lauantai 3. marraskuuta 2012

Täydellinen silavasiivu

En syö lihaa, paitsi joskus hyvin harvoin vaikkapa poroa tai vielä harvemmin pikkuhuppelissa ystävien hampurilaista haukkaan vahingossa, jos muutakaan ei ole käden ulottuvilla, mutta erään paistin menin pureksimaan suurta nautintoa tuntien, aistit ojossa, tuntosarvet hunningolla, hykersinkin välillä; Satu Taskinen, olet nero.

Taskinen herättää nukkumaan menneen uskoni (suomalaiseen) "yhdenpäivänromaaniin" (tässä tapauksessa viittaan kirjoihin, joiden preesensissä tapahtumat tapahtuvat lyhyen ajan sisällä). Olen valitellut mm. äskettäin pystyyn haukkumani Joel Haahtelan sekä teräväkynäisen Herman Kochin kohdalla takaumien määrää. Mielestäni romaani kuin romaani menettää kiinnostavuutensa, jos se keskitetään vaikkapa yhteen tapahtumaan, mutta tätä tapahtumaa ei ruodita juuri lainkaan, vaan hypitään koko ajan menneeseen.

Siispä KIITOS Satu Taskinen! Sinun Täydellinen paistisi on taitavasti rakennettua, ironista pureskeltavaa, jota ei tarvitse jauhaa hampaissa, vaan joka ikään kuin liukuu vatsaan. Luin paistia hitaasti ja nautin joka hetkestä. Herran ja jestas. Tulin aivan kateelliseksi. Nimittäin parhaillani työstän käsikirjoitusta, jossa tarvitsisin samankaltaista purevaa, hauskaa, jopa kyynistä kertojan ääntä, mutta tämän kirjan luettuani tunnen pienoista alemmuudentunnetta noin niin kuin iskevänä kirjoittajana, ja oma teksti tuntuu...ööh...vain pelkästään kauniilta eikä lainkaan siltä miltä pitäisi. 

"Oli hetkiä jolloin Itävaltalainen oli aivan toivottoman hölmö. Hän pakkasi joulukoristeet laatikkoon. Tai pakkasi ja pakkasi. Tunki. Kaikki enkelit, pumpulit, omenat ja jopa Jeesus-lapsen hän viskasi sen kummempaa asettelematta laatikkoon ja laatikko kiinni."

Kieliasioista sen verran, että Taskinen osaa kyllä kirjoittaa oikein hyvin, mutta aluksi, jo ensimmäisen kahden sivun aikana, olin ajatella, että apua, onko vastassani tönkköä luettavaa. Nimittäin kuten yllä olevasta esimerkistä huomaa, joskus on havaittavissa omituista töksähtelevyyttä, kuten aivan tuossa esimerkin lopussa "- - ja laatikko kiinni". Mutta näen tuon tyylikeinona. Päähenkilö Taru vaikuttaa juuri tuollaiselta, töksäyttelevältä, pikkutarkalta. Eli siis mielestäni kieli toimii, ja sekös on tärkeää kaltaiselleni kielikoneistajalle.
Knödeliä ja sianpaistia. Kuva: Kiosked Image Bank.

Mikä Täydellisen paistin lukemisesta teki hauskan, ja mikä sai minut samaistumaan päähenkilöön oikein olkapäitä myöten, on se tuskainen tosiasia, että etenkin viime vuonna kamppailin. Yritin sopeutua, kuulua johonkin, kuten päähenkilö Taru paistipuuhissaan tekee. Hän yrittää kuulua itävaltalaisen miehensä perheeseen, tehdä asiat niin kuin ne Itävallassa tehdään. Erilaisten ohjeiden määrä saa hänet hämmentymään eikä paisti lopulta vieraille välttämättä uppoa ennakkoluulojen ja tietynlaisen valtapelin takia. Eikä mieskään aina ymmärrä. Läheskään aina. On halu näyttää, että osataan, että ollaan yhtä hyviä kuin muut. On ristiriitoja, riitoja, on väärinkäsityksiä, ja päällimmäisenä surullisen kuuluisa ulkopuolisuuden tunne.

