maanantai 19. marraskuuta 2012

Kaksi kasvoa, takaraivon tuntuma

Ja kyllä sen näkee, mitä ihminen sisällään kantaa. Talojen poskilta kuulee säryn, kattojen kohokuvioista aavistaa huudon määrän. Repaleiset reunat tapeteilla, ulkosivuissa; röyhelöitä kulmalla, otsaluun päällä. Missä asennossa katu ylitetään, miten otetaan vaihtorahat vastaan. Ja millä tavalla hytistään kylmässä, miten siltä suojaudutaan, miten uskaltaisin tervehtiä, kun en tunne vastaanottajaa.

Karlovin silta on aina täysi, sinne mennessä jo heikottaa.
Mikä Prahassa eniten viehättää, on loisto ja rappio, jotka vaeltavat rinta rinnan jokaisesta aamusta jokaiseen iltaan. Vanhan kaupungin ja erityisesti juutalaiskorttelin prameutta kehystävät harmaat seinät, ne, jotka kohoavat muutaman kilometrin päässä minusta ja odottavat vuositolkulla väriä. Ne, jotka tuuli ja usva, pinkeä kylmä puhuri idästä hiovat kulumia täyteen. Jotenkin muistan aina Moskovan, kun käyn Prahassa, vaikka Moskova ja Praha ovat monella tavalla toistensa vastakohtia.


Kävelin viikonloppuna ne samat paikat läpi, mitkä kävelen joka kerta, mutta kiipesimme myös. Tänä vuonna en jäänyt lukkojen taakse vessaan, enkä unohtanut lapasia kahvilaan; kuljin kuin kulkevat itsestään varmat henkilöt. Pitävät hatustaan kaksin käsin ja parjaavat ruuhkan määrää, mutta ottavat samalla reippaita kuvia ja näkevät joitakin ennen näkemättömiä yksityiskohtia, kuten sanoja siellä täällä, tuulesta temmattuja huokauksia. 

Ihihii.
Minä join Prahassa tummaa ja vaaleaa olutta, aivan todella täyteläistä kaakaota, glühweinia, ja nauratin yleisöä Franz Kafkan museon edessä. Tai siis tarkoitus ei ensinnäkään ollut naurattaa saatikka kerätä yleisöä, mutta siinä sitä oltiin suosionosoitusten keskellä. Ehkä kuva kertoo jotakin, minä en ehdi. Menen tänään töihin, vaikka on kirjoituspäivä, mutta työtoverin on tehtävä, mitä työtoverin on tehtävä, jos yksi joukosta on kipeä. No, saanpahan ensi viikolla sitten kaksi vapaapäivää tämän ansiosta.

Lempiravintola Prahassa, siellä ylhäällä linnan kupeessa, kellarissa, pelkässä kynttilänvalossa.
Luin matkalla Valkoisen tiikerin, josta kirjoitan pian. Mikä surullinen seikka. Kirjojen kirjo. Omituinen yhdistelmä; lukea nyt bohemiassa epäkohdista Intiassa. 


Yksi kirja matkoille on liian vähän. Pitäisi aina olla varakirjoja. Prahaan menevä ja sieltä tuleva juna oli myöhässä melkein tunnin, ehdin lukea kirjani vähän liian nopeasti, naputtelin sormilla rytmiä, en saanut aikaiseksi lyhyitä kertomuksia mutta välähdyksiä keräsin, lauseita, joita voi käyttää runoissa tai joiden avulla voi pyydystää kiinnostusta. Ehdin tylsistyäkin, vaikka yleensä en junissa tylsisty, väsyin, mutta en saanut unta; mistä tämä levottomuus juontaa juurensa.

Lauantaina kyyristelimme myös mielenosoituksen jaloissa.
Mutta mistä olen erityisen iloinen, on Franz Kafka. Mikä herra, mitä ahdistusta. Museo oli kiinnostava, mutta ehdin hieman jo saada tarpeeksi, lukemista siellä oli niin paljon, ja nyt haluan lukea kaiken uudestaan, saksaksi, ja minä haluan oppia Kafkasta muutakin, en pelkästään ihailla; voida kulkea ensi vuonna hänen jalanjälkiään ja piirtää näitä ryhdittömiä kuvia, joissa painun kasaan, etenkin kun saan yhä hylsyjä. Miksi niitä tulee aina pelkästään maanantaisin. Miksi minä ylipäänsä saan enää hylsyjä.


6 kommenttia:

  1. Praha on kaunis kaupunki!

    Hyvää alkuviikkoa, Helmi-Maaria!<333

    Ps. Meiltä jäi Kafka-museo käymättä!;/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa, jos on jäänyt Kafka-museo näkemättä...kaikki, mitä siellä on, löytyy myös historiankirjoista ;)

      Poista
  2. En ole koskaan ollut Prahassa,mutta tekisi kyllä mieli nähdä se,olen kuullut paljon kehuja. Kiitos virtuaalimatkasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Maailmassa on niiiiin monta paikkaa, joka kannattaa nähdä. Ja jota ei ole tullut nähtyä. Toivottavasti saisin (ja sinäkin!) nähdä vielä paljon!

      Poista
  3. Miksi sinä ylipäänsä saat enää hylsyjä - ihan niin! Tsemppiä ja hylsyt huishiiteen! Voit aina ajatella minua, ollaan hylsysiskoksia ;). Vaikka minä en saa juuri nyt edes niitä, hittolainen. Praha on kuitenkin ihana. Minä olin siellä kerran 24 tuntia liian pitkään. Pitkä juttu, johon liittyy Wien ja lipizzahevoset ja ilmaiset majoitukset ja kolme kaupunkia neljän hinnalla. Onneksi teillä meni kaikki ookoo huolimatta pienestä junanmyöhästyksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä todella, että miten niitä enää satelee. Ovatko ne jostain vuosien päästä :D No, mutta kovettunut mikä kovettunut. Kirpaisee, mutten välitä pidemmän päälle. Romaaneillani kun on kerran jo julkaisukanava.

      Miten siellä voi olla 24 tuntia liian pitkään..? Kirjoita novelli asiasta ;)

      Poista