tiistai 5. helmikuuta 2013

Kulahdus!

Nyt on nähty Sveitsi, ei tietenkään kokonaan mutta tarpeeksi voidakseni sanoa olevani myyty. Herran pieksut mikä kaunis läntti kartalla! Sanoisinpa, että vetää korkeatasoisen verran vertoja Itävallalle ja Norjalle. 

Sitä paitsi olen lasketellut kuin torakka. Lujaa, liian lujaa, jalkani ovat vieläkin maitohapoilla. Koskaan en ole hikoillut rinteessä niin kuin Wengenissä, koskaan en tuntenut läkähtyväni puolessa välissä matkaa. Alpeilla lasketteleminen on niin hurjaa fyysistä suoritusta, että oksat pois, olen pois!

Näkymät mökin ikkunasta aamuvarhaisella.

Kaiken lisäksi laskettelin koko pitkän viikonlopun oikeiden "profien" kanssa. He ovat syntyneet sukset jalassa, syöksyin heidän perässään ja pelkäsin; annoin vain mennä, jotta en olisi eksynyt, voi sitä vauhdin vimmaa ja adrenaliinin ja pelon ja huipennuksien määrää! Ihan mahdotonta. Hurjaa. Ihanaa! R:kin oppi laskettelun alkeet ja innostui, ei tosin mennyt ryhmän mukana ja koki järkyttävän verenvuotokaatumisenkin, mutta hengissä hän on ja ihan yhtä komea kuin ennenkin, vaikka pelkäsinkin, että hänellä naksahti päässä, puhui niin omituisia välillä, mutta kai se oli vain väsymystä.

Sitä paitsi apua. Menin myös rinteiden ulkopuolelle. Seurasin johtajaa puuterilumeen, rinteille, joissa vain uhkarohkeat menevät (heitä tosin tuntui olevan monia!). Kuinka ihanaa oli kaatua upottavaan lumeen, kun vauhti ryöstäytyi käsistä! Yhden kerran piti kylläkin pelätä hengen puolesta. Menin aivan upoksiin, minusta näkyivät vain sauvat ja suksien kärjet, mutta onneksi apu oli korvan juuressa, kaivoivat minut ylös ja matka jatkui. 

Tsihii!
Oh ja tänään. Sydän ryskytti. Menin uskaltautumaan alppihiihdon worldcup-radalle. Enkä ikinä enää. Siis nyt kunnioitan ja arvostan noita meidän pujottelijoitamme ja syöksyhiihtäjiämme, kun tiedän, millaista rinnettä pitkin he kiitävät, millaisia äkkijyrkkiä vaarallisia mutkia he laittavat suoriksi, millaista pintaa pitkin valuvat. Apua. Jalat tärisivät pelosta, rinne oli musta, rukoilin lunta suksien alle, hyvä etten liukunut reunojen yli kuiluihin.

Olen hyvin, hyvin levännyt ja uupunut, ja mitkä maisemat. Jos saan valita, jään vuoriin ikuisiksi ajoiksi aamen. Mitkä ihanat, jylhät, mahtavat maisemat. En voinut ottaa kuvia (paitsi muutamaa kännykällä). Silmät söivät näkymät sisäänsä, tallensivat kaiken sieluuni. 

Poseerausta rinnereittien ulkopuolelta (ennen uppoamista!)
Sain uusia ystäviäkin, sveitsiläisiä, jotka matkustavat ensi kuusta lähtien polkupyörällä Sveitsistä Singaporeen vuoden ajan (ai että aloinko suunnitella omaa reissua, ylipuhuin jo R:n ottamaan vuoden paussin töistä!!) ja olemme uudestaan tervetulleita sinne paikallisten mökille ja söin loistavaa juustoa, nautin kaikesta, ja nyt jännittää: Pintanaarmuja onkin jo tällä viikolla tulossa ulos kaapista!

