perjantai 14. joulukuuta 2012

Juhlakalujen kelkkamania

Tänään "menen" poikaystäväni kanssa treffeille (vaikka asuisi kuinka yhdessä, on kyllä ihan kauhean kiva menemällä mennä treffeille!). Arvatkaa minkälaisille? 

Sellaisille, että miesparka ei tiedä, mihin joutuu.
Vakavaa. Kelmeä kaivaus kasvoilla.

Eilen hankin koitosta varten jo taskulampun, oikein kunnon möhkäleen. Raahasin lasketteluvaatteet esiin. Tarkistin sääennusteen - lunta pitäisi riittää.

Valmistan töiden jälkeen kuumaa kaakaota, lorautan sekaan minttuviinaa (kiitos pullosta, Iina ja Ellu!), sullon juoman termariin. Ai niin ja ennen kuin valmistan kaakaon, käyn ostamassa tuollaisen välineen urheiluliikkeestä (täällä kannattaa ostaa ihan ikioma, sillä kun menee laskettelupaikkojen kelkkamäkeen, ovat hyvällä säällä kaikki lainakelkat lainassa):


Sitten illalla hurautan R:n kanssa metrolla Westparkiin (tai ehkä mieluummin Olympiaparkiin) ja lasketan menemään. Romanttista. Jopa jännittävää. En ole pitkään aikaan käynyt tuon miehen kanssa treffeillä niin, että jompikumpi olisi yllättänyt toisen. Sitä paitsi on kiljuva mäenlaskunälkä. Tahdon vain laskea viipottaa. Sitäkään en ole tehnyt sitten viime talven.
Eikä kun tämän ostan. Globetrotterilta, lempivaellustarvikekaupastain, tähän mahtuu kaksi.

Toivottavasti ylihuomenna pääsen Alpeille viimeisen kerran tänä vuonna. Riippuu, venähtävätkö työpaikan joulujuhlat pitkiksi...näyttää siltä, että venähtävät, kun juhlista menemme sitten Hofbräuhausiin työkaverin kanssa..onneksi Hofbräuhaus menee kiinni kahdeltatoista.

Mutta sen jälkeen pitäisi käydä vielä naapurin juhlissa, kun kerran kutsu on käynyt, ja pitäähän naapurivälit pitää silokkaina. Viime viikonloppuna lainasin tuolia yhdelle naapurille. Ei ikinä tiedä, mitä kotoa puuttuu, jolloin naapurin oven kolkuttaminen on oiva vaihtoehto korvata hiukotila.

Olen ällistynyt asioista. Vietän tässä myös ratsastus- ja lukuviikonlopun. Haudankaivajan tytär on in the end, joten alan lukea Maija Haaviston Makuuhaavoja ja Elina Valkealahden Kadotettua maisemaa tässä jossakin hyvässä raossa.

Kukkeaa, voihkeaa, rempseää, lojuvaa viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. mahtavaa;) noin sitä parisuhdetta hoidetaan.

    VastaaPoista
  2. Olet sinä Helmi-Maaria melkoinen eeva..;DDD
    Lykkyä pyttyyn molemmille..:)))

    VastaaPoista
  3. Hyviä treffejä! Silloinhan niillä vasta pitääkin käydä kun asuu yhdessä.

    Tuli mieleen että eräs kaveri sanoi aina tapailevansa erästä miestä - vuosien seurustelun ja yhdessäasumisenkin jälkeen. Sööttiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihanasti hän on sanonut; pitäisi alkaa munkin tapailla säännöllisemmin tuota miestä ;)

      Poista
  4. Yllätystreffit ovat kivoja ja tuollainen kelkka kaunis. Paljon kauniimpi kuin pulkka, mutta pulkka tuntuu jotenkin turvallisemmalta, kun siinä istututaan lähempänä maanpintaa. Meilläkin on aikomus mennä pulkkamäkeen nyt viikonloppuna, mutta se ei ole kyllä yllätys kenellekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teillä oli kivaa pulkkamäessä! Meillä oli, ja tosiaan tuo kelkalla laskeminen on aika huteraa, mutta sitäkin hauskempaa, etenkin jos pääsee laskemaan vuorten rinteille..

      Poista