keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Vuosisadan rakkaustarina

Otsikko ei viittaa siihen, mikä minun ja tuon saksalaisen mieshyypiön välillä kytee. Vaikka voisi kyllä, mikäs siinä, meiltä eivät lopu mäet, joita tarvomme ylös tai luistamme alas, toivottavasti eivät lopu yhdessä kuljettavat ainakaan, mutta mistä sitä tietää, etenkin että loppuuko kaikki hyvä todella aikanaan, hoffentlich nicht.

Otsikko ei myöskään viittaa mihinkään lauluun, kuten vaikka tuohon. Viittaan johonkin paljon sumeampaan, kihisevään, vihasta ja rakkaudesta ja epäluottamuksesta kipeään. Viittaan mustaan jokeen, johon on hypätty, missä rantaa ei näy, ja jos näkyy, sinne ei päästä, jalka osuu suuriin murikoihin, veri vuotaa pakoon, tuntuu, että hukkuu, pohja vetää puoleensa, ja aina kun kipuraja ylittyy, noustaankin pintaan, perkele, ja sieltä taas vajotaan, pelätään että milloin, milloin lopullisesti ja takaisin palaamatta.

Kuka auttaa, kun ei näe, ei tiedä totuutta, ja omat lapsetkin ovat vietävissä, ovat isänsä tunteiden orjia, hakemassa hyväksyntää karkaamassa alta? Miksi ei lähde pois, mikään ei lähde, ei tule rauhaa, mieli ratkeaa liitoksistaan kun tuon lähellä istuu; miehen, joka on musta läikkä valkoisella paperilla.

Viinassa marinoitua lihaa, mieslihaa, ihmislihaa ja sen lihattomaksi kaluama vaimo. Märta Tikkanen on pukenut sanoiksi, kauniiksi ja surullisen kuuluisiksi, sen, mitä on kun mies on juoppo. Vieläpä kuuluisa, mutta ei juoppoudestaan. Täysi hontelo, välinpitämätön itsekäs, mitä on kun sellaisen miehen vaimo antaa joka kerta anteeksi tai jos ei annakaan, antaa lämpönsä miehen kylmälle otsaluulle, jakaa rakkautensa lapsiin.

Eräässä juomakauden vaiheessa
näet yhtäkkiä
yhteydet
Silloin sanot asioita
jotka ovat niin huimaavia
että sen ansiosta 
miltei kannattaa kestää
kaikki se kurjuus
joka kehystää
näitä totuuden hetkiä
kummaltakin puolelta

En ole pitkään aikaan lukenut mitään noin läheltä, ja vielä palaan tähän, vaikka luin loppuun jo hyvä kotva sitten, ja minä palelen (pääasiassa siksi, että asuntomme on jäätävän kylmä vaikka kuinka tätä yrittäisi pitää lämpimänä ja siksi, että Münchenissä on ihmeellinen kostea usvaverho, hyytävä, kiipeilee kankaiden alta ihoon) kun näen kun kuulen. 

Tikkasen Märta, jonka Vuosisadan rakkaustarina on käännetty moniin kieliin ja levitetty hyllyille ympäri Eurooppaa, vetää lukijansa salakavalan onnistuneesti mukaan siihen ahdinkoon, missä hän on taiteilijamiehensä rinnalla elänyt. Vuosikaudet kärsinyt, koettanut rakastaa niin kuin sellainen rakastaa, jota rakastetaan takaisin.

Kävelen kierroksen
kalliolla
Idiootti, minä sanon
helvetin idiootti
suutelen sinua suulle

Kuten tämän kokoelman takakannessa sanotaan: yksikään aikuinen ihminen ei saisi jättää tätä lukematta. Aihe on koskettava, se sitoo myös heitä, joiden mies (tai vaimo!) ei ole alkoholisti. Sitä paitsi runot ovat helppoja lukea.

Antaa tuulen tuivertaa, tämä maailma on raskas, mutta mikä lohdullisinta; myös rikkinäisimmissä tavaroissa (tai henkilöissä) on valoa. Jossakin pienessä kulmassa edes. Sillä Vuosisadan rakkaustarina ei mielestäni ole pelkkä ahdistumisen Raamattu, vaan sen luettua on helpompi ymmärtää sitä, miksi hakatut hahmot eivät lähde väkivaltaisesta tai alkoholin verhoamasta suhteesta/liitosta pois.


