sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Tunteiden vuoristoajelua!

Keksit kohisevat uunissa, olen yhtäkkiä jotenkin energinen enkä syyttä. Pääsin tänään pitkästä aikaa vuorille! Ah, pelkkä vilkaisu niihin päin sykähdyttää, saa minut tolaltani, ja olen mairea kuin viikunakakku kokonaisia vuorokausia sen jälkeen. 

Miten voikaan kauniista maisemista saada niin paljon positiivista energiaa tankkiinsa, oh. Olen sanaton. 

Tai eikä, en ole. 

Haluan kuvailla, millaista on kunnon kelkkailu, mäen laskeminen rinnettä alas. Se on yhdellä sanalla sanottuna vaarallista, mutta haluan korostaa; se on hemmetin vaarallista. 


Ihmettelin, miksi jotkut raahasivat sinne pikkulapsia - ja yhtä lailla en ihmetellyt, että 90 prosenttia laskijoista olivat aikuisia. Älkää siis harkitko lapsiperheen päivää Alppi-rinteessä, elleivät lapsenne ole sen verran isoja, että pärjäävät, ja ellei heillä ole jarrullista kelkkaa. 

Älkääkä harkitko kelkkailua, mikäli teillä on putoamispelkoa tai mikäli jalkanne ovat tärkeimmät työvälineenne - oli vähällä, että katkaisin koipeni, sillä jos ette vielä tiedä, tiedätte nyt: rakastan vauhtia.

Wallberg-bahn on käsittääkseni Saksan suurin mäenlaskupaikka - siis jos puhutaan kelkkamäestä. Ja oih, ihana se on myös! 18 euroa on pieni hinta siitä hurmaavan tunteen määrästä, minkä näkymät vuoren laelta antavat ja kyyti alas tuottavat. Ooh. Aah. Iih. 

Poikaystäväni hattu näyttää omituiselta. Siis pitkältä ja suorastaan tornimaiselta.

Hieman alkumatkan jälkeen vauhti kiihtyy hyvin vaaralliseksi, samoin koko matka: vaarana on suistua radalta ulos, törmätä liian lujaa vauhtia toisiin tai taittaa niskansa. Jarruttaminen ei auta; rinne on jäässä. Kun vaarallisin kohta on ohitse, keuhkot kiljuttu kauhusta ja kiihkeydestä, viiltävästä vauhdin tunteesta halki, alkaa leppoisampi (mutta yhä melko vaarallinen) vaihe. Jossakin vaiheessa kelkkaa saa vähän taluttaa, mutta suurin osa tästä 6,5 kilometriä pitkästä putoamismatkasta on huimaa vauhtia, tiukkoja kurveja, vaaran tykytystä sydämessä. 

Laskimme sen kahdesti, mikä riittää hyvin maksimoimaan nautinnon tunteen. Lisäksi söimme huipun näköalaravintolassa perinteistä baijerilaista (jonka paras ystävä en toistaiseksi ole) ruokaa ja humalluimme maisemista ystäviemme kanssa. Uulalaa. Olen taivaassa, koskettanut jälleen sen alareunaa.  

Baijerilaisruokaa, oikeastaan ainoaa josta pidän; Käsespätzleä..

Sitä paitsi ihanuutta tämä München muutenkin sittenkin eikä tänään enää ole ikävä Suomea. Wallberg-bahnille ja Tegernseelle on vain 60 kilometriä matkaa; miettikää miten läheltä alkaa vuorimeri! Tällaisina kauniina päivinä jonot sekä liikenteessä että hiihtohissin kupeessa ovat melkoiset mutta täysin kaiken arvoiset.

Ja mikä parasta; yllättäen matkustan ensi viikonlopuksi Sveitsiin laskettelemaan. En ole vielä koskaan lasketellut saatikka käynyt Sveitsissä. Ajomatkaa päämäärään kestää neljä tuntia, en malta odottaa!

Sitä ennen tietysti pitää olla ahkera. Töitä tehdä. Joudun huomenna taas sairastuneen työkaverin takia töihin mutta siitä hyvästä otan torstain vapaaksi ja käyn ratsastamassa kirjoittamisen lomassa. Pitää myös vähän raivata aikaa asioiden järjestelylle, repaleisen mutta roihahtelevan ja kestävän, toivottavasti ikuisen parisuhteen hoitelulle sekä vapaa-ajattelulle ja Pintanaarmujen (apua, julkaisuajankohta lähenee kuumenee polttaa) silittelylle!

Roihuvaa, helmeä tulevaa viikkoa kaikille ja iso iso hymyjen hymy myöskin!


10 kommenttia:

  1. Herranjestas! 6,5 kilometriä, sehän on ihan valtavan pitkä mäki. Ja uskon, että siinä tosissaan saa kyytiä. En tiedä, uskaltaisinko edes laskea tuollaista rinnettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä pitkä, mutta ei tunnu lainkaan pitkältä, kun viuhahtaa niin hurjaa vauhtia läpi!

      Jos sinusta löytyy ripaus uhkarohkeutta, kannattaa kokeilla :)

      Poista
  2. Kuulostaapa vaaralliselta ja ihanalta. En uskaltaisi mennä. En.

    Sinulle on haaste blogissani, Helmi-Maaria ;)

    VastaaPoista
  3. Vuoret. Niitä pitäisi olla joka päivä...ja pulkka myös, tai hevonen. Aikas kätevää kyllä tuo vuoriston läheisyys suurkaupunkiin. Ei tarvitse aina miettiä, että mitä tehdä viikonloppuisin, siivota vai lähteä mäkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Itse asiassa siivoan mieluiten torstaisin tai keskiviikkoisin, jolloin viikonloppuna saa vain viipottaa!

      Poista
  4. Tuo kuulostaa jo aivan masokistiselta:) Tosin itsekin vauhdin hurmasta nauttien ymmärrän kyllä ihastuksen kelkkamäkeen. /AP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän sieltä nautintoa irti saa kuin kipua :D

      Poista
  5. Hui kamlaa!!!
    Onneksi minun ei tarvitse enää uskaltaa..:)))

    VastaaPoista