keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Aamuankeudesta iltailoon

Kirjoitin aamulla tuollaista:

Katkaisin viimeisenkin suikaleen napanuorastani. Irtisanoin suomalaisen matkapuhelinliittymäni - ehkä oli jo aikakin, sillä enää muutaman kuukauden päästä vietään Saksassa asumisen 2-vuotispäivää, enkä käy enää Suomessa niin usein että puhelinliittymästä maksaminen kannattaisi.

Minulla on mieli jotenkin matalalla. Ei huvita mennä töihin ei sitten yhtään. Haluaisin irtisanoutua tältä seisomalta, mutta olen moiseen liian aikuinen. Niin sielusykkyrällä toivon, että saan apurahaa. Sitten kyllä; irtisanoutuisin kuin nakki.

Blaa blaa blaa. Kirjoitukset eivät suju. Pintanaarmujen "hurja" ilmestyminen on aiheuttanut jotakin kamalaa: neljännen käsiksen työstäminen on kuin neuloilla pistelisi haurasta poskea! Ei kulje. Karttelen sitä, vaikka sekin on jo lähes valmis, saisin sen muutamassa kuukaudessa kustannuskuntoon. Mutta ei. Inspiraatio on hukassa.

Aina tällaisen suuren tapahtuman jälkeen on koko ihminen vähän vinossa. En tiedä mitä haluan on tyhjää. Mikään ei motivoi eikä kukaan edes R ei. Kaikki maistuu puurolta enkä pidä puurosta juurikaan. Haluaisin vuotaa haluaisin nukkumaan. 

Momasta bongattua.

Mutta nyt kun on ilta kirjoitan aivan toisin:
Työpäivä oli kamala, minulla on suuria ongelmia toisen työtoverin kanssa, mutta koska en halua ristiriitoja, ovat kaikki ongelmat minussa sisällä ja koko ajan tuntuu että saatan räjähtää. Pomolle puhuin tänään, hän ymmärsi, sanoi, että puhumme ensi viikolla kaikki yhdessä. On jo aikakin tehdä jotakin. Olen ymmällä; tähän asti minulla ei ole koskaan ollut ongelmia työtovereiden kanssa. Kaikkea olen sietänyt, lähestulkoon kaikista pitänyt. 

Töiden jälkeen juna Holzkircheniin oli myöhässä. Palelin pakkasessa lähes tunnin. Tina rouhi heinää karsinassa, reiteni olivat jäässä sukat jostain syystä märät; pyysin siltä anteeksi, en jaksaisi sittenkään ratsastaa. Oli pimeää ja maneesi varattu. Juoksutin tammaa kentällä hetken, se kutsui leikkiin, juoksenteli karkuun heilutti päätään kuin varsa.

Palasin kotiin nälän, väsymyksen ja ilon kanssa.

Minulla on nimittäin yllättäen edessä uusi, jännittävä mahdollisuus. Kun nimi on sopimuspaperissa, uskallan hihkaista. Tosin hihkuin silti jo suihkussa. Vesi poltti reisiä. Vesi kiehuu minussa. Olisi helpompaa olla joku toinen kuin minä. Tunteet värisevät pienen hetken sisällä laidasta laitaan. Tiedättekö miltä se tuntuu. Että keinuu, aallot lyövät niskaan ja korvista sisään ulos sisään. 

Ei haittaa, jos vaikka viikoksi työnnän romaanikäsiksen sivuun. Antaa sen levätä. On aika ideoihin, on aika tarttua tarjottuun mahdollisuuteen ja tarjota parasta, mitä voin. 

Ideat kehiin, rööristä toiseen rööriin sydämestä aivoihin hotellihuoneen seinältä mieleen.


Kumeaa, puolikuun kaartamaa iltaa koko konkkaronkalle!

1 kommentti:

  1. Jaa, taitaa olla jotain hyvää tiedossa..:)
    Iloista ystävänpäivää sinulle, Helmi-.Maaria!<3333

    VastaaPoista