keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Yleisössä suhisee

Hän istuu niin jylhästi, aivan kuin tietäisi, tietäisi ainakin sen, miten pitää istua. Tuossa asemassa. Jylhästi mutta samalla pikkuriikkisen lyhyssä, jylhästi ja jäykästi ja rempseästi kuin kuningatar, joka hän tässä tilassa onkin. Eikä ehkä pelkästään tässä. Hänhän on jo valtakunnassa nimeltä Suomalainen kaunokirjallisuus. Etenkin valtakunnassa nimeltä Suomalainen käännetty kaunokirjallisuus.

Uskoisin, että häntä seuraa parisataa silmäparia, mutta olen huono laskemaan, joten ehkä pareja on vain sata, olisiko peräti alle. Hän istuu korotetusti. Hän istuu siellä seitsemän minuuttia aikataulusta myöhässä, ja hänen kanssaan pitkän pöydän jakavat symppis tulkki (jonka kanssa vaihdan lopuksi parit sanat), saksalaisen äänikirjan hurmaava äänilähde, näyttelijätär Anna Thalbach sekä kriitikko, jonka nimeä ei voi muistaa, jos Saksan kirjallisuuspiireissä ei ole (vielä) osaa eikä arpaa.

Kun hänet esitellään, on hän hiljaa. Juo vettä, naputtaa pöytää sormillaan, katselee kenties liian lähelle. Käsiinsä, kirjaan, jonka on tuonut mukanaan. Katselee seiniin, ehkä välillä näkee yleisöstä yksityiskohtia. Haluaisin olla yksi hänen näkemistään hetkistä. Haluaisin vain sen takia, että tunnen itseni pieneksi, voi kuinka pieneksi, pieneksi kuin sydän jossakin kiivin kaltaisessa hedelmässä, ja minussa asuu ylpeys; tuo itsevarma nainen tuolla, tuo värikäs hahmo, ihmisoikeuksien puolestakirjoittaja, on lähtöisin samasta maasta kuin minä. Miten kauniisti hän istuu. Itsevarmasti vastaa, kunhan vauhtiin pääsee, jopa hieman tympääntyneesti; tahtoisi tilanteelta enemmän kuin saa, mutta antaa enemmän kuin yleisö ymmärtää ottaa vastaan.

Haastattelija tykittämässä.
Kuinka valtava hän on, tuo pieni. Miten hän käyttää sanoja; miten noin taitavasti voi päästä tunteisiin käsiksi, pelkillä sanoilla, pelkällä taidolla tuottaa tilanteet. Tunteet niihin. Siinä hän on miltei lyömätön, ja minun korvissani kaikuu, kun hän lukee näytteen suomeksi. Sitä ei käännetä saksaksi. Ympärilläni kahistaan. Mitä helvettiä tänne tullaan edes, jos ei kestetä paikoillaan; tämähän on kansainvälistä. Pitää jaksaa istua. Harmi, ettette ymmärrä, ajattelen, harmi, ettei teillä ole hajuakaan, miltä tuo kirjailija tuolla edessä tumman äänensä kanssa kuulostaa.

Mutta sitten he ymmärtävät; puolentoista tunnin aikana kuullaan neljä lukunäytettä saksaksi. Käännökset tuntuvat näytteiden perusteilla onnistuneilta. Angela Plöger on kääntänyt monia suosikkejani, kuten Maria Peuraa ja Johanna Sinisaloa. (Hän on jopa kääntänyt minun esikoisromaanistani, joka ei suinkaan ole helppo käännettävä, ensimmäiset 26 sivua.) Hän on tuonut Oksasen parhaalla tavalla toiseen kieleen.

Anna Thalbach lukupuuhissa.
Lukija, Anna Thalbach, on vaikuttava. Hän eläytyy. Hän saa saksankielisen version sulamaan, kuulen ympäriltä ihailevaa myhinää, ja minussa sykkii, minä sykin ylpeyttä ja liikutusta; meitä suomalaisia on siunattu noin hurjalla määrällä vapautta. Energiaa. Tuollaisella summalla vaikuttavaa romaania.

