torstai 29. marraskuuta 2012

Etsin valtaa ja loistoa

Ennen kuin retkahdan ilon ja pitkän viikonlopun valtaan, kirjoitan asiaa. Tai en tiedä osaanko tehdä asiaa, mutta ainakin kirjoitan itselle yllättäen hyvin tärkeäksi nousseesta kaunokirjallisuuden lajista; runoudesta. Tai siis no, ei tämä yllättävää ole, olen kirjoittanut runoja aina, mutta nykyään teen sitä hiomisvälinein, ikuisemmin, aikuisemmin ja opettelevaisemmin.

Luen runoutta paljon nautinnollisemmin kuin proosaa nykyään. Tiedä häntä, miksi. Olen viime aikoina suorastaan ryöminyt runoissa. Ihan itseä myöten. Pentele, sormenpääni ovat välillä luumunväriset musteesta (kirjoitan romanttisesti sulkakynällä ensimmäiset runoluonnokset ja sitten vasta siirrän ne koneelle).

Olen alkanut erotella makuvivahteita tai pikemminkin sitä, mikä maistuu parhaiten. Ja sehän taitaa olla proosarunous. Aiemmin olen esitellyt Pilvi Pääkkösen pirteän Saako lähettää terveisiä? -teoksen. Nyt, aivan ensimmäiseksi, haluaisin nostaa estradille erään toisen nykyrunoilijan, Marianna Kurton, jonka esikoisteos vuodelta 2006, Eksyneitten valtakunta, sai minut tuntemaan huimausta. 


Voi olla, että huimaus johtui matalasta verensokeritasosta hikisen ja euforisen ratsastuslenkin jälkeen, jolloin iskin kokoelman kimppuun, mutta joka tapauksessa on kerrassaan mainitsemisen arvoista, jos lukiessa huippaa päästä. 

Eksyneitten valtakunta on pirteä ja samalla totinen toinen maailma. Minusta se oli paikoin jopa huvittava - puhujan lakoninen, itseironinen, paikoin tomera ääni sai hyrsymään. Runon kokija viedään irti tästä tutusta maailmasta; riuhtaistaan tuosta noin vain rempseästi valtakuntaan, missä tuntuu aivan pöllähtäneeltä, eksyneeltä totta totisesti. Mutta sinne haluaa myös jäädä. Sinne eksymään. 

Kuinka kaikki aika meni siihen kun laskin verhoja. Laadin maisemalle yötä, puheenvuoroa tähtien kivisille kasvoille kilometrien mittaisen päivän päätteessä. Liimasin taivaanmuotoista telttakangasta maan sivuun: ettei täältä mikään pakenisi, astuisi luvatta sisään, ei yksikään vedenhimoinen kuu-ukko, kiviraaja joka samoaa pimeyttä merten aaltoilevaan valoon. Valelin maan laavalla, kasvot kirjoitetulla kivellä umpeen. Porasin tirkistysreikää taivaaseen, vaikken maan kuortakaan tuntenut:yhden kiven olin poiminut kadulta, lämmittänyt kädessä eloon. 

Kirjan takakannessa mainitaan, että runokokoelma olisi naurua kosmiselle yksinäisyydelle. Sitäkin, kyllä, mutta minä koin, jostakin syystä, että puhuja eleskelee parisuhteessa, missä kommunikointi ei aina toimi. Missä ollaan vasta tutustumisasteella, ja sen takia tuntui tutultakin, nimittäin yhä, vaikka jo/vasta miltei kolme vuotta olen R:n kanssa ollut, olen välillä aivan kaivossa.

Se tekee runojen maailmasta niin kovin kiehtovan; tulkintoja on tuhansittain. Onhan niitä proosassakin yhtä paljon kuin on lukijoita, mutta mielestäni runot antavat suuremmat mahdollisuudet lukijan kokemiseen. Sitä paitsi kielellisesti tämä Kurton valtakunta on ihanan luettavaa. Jotenkin tuntuu kuin olisi kiesien kyydissä. Välillä tärähtelee. Maisemat vilkkuvat. Ohitan.

Eksyneitten valtakunnassa on paljon avaruuskuvastoa, samoin vettä ja hiekkaa, metsikköä. Paljon lukijaa palkitsevia oivalluksia. Tympeyttä, riemua. Kauniita kummallisuuksia, kuten taloja, jotka räpyttelevät ikkunoita.

Tässäpä siis oivaltavaa, metkaa runoutta. Sellaista pyrähdyksellistä. Kips kops lukupuuhiin siitä! Hesarin arvostelu on tuolla ja Kiiltomadon tuolla.