Sitä paitsi jälleen lähden töihin tekemään omien töitteni lisäksi toisten töitä. Käteni palelevat. Kirjoitin illalla runoja, olin jokseenkin alakuloinen, mutta runoista tuli hyviä, räväköitä siemeniä. Niitä pitää muokata, muokata, muokata. Onneksi tänään ja huomenna on epätavallista töissä, vanhempien kanssa keskustelua, ei tarvitse leikkiä johtajaa, on sitten enemmän energiaa palata siemeniini. Ja tervehtiä erästä ystävää ja huomenna ihanaa Tina-tammaa. Sitä paitsi minä olen nuuka, olen nuutunut, ja odotan kuin välttämätöntä puristusta Ellu-kultaa ja Iinapiina-runttia, jotka tulevat tänne piristämään vanhaa partaani viikon ja yhden päivän päästä. Hippii, jippii, kippistätsii!

PS. Olenkohan aivan rivokas, jos pyydän ystäviäni tuomaan erään mielenkiintoni herättäneen kirjan. Nimittäin Ollikaisen Nälkävuoden. Tahtoisin myös Maihinnousun. Ja monet monet muut. Mutta en viitsi pyytää hentoja naisihmisiä kantamaan olkapäät punertavina liian paljon aarteita.

8 kommenttia:

  1. Olet aivan oikeassa, ei Vuosisadan rakkaustarina ole pelkkää ahdistusta. Se on myös kertomus siitä suuresta rakkaudesta, joka kaiken taustalla on ja joka aika ajoin välähtää ja sitoo paikalleen.

    Hienosti kirjoitit tärkeästä kirjasta.

    Ja totta, runot ovat helppoja lukea, vaikka luulin, etteivät ole ja sen vuoksi pitkään vieroksuin kirjaa, enkä siihen tarttunut. Onneksi sitten jossain vaiheessa tajusin kampittaa ennakkoluuloni ja luin kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itse aisoissa, siitä että luin tämän, taitaa kuulua sinulle! Muistaakseni sinä suosittelit tai ainakin blogissasi sivusit. En muista, kuinka. Mutta ihana kokoelma, rankasta aiheesta huolimatta, tämä on!

      Poista
  2. Luin kauan sitten (20v) Vuosisadan rakkaustarinan, mutta en voi palauttaa sitä muutoin kuin lukemalla tekstin uudelleen. Helppoa ei ole olla alkoholistin kanssa naimisissa...;/

    Alkoholismi on koko perheen sairaus, ei vain yhden ihmisen, sanotaan!

    Hyvää loppuviikkoa, Helmi-Maaria!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmasti ole helppoa! Ja ihmeellisen vaikeaa siitä näyttää olevan lähteminenkin. Tämä Vuosisadan rakkausromaani antaa syitä sille, miksi lähteminen on ylivoimaista.

      Ihanuutta sinunkin viikkoosi!

      Poista
  3. Kiitos esittelystä! Lainaukset ovat kerrassaan huikeita! Kävelenkin tästä kirjakauppaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostapa ihmeessä omaksesi! Oma kappaleeni maksoi vain 5 euroa..

      Poista
  4. Näin ja kuukin vuosikymmeniä sitten kun Märta luki tätä televisiossa. Istuin uuden omakotitalomme olohuoneessa ja tajusin, että nyt minun on aika nostaa kytkintä. Sitten tapahtui jotain odottamatonta, mutta asia vain siirtyi, sillä oli tarkoitettu, että tapaan R:n vasta maaliskuisessa ratsastusnäytöksessä, kun mereltä puhalsi kylmä viima...

    Etkö vietä joulua joulun maassa Suomessa, jossa suku ostaisi sinulle kuusen alle kaikki toivekirjasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hurjaa (ja hienoa!) että kirjallisuuden kautta saa sykäyksen muuttaa elämänsä suuntaa. Tämä Tikkasen teos on varmasti herätellyt monia.

      En vietä Suomessa...valitettavasti. Olen aaton ja joulupäivän R:n perheen kanssa ja sitten lentää hujautamme New Yorkiin ;)

      Poista