelta ainakaan siis, ja töiden jälkeen olen jossakin ihmeellisessä tyhjiössä. En ole ennen ollut. Pohdin joka päivä liikaa, teenkö oikein; mitä teen. Siis työllisesti. Ja tietenkään en tee. Äikänmaikkana tekisin. Eikös.

Tuommoisessakin kävin sunnuntaina. Mittenwaldista löytyy.
Ja viikonloput, niin. Edellinen meni sumussa, riidoissa, vieraita viihdyttäessä. Seuraavana on edessä yksinäinen vaellusretki Alpeille (menen sunnuntaina, jos sää sallii, ehkä jonnekin Itävallan rajalle seuranani syvä hiljaisuus ja suklaapatukka), ratsastusta maastossa, ja lisäksi Münchenin kohokohta; museoiden yö. Museot ovat kahteen asti yöllä auki, ja lippu (kaikkiin museoihin yhteisesti) maksaa 15 euroa (mihin sisältyy matkalippu!), ja siellä saa myös skumppaa. Kuulemma.

Liian usein ylitän rajoja ilman passia.
Niin siis joten aikaa ei tarpeeksi ole. Onneksi ratsastusrytmi on muuttunut niin, että käyn nykyään tiistaisin ja lauantaisin - enkä kaksi kertaa viikolla töiden jälkeen. No. Mutta. Kaikella on tapana järjestyä. Ehkä siis myös ajalla. Ja nyt, ennen kuin huominen koittaa, pitääkin suunnitella huomisen Suomi-koulun tunnit. Jei.

Miksi kaikki tahtovat kävellä ylempänä kuin muut pinnat.

6 kommenttia:

  1. Olet pöllinyt mun sloganin;-) Kun oikein ottaa päähän, sanon 'ime munaa'.

    Vuosisadan rakkaustarina on huima. Näin kun Märta luki sitä televisiossa ja sitten itkin. Se oli entisessä elämässä se. Ehkä Märta oli eräs primus motor sille, että muutin koko elämäni toiseksi.

    Minulla on hurja ikävä alppeja. Keväällä käyn niitä vain hiukan liki, sillä haluan matkustaa rakkaaseen Zürichiini. Syksyllä 2014 ajamme alpeille ja ehkä yövymme kahden kilsan korkeudessa, tutussa paikassa, joka liitty Wilhelm Telliin. Salzburg on must, sillä nuoret ovat kanssamme ja Meri on tuohon kauniiseen turistien pilaamattomaan kaupunkiin yhtä intona kuin minä.

    Voitin saksalaisen sisustusblogin arvonnassa upean joulukirjan, joten mukava, joulunmakuinen kielikurssi tiedossa.

    Kouluratsastus kehittää oma keskittymiskykyä. Minua kiinnostaa se melkein yhtä paljon kuin maasto. Maasto issikoilla on kuin huippulomaa etenkin tuntien lumivaellukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, en tiennytkään, että tuo slogan on jo jonkun toisen oma :D

      Tuo on kyllä aivan vertaansa vailla, tuo Märtan teos. Aivan sanattomaksi vetää!

      Kivaa, jos pääset Alpeille laimentamaan vuoristoikävääsi. Yksi syy, miksi pyristelen täällä, on Alpit.

      Näinkin eilen tuon voittopostauksesi, onnea :) Tee kirjasta postaus, jos ehdit/jaksat! Vaikutti mielenkiintoiselta myös se blogi, josta kirjan voitit.

      Kouluratsastus taitaa kehittää myös kärsivällisyyttä :) Ihanaa, kun pian on lauantai, ja pääsee maastoon!

      Poista
  2. Mä luin lukioikäisenä kaikki siihen asti julkaistut Märtta Tikkasen kirjat ja mun ehdoton suosikki on runoteos Pimeys ilon syvyys, olen lukenut sen monta kertaa. Suosittelen, jos et/ette ole sitä lukeneet. Toki Vuosisadan rakkaustarinakin on hyvä, mutta tämä on vielä parempi. Tosi tärkeä kirja mulle. Hullua, että menit linkittämään kirjoituksesi mun olemattomaan pohdintaani, aihe jota raapaisin on kyllä kiinnostava ja sitä voisi pohtia enemmänkin (tekstini ei niinkään)

    j.k

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava aihe, joten piti linkittää :) Pitääkin lukea tuo mainitsemasi teos!

      Poista
  3. Ps. Voin vaan kuvitella miten vaikeaa on asua toisessa maassa, missä "kukaan" ei puhu suomea, ymmärrän miksi kirjoitat englanniksi. Kieli on kuitenkin niin paljon laajempi juttu, kuin vain opittu taito, se syntyy ja kehittyy vuorovaikutuksessa, elävässä vuorovaikutuksessa ympäristöön. Olet aika yksin siellä "suomesi" kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täällä suomen kieltäkin ympärillä, mutta ei joka päivä. Arkipäivät kuluvat vähän niin kuin väärillä kielillä, saksaksi kotona, ja saksaksi sekä englanniksi töissä. Että siinä mielessä olen yksin.

      Poista