Stalinin lehmät (jonka nimeä haastattelija ei tikusta vääntämälläkään ymmärrä, vaan vaatii tilaisuuden lopussa metaforan tulkintaa Sofilta) taitaa olla suosikkini. Olen kaiken Oksaselta lukenut (paitsi uusinta uutta!) mutta aika on hiipunut, hiivuttanut tuleni; ja nyt roihuan. Tältä se tuntui. Ottaa Stalinin lehmät vastaan ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten. Tältä samalta kuin nyt, eri kielellä. Päätän lukea saksannoksen, hankin sen ehkä heti huomenna mukaan, päätän juuri, kun aletaan kohista.

Haastattelija, joka näyttää asiansa tuntevalta mutta ei siltä pidemmän päälle vaikuta (vaan tietynlaiselta minä-tiedän-kaiken-ja-paremmin-tyypiltä, jossa on liikaa ylpeyttä), kyselee Sofilta sisällöllisiä kysymyksiä. Koskien Stalinin lehmiä. Sofi vastaa laajemmin, eikä sisällöllisiin kysymyksiin tule haastattelijan mielestä vastauksia. Hän ärtyy, kuten vierustoverini. Hän inttää, että en tarkoittanut tuota, vaan tuota.

Kääntäjä ei käännä aivan kaikkea (etenkään osia Sofin kärkkäistä vastauksista), mutta tarpeeksi kyllä; Sofi vastaa mielestäni kysymyksiin juuri niin mielenkiintoisesti kuin voi. Nimittäin kertomalla, millainen poliittinen tilanne meillä Suomessa tai siellä Virossa vallitsee, miten asioihin suhtaudutaan; hän latelee ajankohtaisia - ja mielestäni myös kirjan aihepiiriin ja erityisesti aikakauteen läheisesti liittyviä - faktoja, mutta yleisössä aletaan rutista. 


Korviini tunkee "Das war nicht die Frage!" -kuiskauksia, vaikka en tunne vieressä istujia. En vastaa. Keskityn kuuntelemaan. Puhutaan Viron, Suomen ja Venäjän suhteista. Sofi kertoo, millaista on ollut ennen, millaista on nyt. Hän on tehnyt niin paljon taustatyötä romaanejansa varten, että luulisi yleisöä kiinnostavan kaiken, mitä hän kertoo, mutta ei; osan yleisöstä valtaa tympeys. Onko tämä jonkinlaista saksalaista pilkuntarkkuutta? Että (mielestäni) epäsuoriin kysymyksiin täytyy vastata suoraan. Että närkästytään, kun kaivellaan kirjaa koskevaa nippelitietoutta esiin, mutta saadaankin kouriin "vain" laajuutta.

Oma huomioni Sofista herpaantuu välillä sen takia, että alan seurata yleisöä. Olen etulyöntiasemassa, kuten moni muukin suomalainen kuulija; ymmärrän sekä Sofin vastaukset, jotka hän puhuu mikrofoniin, että kääntäjän vastaukset, jotka ovat välillä pelkkiä referaatteja Sofin vastauksista. Ymmärrän, mitä Sofilta kysytään, ja ymmärrän, miksi hän vastaa kuten vastaa (ehkä siksi, että ajattelen omien romaanieni kertomisesta samalla tavalla), mutta se ei yleisölle riitä. Ainakaan minua ympäröivälle. Mutistaan, tuhahdellaan, ärsyttää. 

Menkää pois, jos ei kiinnosta, menkää perkele sitten pois. Minä kun haluaisin kuulla. Muuta kuin teidän kiukkuanne. Onneksi lopussa tuo sympaattinen saksan äänikirjojen lukija pelastaa tilanteen; hän nousee puolustamaan Sofia ja tämän vastauksia (joita mm. eräs kuulija yleisön joukosta julkisesti kritisoi) sanomalla, että taiteilija on oman soppansa kokki, eikä välttämättä halua sitä selittää. Onneksi puolustushyökkäys saa osakseen suosionosoituksia. Iäkkäämmän puoleisesta yleisöstä löytyy näemmä myös niitä, jotka ymmärtävät.