9 kommenttia:

  1. Mama sanoo, että kaikesta ihanasta huolimatta, sinun täytyy pitää järki päässä, kun olet rinteillä. Kuinka monta kuolee vuosittain kun menevät ulkopuolelle puuterilumeen laskettelemaan? He kuolevat lumivyöryihin. Joten olepa tarkkana ja kuulolla kaikista varoituksista mitä siellä uutisoidaan. Joskus vyöryt lähtevät ilman ennakkovaroituksia. Huolen sekaisen kommentin jälkeen; olen iloinen puolestasi tuosta matkasta. Itsekin tykkään vauhdin hurmasta ja laskettelusta,joten ymmärrän tunteesi. Kaiken lisäksi tuo maisemakauneus, oi voi...

    VastaaPoista
  2. Ihanaa mutta VAARALLISTA, lasketella reitin ulkopuolella!
    Emme halua menettää kirjailijaamme...:/
    Kiitos jos muistat sen!<3

    VastaaPoista
  3. Kyllähän mulla järki on päässä. Yksin en mene rinteiden ulkopuolelle, enkä kaksinkaan. Tällä kertaa kaksi uutta tuttavaani veivät meidät, ja he ovat hiihdon opettajia, jotka ovat syntyneet sukset jalassa ja lumivyöryhälytin kaulassa. Totta on, että se on vaarallista silti, ja sekin valitettavan totta, että joka viikonloppu Sveitsissä kuolee joku vuorille, mutta niin...yritän olla varovainen! Enkä siis mene ilman oppaita. Enkä varsinkaan kauas rinnereiteiltä.

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa! Adrenaliini oikein tihkuu noiden rivien välistä ;-) Voi kun itsekin joskus vielä pääsisi...
    Tapasin muutama vuosi sitten ehkä maailman onnellisimman (= elämäänsä tyytyväisimmän ja innostuneen) ihmisen. Hän oli ajanut maailman ympäri pyörällä viimeiset kuusi vuotta, ja matka jatkui vielä. Että sille tiellekin voi jäädä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehkä jaksaisi vuotta kauempaa kiertää, tai kahta vuotta, enkä varsinkaan yksin, mutta jos todella saan R:n mukaani, minua ei pidättele yhtään mikään. Sitä ennen pitänee pari vuotta säästää ja elellä vyö tiukalla!

      Poista
    2. Tämä tyyppi viipyili mukavissa paikoissa muutaman kuukauden ja teki töitä, eli se kai oli koukuttanut, ei pelkästään fillarointi. Puutuishan siinä paikatkin :-)

      Jotenkin tuosta tyypistä paistoi sellainen 'serenity and happiness' että olin tosi iloinen hänen puolestaan.

      Idea oli saanut alkunsa avioerosta ja omaisuuden myynnistä, joten kai hänellä oli tarpeeksi ajateltavaa road tripilleen...

      Poista
  5. Heidi-Maaria, lumi voi todellakin yllättää...

    Siis olen aina sanonut, että jos voisin valita, missä kuolen, tekisin kuin Mannerheim ja muuttaisin Sveitsiin. Olen käynyt siellä melkein teinistä ja aina vaan. Nyt vain juuri totesimme, että koska päälomakohtemme on Itävallassa, emme ehdi millään ajaa Luganoon. Se on sitten joku muu kerta.

    Minä en jotenkin ikinä syttynyt laskettelulle, vaikka sitä piti lasten kanssa aikanaan tehdä. Piti;-) Rakastan lunta ja hiihtämistä, mutta en ole laskettelijatyyppiä. Sun ja mun yhteinen asia on ratsastus.

    Onneksi saivat sut kaivettua ylös...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi saivat tosiaan lumesta esiin. Se on niin kaunista ainetta, mutta petollista toisinaan :)

      Minulle tuli nyt niin kova Sveitsi-innostus, että ehkäpä tämän vuoden loma sijoittuukin sinne sekä Italiaan. We'll see. En ihmettele, että olet palannut aina Sveitsiin!

      Poista
  6. Onneksi sinulla on ainakin ollut kypärä päässä :)! Minulla jää tänä talvena jokatalvinen Alppireissu väliin, ikävä kyllä. No, onneksi kotimaassakin voi laskea, vaikka eihän se samaa ole. Ja kyllä, minäkin lasken aika kovaa, mutta en koskaan niin kovaa että pelottaa - rakastan raajojani ja päätäni liikaa ;).

    VastaaPoista