Ihan siis kuin omasta elämästäni. Tapahtumat sijoittuvat paistiromaanissa pyhäinpäivän tienoille. Luin kirjan sopivasti pyhäinpäivän tienoilla loppuun. Täällä Münchenissäkin sianpaisti ja knöödelit ovat perinneruokaa, joten näin silmissäni kaiken, maistoin, uskoin. Mitä laitettiin suuhun, mitä sanottiin (oli piristävää, että romaanissa vilahtelivat myös saksankieliset lausahdukset), mitä tapahtui. Kuten päähenkilö, en minäkään ymmärrä, miksi ihmiset syövät täällä keitettyä sämpylää. Josta on tehty liisterinen pallo. Tosin eilisiltana menin syömään sellaisen; kurpitsakastikkeella kuorrutetun parmesaaniknöödelin, johon oli ripoteltu myös siemeniä, ja joka oli kyllä aika maukasta.

Päähenkilö on ihanan liioiteltu, mutta samalla täysin uskottava. En tosin yhtään osannut kuvitella häntä kolmekymppiseksi, vaan vähintään kaksikymmentä vuotta vanhemmaksi. Minusta romaani oli kaiken kaikkiaan, viihdyttävyytensä ja kekseliäisyytensä lisäksi, lohdullista luettavaa. Vaikka kyseessä on fiktiivinen teos, tuli sellainen olo, että kyllä täällä ulkomailla pärjää. Ei vain ehkä tarvitse yrittää liikaa. Pitää mennä omana itsenään ja uskoa, että kyllä tuo mieskin oikeasti kaikkensa tekee, jotta viihtyisin ja olisin kuin kotona. 

Romaani päättyy melko hyvin ja huonosti. Eräs henkilöistä päätyy kuoleman kouriin. Eräs odottamaton henkilö. Sellainen, joka pyrkii sisälle pyhäinpäivän juhliin, ja johon päähenkilö usein tukeutuu. Kirjassa on sopivissa määrin ajattelemisen aihetta. Kaikkea ihanasti sekaisin. Luen tämän vielä joku päivä uudestaan ehkä siksikin, että koin tämän romaanin hyvin henkilökohtaisesti.

Nyt pitää hilppaista persoonallisuuskoulutukseen, mutta lisäilen illalla vielä linkkejä muihin arvioihin! Ja tietysti kuvia knöödeleistä nyt vähintään!

LINKKEJÄ muutamiin arvosteluihin (mitä kautta pääsee sitten vielä useimpiin): Kujerruksia-blogin arvioJärjellä ja tunteella -blogin arvio, Leena Lumin arvio, Kirsin kirjanurkan arvio.

10 kommenttia:

  1. Tämä kirja pitäisi lukea!

    Sinulle on jotakin blogissani. :D
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä :) Ja kiitoksia haasteesta! Loistoa sunnuntaipäivääsi!

      Poista
  2. Olin varma, että samaistut Täydelliseen paistiin! Tosin koira olisi saanut seurassasi parempaa kohtelua...

    Kochin Illallinen on tämän vuoden sensaatio...ainakin minulle. Haahtela sen sijaan...;-)

    Kaunista Pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, koira olisi saanut kuninkaallista kohtelua :) Illallinen on hieno romaani, mutta mielestäni Taskinen hoitaa "asiaan" keskittymisen paremmin ja taitavammin. Lempeää sunnuntaita!

      Poista
    2. Tämä on ehdottomasti enempi sinua. Kuten jo blogissani sinulle vastasin, niin luulin ensin sinua tämän kirjjoittajaksi. Mietin,että kirjoitat salanimellä;-)

      Poista
    3. En sentään salanimellä :) Vaikka saatan kyllä semmoisenkin tempun joskus tehdä!

      Poista
  3. Kiinnostava postaus, Helmi-Maaria, ja vau, hieno uusi ulkoasu blogissasi! :-) En ole Täydellistä paistia lukenut. Nimi herättää monia kysymyksiä, joten minulla on kirjaan ennakkoluuloinen suhde. Siitä ei voi syyttää kuin itseään ;-D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, älä anna nimen häiritä, vaan lue tämä ;)

      Poista
  4. Olipa kiva saada tällainen "kanssaulkosuomalaisen" lukukokemus kirjasta! Avautui varmasti aika toisella tavalla. Hieno kirja tosiaan, joka Paulankin kannattaa lukea. Tapahtumat ovat ihanan monitulkintaisia ja huumori sopivan hapahkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, uskon, että tämä olisi ollut ilman Saksassa asumistani erilainen, mutta siltikin hyvin antoisa lukukokemus :) Oh, tuo on oikea sana; huumori on sopivan hapahkoa!

      Poista