Ja kuten Sofi itse yleisölle kertoo; hän ei näe mitään syytä selitellä syvempiä merkityksiä, sillä jokaisen on löydettävä ne itse. Tulkittava. Mitä järkeä siinä on, että kirjailija kertoo vastaukset kaikkeen - kun kirjan voi itse lukea, ja "keksiä" mieltä askarruttaviin kysymyksiin ne himputin askarrutukset.

Kallion kirjastosta eräs rivi. Siellähän minuakin on, väärässä paikassa, jos aakkosjärjestystä katsoo.
Olin tikahtua kateudesta, kun Sofi lateli vastauksia haastattelijalle. Hän mm. uskalsi sanoa, että häntä ärsyttävät haastattelut, joissa haastattelija ei ole lukenut romaania, ja kysyy siitä kysymyksiä. Itse olisin varmaan vain kaunistellen mutissut jotain. Mutta Sofi oli suora ja seisoi sanoissaan, ja osaa yleisöstä se huvitti, osaa ärsytti, osa oli hiljaa. Sofi kuitenkin tiesi, mistä puhui eikä sekaantunut hetkeksikään. Hänessä oli karismaa. Sellaista asiantuntijakarismaa. Annoin itseä riemastuttavissa kohdissa aplodeja - kun taas osa saksalaisyleisöstä antoi aplodeja yleisöstä puhuvalle naiselle, joka kritisoi Sofin vastaamispolitiikkaa.

Olen iloinen, että vietin eilisiltani - kirjoitustuntini!! - Oksasta kuulemassa. Nimittäin tein niin kuumottavia havaintoja yleisöstä. Sain jopa pari oivaa ideaa! Sain myös hankittua R:n Fegefeueriin omistuskirjoituksen. Annoin Sofille lahjan, ja käteni hikosivat jännityksestä; annoin hänelle lopussa oman romaanini. Hän otti sen kyllä ilmeisesti ilahtuneena vastaan, mutta toivotaan nyt vielä, että lahjasta olisi konkreettista iloa. Toivon Sofille kaikkea hyvää. Etenkin saksalaisyleisön kourissa ja Frankfurtin kirjamessuilla. Kun kyyhkyset katosivat on tällä hetkellä Suomessa kaikkien huulilla, mutta täällä näyttää vähän toiselta; eihän kyseistä romaania ole edes vielä käännetty.

PS. Näyttää pahasti siltä, että viikon lopulla tai ensi viikon alussa tulee 40 000 blogivierailijan raja täyteen. Mikä tarkoittaa sitä, että joku teistä voi olla onnellinen Minä rakastan sinua nuori mies -romaanin omistaja! Tällä kertaa sen saa omistuskirjoituksella. 

17 kommenttia:

  1. Hieno postaus, Helmi-Maria, kiitos tästä!<333
    Luin henkeäni pidätellen tekstiäsi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tyytymättömät olivat entisiä itäsaksalaisia, jotka eivät vieläkään kestä kuulla totuutta lähihistoriasta. Suomessakin on sellaisia. Olettaisin, että saksalaiset ovat tottuneet natsien rikosten käsittelyyn. Siltä ainakin Berliinissä näytti.
      Sofi Oksanen on muttannut täysin suomalaisen kirjallisuuden. Toivon, että elän niin kauan, että saan nähdä hänen saavan Nobel-palkinnon. Hän kirjoittaa asioista, joista on vaiettu.
      Minäkin pidin Stalinin lehmistä. Siinä näki, että Sofi OKsanen on aivan omaa luokkaansa, ei suomalainen, ei virolainen, vaan kansainvälinen kirjailija, jonak aiheet ovat yleismaailmallisia ja ajattomia. Lisää blogissani.
      Sofi Oksasen pitäisi saada enemmän työrauhaa.

