tiistai 18. joulukuuta 2012

Hei, olen yksi pieni marsu koko ihminen

Kiukkusuoneni pullistui yöllä, oikeastaan jo eilisiltana. Olen voimaton. Tämä on varmaan sitä iljettävää influenssaa. Kaikenlainen sitkeä räkämäinen neste on päättänyt muuttaa asumaan pienimpiin mahdollisiin sopukoihin ruumiissani. 

Kesällä ne olivat vielä pieniä poikia.
En uskalla mennä illalla ratsastamaan, tahdon terveeksi, lähdenhän jo kohta matkaan! Töihin menen, vaikka en ole nukkunut yöllä juurikaan, sillä, naurakaa tai älkää, murehdin marsujemme takia. Olen ainoa töissä, joka niistä todella välittää. Jään ylitöihin vain hengaillakseni marsujen kanssa. Suututtaa, että eräs työkaverini ei enää halua koskea niihin lainkaan; nyt kun yksi meistä (marsuystävällisistä hemmoista) on lomalla, on minun terveytenikin uhalla mentävä töihin, jotta marsut eläisivät edes hieman inhimillisempää elämää.

En kestä ajatusta siitä, että ne olisivat häkissään päivät pitkät, vaan päästän ne kellariin juoksemaan vapaana parin tunnin ajan (tämä työkaveri, joka ei niihin tahdo enää koskea, yrittää jostain ihmeen syystä vängätä, että ne pitäisi pitää vain häkissään, mutta luulenpa, että tässä on taas yksi kulttuuriero amerikkalaisen ja eurooppalaisen välillä) ja kaiken lisäksi vielä silittelen niitä niin, että sydäntä särkee. Ne pitävät siitä. Säikyt pienet pojat.

Kuulostan varmaan hullulta. Mutta en halua, että tuollaiset pienet eläimet, jotka eivät voi valita, olisivat täysin tunnekylmien työtovereiden armoilla. Lisäksi minun täytyy kouluttaa perjantaina töiden jälkeen muutamat vanhemmat marsuasiantuntijoiksi, jotta marsuparoillakin olisi hyvä jouluntienoo eikä tyly, häkkipitoinen kaksiviikkoinen. 


Että sellaista. Marsuja siellä, marsuja täällä. Veikeitä ne ovat, Muffin ja Cookie, ja ne tunnistavat minut jo, ja me olemme työpaikkani ylimmät ystävät, ja oikeastaan olen mustasukkainenkin, mikäli muut niitä hoitavat, sillä ne ovat "mun marsut". Tai siis ainakin pyrkinyt tekemään selväksi, että minun kanssani ne pääsevät viettämään hauskempaa elämää kuin muuten, ja voi olla, että minulle tulee niitä jopa ikävä lomani aikana, tai ei ehkä ihan niin, mutta varmaan pari kertaa tulee mietittyä, hoidetaanko niitä oikein. En kestä ollenkaan ajatusta siitä, että jokin eläin kärsisi. Mikä tahansa eläin. En kestä katsoa esimerkiksi elokuvia tai dokumentteja, joissa tapetaan eläimiä tai joissa ne joutuvat onnettomuuksiin.

Ja nyt oikeastaan en ole enää kiukkuinen. Oikeastaan jo huvittaa. Vaihdan ehkä nimeni Helmi-Maariasta Marsu-Maariaksi. Ja jatkan runojen siirtämistä paperiarkeilta koneelle somin pikku marsusormin. Oh, ja pianhan olenkin jo marsujemme luona antamassa niille vähän marsuille sopivaa rakkautta. 

Kyllä, voitte lyödä minua tohvelilla poskeen!

21 kommenttia:

  1. Hei, Marsu-Maaria! On ihanaa kun työpaikoilla on ihmisiä, joilla on ihan oikea sydän ja oikealla paikalla sykkimässä. Siitä marsutkin tykkää. Monet ihmiset pitävät marsuja jotenkin rottamaisina, ja kammoavat niitä siksi.Toivottavasti marsusi saavat hyvää hoitoa myös poissaolosi aikana. Hyvää Joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marmustoi (nimesihän on melkein Marsustoi :D), kiitos samoin sinulle. Uskon, että ne vanhemmat, jotka marsuista huolehtivat, osaavat hommansa kunhan olen kädestä pitäen näyttänyt :)

      Poista
    2. Hehheh, ja marsunposketkin löytyy :)

      Poista
  2. Rakas Marsu-Maaria, mikä on elämässä tärkeämpää kuin huolehtia äänettömistä ystävistämme, jotka ovat ihmisen hyvyyden tai piittaamattomuuden armoilla. Kiitos, että koulutat niille hoitajan poissaolosi ajaksi. Kouluta myös vrarahoitaja, jos toinen sairastuu. Jotenkin ne tunnekylmät työntekijät saisivat kokonaan kadota sieltä työpaikalta...

    Meilläkin oli hamsteri ja minä päästin sen joka päivä juoksemaan pitkin huushollia, sillä tyttäreni oli niin kiireinen, että hän ei ehtinyt. Ymmrrän murkut, mutta että aikuiset, sitä en tajua.