Ja koska nyt runoista puhutaan, puhutaan sitten kunnolla. Olen lukenut myös Tero Hannulan esikoisrunokokoelman Subtanssin tässä lähimenneisyydessä. Subtanssissa (huomatkaa nimi; ei SubStanssi vaan Subtanssi!) on paljon ns. nettirunouden piirteitä; katkonaisuutta, änkytyksen kaltaisuutta, lainauksia Internetistä. En ole oikein sellaisen runouden perään lähinnä siksi, että en koe ymmärtäväni sellaista kamalan hyvin, mutta "alkuepäilyjen" jälkeen minut runon kokijana repäistiin tähän Subtanssiin niin, että nytkähdin. Kirjaimellisesti taaskin. Nimittäin aloin kärsiä selkäkivuista tätä kokoelmaa lukiessani. Tiedä häntä, tulivatko selkäkivut lukemiseen keskittymisestä istumisasennossa, mutta lienee mainitsemisen arvoista, että runoa lukiessa alkaa tuntea kipua.

Parhaimpia kohtia Subtanssissa olivat "rakkauskohtaukset": "Olet niin kaunis, etten halua suudella sinua, haluan nähdä sinun itkevän." Niitä tuli vastaan ripotellusti siellä täällä, ja ne toivat jotenkin ihanan pysähtymisen tunteen, rauhan. Pidin myös kielileikittelystä, missä leikittelyn lisäksi sivalletaan, laitetaan katsomaan maailman sisään: "Harhaopit harhat ja kopit/ harvat, valitut: harhat ja lasiset kopit harhaopit/ betoniset harhat, kodit, tarhat,/ & harhaopit, betoniset kopit ja niiden sisällä lasiset mielet, isällä kielet/ & ja ränsistyneet ovipielet, kauniit mielet niin heikot ja tietämättään katkerat".


Itse asiassa Hannula taitaa tämän kielellä kikkailun hullun hyvin. Kokoelman ei-niin-miellyttäviä puolia olivat minulle henkilökohtaisesti pitkät paatokselliset viittaukset (ja lainaukset) Internetin maahanmuuttajakeskustelupalstoihin ja muihin mielipidevyörytyksiin lähinnä sen takia, että tarvitsen runoilta ilmaa. Subtanssi on siitä ketterä teos, että siitä löytyy kyllä myös tuota tarvitsemaani ilmaa. Paljonkin.

Vaikutuin kollegani työstä, toisin sanottuna. Ntamo kustantaa näemmä varsin nautinnollista runoutta. Harmi vain, mediassa jostakin syystä Ntamoa ja kaikkia muita pienkustantamoja kirjaimellisesti syrjitään, joten enpä usko, että monikaan teistä on edes kuullut tästä herra Hannulasta, jolta on tullut ulos myös proosaa. Muutes Hannulan blogia erään kerran lukiessani kuulin myös aika kauhean (ja vanhan) uutisen: Ntamon kirjat eivät voi voittaa mm. Savonia-palkintoa, koska ne luokitellaan omakustanteiksi. Tästä voisin sanoa muutaman raivoisan sanan, mutta enpä sano. Ntamon kirjat eivät ole omakustanteita, sen voin kyllä lävähtää. Palatkaamme sitä paitsi Hannulaan.

Jotta kuulisitte enemmän, päätin, että järjestän hassunhauskan arvonnan. Voitte voittaa Subtanssin omaksenne, mikäli kerrotte, miksi tanssiminen subissa on välttämätöntä. Tuolta ja tuolta voitte käydä lukaisemassa paljon valottavampia arvosteluja Subtanssista ja innostua! Arvon Subtanssin joulunaluslukemiseksenne itsenäisyyspäivänä ensi viikolla. Kommenttikenttään kommenttia, siis, pliis.

Tämä herkkuhedelmä kuvastaa molempia runokokoelmia. Guten Appetit!

Niin ja vielä lyhyt yhteenveto pitkään pohdintaani; miksi ylipäänsä esittelen Kurton ja Hannulan esikoiskokoelmat yhdessä...? No siksi, että molemmissa esiintyy tiettyä hullunkurisuutta. Molemmat ottavat lukijan kädestä kiinni ja tempaisevat vauhtiinsa. Molemmat ovat nykyrunoutta. Molemmat tanssivat omissa valtakunnissaan, toinen kuvitellummassa, toinen virtuaalisemmassa. Lisäksi minusta on kutkuttavaa tuoda yhteen ja samaan tekstiin kaksi puolta kolikosta; suuren kustantamon helmi ja pienen kustantamon helmi.

Nyt vetäydyn kihartamaan tukkaa (töissä on kuvauspäivä, saa taas sellaisia kasvokuvia itsestä, jotka lennähtävät useimmiten paperikeräykseen), odottamaan ihanaa iltaa. Huomenna luvassa Helsingin tyttöjen kanssa Münchenin kaupunkielämää, illalla The XX:n keikka, ja lauantaina Nürnbergin joulumarkkinat. Schönes Wochenende wünsche ich euch!