      Poista
    2. Koneeni on huollossa enkä pärjää tämän koneen kanssa. Täältä pitäisi löytya Sofista asiaa
      Täältä pitäisi löytyä
      http://blogisisko.blogspot.fi/search/label/Sofi%20Oksanen

      Poista
    3. Kiitos Aili! Ja Anna: täytyykin käydä heti tsekkaamassa blogisi. Toivotaan vain, että Oksasen ura on nousukiitoa eikä laskua lainkaan :) On erittäin hienoa, että hän osaa. Ja uskaltaa!

      Poista
  2. Miten upeasti kerroit tuosta hienosta tapahtumasta:) Olen ihan kateellinen,sillä itsekin haluaisin olla Sofia kuuntelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitäs jos toivoisit Sofia sinne päin maailmaa? :)

      Poista
  3. Ihana postaus! Olet mainio :-)

    VastaaPoista
  4. Miten romaanisi voi voittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä varma, miten arvonnan järjestän. Mutta joko arpomalla tai kommentoimalla jollakin erityisen kuumottavalla tavalla. Ilmoitan asiasta heti, kun 40 000 kävijää on lukenut blogiani. Arvioidusti 40 000 menee rikki tuossa viikonlopun tienoilla.

      Poista
  5. Hyvin sanottu: "asiantuntijakarismaa".Katsoin netistä 15.09.12 Tampereelta kirjakauppa Tulenkantajien ja Aamulehden uuden kirjallisuuspalkinnon Tulenkantajat perustustilaisuudesta Sofi Oksasen puheen. Hän on erittäin kompetentti ja puhuu täyttä asiaa. En osaa kuvitella, mikä osaa münchneliläisyleiöä hermostutti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vähän veikkaan, että yleisöä (eikä tietenkään koko yleisöä!) närkästytti Sofin suorasukaisuus ja se, että hän vastasi kysymyksiin odotettua laajemmin - vastaamatta välttämättä (mielestäni ontuviin) haastattelijan kysymyksiin. Oletan, että saksalaiset eivät joko kestä suorasukaisuutta tai että he tarvitsevat suoruutta. Tiedä häntä.

      Poista
  6. Olin pari vuotta sitten kuulemassa Sofia Kölnissä, silloin oli esittelyn alla Puhdistus, lukijana myös iki-ihana Anna Thalbach, parempaa lukijaa ei Sofi Oksanen olisi voinut löytää Saksasta. Mulle ei kyllä jäänyt mitään huonoja muistoja yleisön käyttäytymisestä. Tilaisuudesta kertoi mm. feministilehti Emma.
    Enpä voisi kuvitella, että Münchenin tilaisuuteen olisi tullut vanhoja DDR-Genossen kuten Anna Amnell epäili.Baijerilainen tavis tuskin tietää juuri mitään Viron historiasta, mutta tuskin hän tuollaiseen tilaisuuteen lähtisikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin siis aivan loistava lukija tuo Anna Thalbach. Minäkin vähän epäilen, että ddr-immeisiä olisi paikalla ollut, mutta aika ihmeellisesti Sofin vastauksiin reagoitiin. Ehkä kuulijat tahtoivat tietää jotakin muuta.

      Poista
  7. Kiitos hienosta tilaisuuden raportoinnista. Mietin tuota sanaa raportti, se ei sovi sinun tekstiisi, se on liian virallinen, mutta en parempaakaan keksinyt. Tämän luettuaan oli aivan kuin itse olisi ollut mukana, ja teki mieli sanoa sille yleisölle, että olkaa hiljaa ja kuunnelkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos eläydyit :) Sain muutes aikoinaan gradustani sellaista palautetta, että hienoa, että kirjoitan näinkin virallista tekstiä leppoisasti. Siitä tuli siis pisteitä lisää, kun en jauhanut tutkimustuloksiani viralliseen malliin.

      Poista
  8. Kiitos tästä, ihan kuin olisin istunut mukana yleisössä! Höh, miksi joillekin ihmisille on niin vaikeaa käyttäytyä julkisissa tapahtumissa...

    Oi, sinä uskalsit viedä kirjasi Oksaselle, toivottavasti hän pitää siitä yhtä paljon kuin esimerkiksi minä :D (Odotan innolla arvontaa...)

    VastaaPoista