    Sitten meillä oli kilpikonna, joka vaelsi pitkin huoneita...

    En tajua, miksi eläimiä häkitetään. Kaikki häkityksen kannattajat saavat mennä itse häkkeihin ja terraarioihin kokeilemaan miltä se elämä siellä tuntuu.

    ***

    Olen lauantaina monen tunnin issikkavaelluksella lumisessa metsässä. Pysähdymme kodalle nauttimaan jouluglögit ja joulutortut. Uudet talviratsastushousut eivät ole ollenkaan tyylikkäät, mutta pääasia onkin se tunne ja nollaus, jonka saavutan oman tutun hevoseni kanssa siellä lumisessa maisemassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ymmärrä, miksi hankitaan eläimiä pelkästään siksi, että ne pidettäisiin häkissä :( Sen ymmärrän, että yön yli ne ovat häkkiin suljettuina, mutta muuten..tuollakin tallilla, missä käyn ratsastamassa ja missä tilaa olisi, kaneja pidetään pienissä häkeissä :(

      Oh, toivotan sinulle hurmaavaa vaellusta!! Issikkavaellus lumimaastossa on maailman kauneinta. Tai no, on kyllä ihan tavallinen ratsastuslenkkikin esim. täällä Alppien kupeessa :) Ja oih, tahdon Islantiin vaellukselle. Jospa pian jo pääsisi.

      Poista
  3. Voi marsut <3

    Minulla oli vuosia sitten gerbiili, jonka päästin säännöllisesti juoksentelemaan saunaan ja kylpyhuoneeseen (kyllä, tarkistin että lattiasta nouseva ilmaputki oli suljettu!), silittelin ja hoidin. Loppuaikoina vietin pitkät tovit istuen kylppärin lattialla vanha ystävä sylissäni, pienen juoksut oli juostu ja se jaksoi vain käpertyä syliini tuhisemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, pieni gerbiili. Miksiköhän muutes noiden jyrsijöiden nimet ovat niin huvittavia. Marsu, gerbiili, hamsteri jne. :)

      Poista
  4. Ihania eläimiä, totta kai niistä on huolehdittava!

    Tervehtymistä sinulle, HElmi-Maaria!<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivon todella, että paranen, mutta juuri nyt siltä ei tunnu :(

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Marsu-Maaria Pakara. Pisara kun ei tunnu rimmaavan. No, ei tuo Pakarakaan ihan paras ole. Laitan mietintämyssyyn..

      Poista
  6. Marsu-Maaria,olet ihana kun ajattelet marsujen parasta:)Ovat onnekkaita kun heillä on sinun laisesi ystävä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan toki pitää ensin ajatella tuollaisen viattoman luontokappaleen puolesta :) Tilasin niille huomiseksi eläinlääkärinkin kynsiä leikkaamaan ja mietin, pitäisikö hankkiutua eläintenhoitajaksi. Se voisi antaa enemmän kuin työ päiväkodissa..

      Poista
  7. Voi että! Minä arvostan sinua, että pidät marsujen puolta. Nehän ei osaa omaa puoltaan pitää. Ja onhan se marsulle nyt paljon mukavampaa, että saa temmeltää edes jonkun aikaa pitkin poikin kellaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, kyllä! Paljon mukavampaa. Ja muutenkin parempi niin. Toivottavasti tammikuussakin sitten homma luistaa, kun toinen työkaveri palaa lomalta ja minä lomailen - toivottavasti hän pitää marsujen puolta!

      Poista
  8. Moikka Maaria, miten ihmeessä sinä löysitkin blogini... :D En varsinaisesti ole sitä meidän "työyhteisössä" mainostanut. Mutta kiva, kunhat et sitten kerro, ettei meidän elämä oo just semmosta, ku blogissani väitän ;D

    Hyvää matkaa teille ja näemme jälleen ensi vuonna!

    Ihanaa joulunaikaa ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se siis olet sinä :) Ajattelin jo, että tuo on kyllä ihan sun näköinen Maria, mutten ollut varma! Sulla on oikeasti aivan loistavan näköinen blogi. En epäile yhtään, etteikö teillä kotona olisi juuri tuommoista ;) Ja näemme siis tammikuussa, puolivälissä!

      Poista
  9. Monilla marsuilla on tuollainen hassu tukka. Tai siis että on hurja pyörre jossain päin turkkia ja sitten siinä kohtaa on länä, niin kuin tuon ruskean päässä.

    Marsuihin minulla ei ole suhdetta, mutta kanit ovat minun eläimiäni. Pöhköjä ja sileitä.

    Auts. Ruopaisin juuri silmäkulmaa kädellä, jossa taisi olla vielä vähän tuoreen chilin jäämiä kokkaamisen jäljiltä. Hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuo Muffin on vähän punkkari lookiltaan :D Kanit ovat söpöjä kanssa. Voi ei, chilistä on pahoja kokemuksia. Sitä on joutunut hyvin hyvin väärään paikkaan vahingossa! Toivottavasti silmäsi ei kokenut liian tulisia hetkiä!

      Poista