13 kommenttia:

  1. Runo ON aina enemmän.

    Minua saattaa rajoittaa se tunnetila, että kuten proosassakin, on kaksi asiaa, joista kannattaa kirjoittaa: rakkaus ja kuolema, joten runomieltymykseni liikkuvat siis näillä tiimoilla, mutta laajasti. Joku kavahtaa Beudelairea, minä en. Vierastaa Shakespearen sonetteja, jotka on kirjoitettu nuorelle miesrakastajalle, pääosin, minä viihdyn niissä oikein hyvin. Luontoerottiset runot, jossa suo vertautuu kaikkeen himossa ovat 'hot' ja Katri Vala intohimoineen, Edith Södergan kuolemnatuntoineen, ovat aina likinnä.

    Minulle sinä olet runoilija!

    *****

    Granaattiomena on yksi niistä kymenestä, jotka parhaiten ehkäsievät syöpää. Sitä on minullakin viikonlopun kilometrin pituisella ostoslistalla. Muita ovat mm. valkosipuli, tommaatti (ketsuppi on tehokkaampi kuin tuore tomaatti) ja PUNAVIINI!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, tuohon runoilijoiden listaan lisäisin vielä monia muita, mutta minuakin koskettavat Södergran ja Baudelaire, jota tosin en ihan ensilukemalta täysin tahtonut.

      Ketsuppi tehokkaampi kuin tomaatti? Oho. Pitänee sitten alkaa taas syödä ketsuppia :D

      Poista
    2. Tomaatti antaa suojaa iholle auringon haittoja vastaan. Toimii tehokkaammin, kuin aurinkorasva. Omena päivässä pitää lääkärin loitolla on vanha viisaus. Ehkäisee tosiaan syöpää. Punaviiniuutetta myydään kapseleina, mitä en kyllä itse uskaltaisi ottaa, koska niistä on vähän ristiriitaista tietoa. Punaviinin teho perustuu punaisten viinirypäläiden kuoren antioksidantteihin. Punaisia viinirypäleitä voi siis nauttia terveysvaikutusten toivossa jos viini ei syystä tai toisesta maistu.

      Poista
    3. Kiitos tiedosta :) Pitääkin ahmia tomaattia etenkin ennen reissuamme Floridan aurinkoon!

      Poista
  2. PS. Hyvin vaikuttava otsikko;-) Minäkin oikein heräsin...

    VastaaPoista
  3. Voi, Eksyneissä on ainakin huikean kaunis kansikuva!

    VastaaPoista
  4. Ikkunoitaan räpyttelevät talot kuulostavat kiehtovilta. Itse olen runorakastaja, mutta melko nirso sellainen. Tai no joo, onko nirsoutta se, jos toivoo voivansa jonkinlaisen tulkinnan kyetä tekemään ilman, että joutuu pohtimaan runoa puoli vuotta? ;)

    Melko outoa on se, että pienkustantamo luokitellaan omakustanteeksi. Millä ihmeen perusteella?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eipä siinä kai nirsoudesta ole kyse :) En tiedä ollenkaan, miksi Ntamo on luokiteltu omakustannekustantamoksi. Kummallista, hämmentävää. Mutta niin se vain taitaa tuon palkintoraadin mukaan olla. Harmi, sillä ei Ntamo julkaise ihan mitä tahansa.

      Poista
    2. Näissä tapauksissa on julkaisemista määritelty omakustanteiseksi osittaisen negaation kautta: jos teoksen julkaisija ei kustanna teosta, katsotaan että tekijä kustantaa sen. Mutta näinhän ntamon tapauksessa ei ole. Tekijä ei kustanna, julkaisija ei kustanna, vasta lukija kustantaa. Minusta on aika hassua, että kirjallisuutta vuonna 2012 arvotetaan sen perusteella, kuinka paljon teokseen on käytetty selvää rahaa ennen kuin lukija ostaa sen.

      Poista
    3. Niin, on kyllä todella "hassua", että kirjallisuutta arvotetaan moisen perusteella. Onneksi on heitä, jotka lukevat myös pienkustantamojen kirjoja. Juuri lukaisin tuolta Maijan ilmestykset -blogista, että eräs englanninkielinen omakustanne on niittänyt huikean määrän arvosteluja. Että eipä se rahasta todellakaan kiinni ole, onko kirja hyvä vai huono. Suomen kokoisessa maassa hirveän harva pääsee isosta kustantamosta läpi. Ja ihmettelen joskus, että miten kaikki edes ovat päässeet, kun sitten taas monet helmet jäävät ruikuttamaan rannalle. Mutta noh. Politiikkaa politiikkaa.

      Poista
  5. Heippa, sinulla kävi flaxi arvonnassa! ;-)

    VastaaPoista