perjantai 8. maaliskuuta 2013

Elämäni epänomadina

Sellaista lukijaa ja maailmankokijaa (kukapa meistä ei maailmankokija olisi?!) kuin minua on näemmä hyvin helppo ärsyttää. Luin Päivi Kanniston kirjoittaman omaelämäkerrallisen, matkakirjamaisen, mutta mielestäni enemmänkin pohdiskelevan ja kirjoittajan omia valintoja puolustelevan sekä suomalaisuutta ja "tavallisuutta" lyttääävän teoksen Elämäni nomadina

Aluksi viihdyin, ahmin yli sata sivua innokkaasti. Ajatukset ruksuttivat, haaveet laineilivat sisälläni, aloin jopa pohtia, olenko oikeassa parisuhteessa (sillä minä olen "matkaaja", R ei juuri yhtään), olenko ylipäänsä onnellinen (OLEN, btw!) ja elänkö niin kuin tahdon. Tuli myös mietittyä omia tapoja nähdä, tutkia, tehdä asioita.
Jalanpesijöitä moskeijan kupeessa.
Ajattelin, että tämä Päivi Kannisto on kyllä melkoinen menijä. Että rakastuu samalla tavalla ajattelevaan ihmiseen, ottaa ja lähtee tämän kanssa, ja tahtoo elää elämänsä kuulumatta mihinkään maahan, olematta "kansalainen", tekemättä töitä (hän kylläkin kirjoittaa, mikä minun mielestäni ON työtä!). En ajatellut, rehellisesti sanottuna, että "wau, rohkeaa". Ajattelin vain, että en itse ihan noin. Kuten Kannistokin monesti painottaa "elävänsä ja antavansa muidenkin elää", ajattelin, että hienoa, jos hän on löytänyt onnensa ja saa sitä parhaiten "ikuisesti" matkustamalla ja tienaamalla leipänsä kirjoittamalla (moinen on ollut joskus haaveeni, mutta nyt pysyn mieluiten aloillani, kun kirjoitan, ja matkustan vain väleissä), vaikka hän väittääkin, että nomadi elää vapaaehtoisesti työttömän irtolaisen elämää. 

Alkuinnostuksen jälkeen minua alkoi tympiä. Kannisto ei peittele halveksuntaansa tavallisia turisteja (tai jopa reppureissaajia, jotka mielestäni ovat kaukana tavallisesta, rantalomapaikkoja suosivasta, mahdollisesti räkäkännejä ja biletystä kaipaavasta matkustajasta) kohtaan. Hänen koko kirjansa kiiltelee oman egon kohottelusta ja ylistelystä, sitä, kuinka nomadin elämä on kaikin tavoin, etenkin moraalisesti parempaa kuin moni muu, mikä on ristiriitaista, sillä hän moneen otteeseen vakuuttelee olevansa mahdottoman kauaskatseinen, laaja-alaisesti ajatteleva, kaikkia ymmärtävä ja muut huomioon ottava ihminen - ja korkeasti koulutettu.

Moskeijaan menossa.
Samalla hän kuitenkin (toistan itseäni, mutta on pakko:) moneen otteeseen esittää tuohtumuksensa esimerkiksi suomalaisia (tai sellaisia kansalaisuuksia, missä hän on kohdannut itseensä kohdistuvaa pöyhkeyttä) kohtaan. Kuinka suorastaan kaikki on tylyä, sivistymätöntä, sulkeutunutta, rasistista jne. jne. Kuinka kaikki on riesana. Kuinka suomalaisena on hankittava tietokonekin vain kalliilla rahalla Pohjoismaista, kun muuten ei voi näpyttää omaa nimeään oikein (mikä on pötypuhetta, minulla on tässä käytössäni ihan supisaksalainen näppäimistö, ja hyvin pyyhkii!). Kuinka Suomessa käydessä on niin ikävää, kun kukaan ei ehdi tavata tuntikausien ajan tai kuinka kaikki ovat niin kaavoihin kangistuneita ja blaa blaa blaa. Joka toisessa virkkeessä Kannisto toistaa ymmärtävänsä kaikkia ihmisiä ja valintoja jne. mutta joka kolmannessa kirjan riveiltä huokuu kaikkinainen kylmyys, itsekeskeisyys ja itsensä pönkittäminen.

Ikävää, että Kannistolla on noin kylmä maku omasta synnyinmaastaan, mutta toisaalta tuolla laillahan hänen on helpompi olla nomadi. Eli siis ikuinen matkustaja, joka ei viihdy yhdessäkään paikassa tovia kauempaa, vaan kiertää ja kiertää. Hän mainitseekin, että nomadit ovat itsekkäitä, sillä he ajattelevat ensisijaisesti itseään. Tämä kävi kyllä selväksi. Erittäin.

Huiman kaunis maanalainen vesisäiliö (Istanbulissa siis).
Aivan erityisesti minua ärsytti Kanniston tapa käsitellä nomadeja maailman parhaimpina matkaajina, kun taas "normituristit" ovat hänen silmissään alinta sakkaa (tämän kuvan siis sain, näin hän ei sano suoraan!). Monelle matkustaminen ei ole pakkomielle, halu, eikä unelmakaan - ei silloin kannattane tätä kirjaa lukeakaan - mutta monelle se on. Kannisto väittää, että pennittömänäkin voi matkustaa, ja tottahan se on; minulla on pari kaveria, jotka höyläävät silloin tällöin maailmaa laidasta laitaan vähin varoin, mutta eipä nyt kyllä ihan oikeasti esimerkiksi perheellinen ihminen voi tuosta noin vain lähteä eikä kukaan muutenkaan ilman pennin hyrrää. Kaikki Kanniston kirjaa varten haastattelevat nomadit tulevat hyvinvointivaltioista (kai Venäjänkin voi tässä tapauksessa siksi laskea), jotka nautiskelevat matkustelun tuomasta huumasta. Miksiköhän yksikään "kolmannen maailman" kansalainen ei sitten tahdo nomadiksi - tai siis tahdo JA ryhdy - vaikka loppumetreillä Kannisto tuokin esiin Afrikan masait, mutta vain sivuhuomautuksena. Väitän siis toisin; raha voi olla este.

Kannisto jakaa "tahtoisin matkustaa, mutta" -tyypit kolmeen: kyhnyttäjiin (niihin, jotka ihailevat matkustajia, mutta joilla ei ole aikomustakaan lähteä), ikuisiksi päiväunelmoijiksi (niihin, jotka pelkäävät seurauksia liikaa) ja henkisesti rajoittuneisiin (niihin, jotka eivät ole valmiita lähtemään). Huh mitä nimityksiä! Osoittelevia, alleviivaavia, jotenkin ylenkatsottuja. Kannisto väittää, että kun todella haluaa jotain, mikään ei ole liian vaikeaa. Tämä on miltei minun oma sloganini, mutta ei kuitenkaan. Joskus asiat vain ovat vaikeita. Ihan oikeasti, todella. Ei lähteminen ole helppoa. Eikä se ole läheskään aina mahdollista. Ja mitä siitä, vaikka joku tahtoisi vain pysyä?!

Itse olen matkaaja. En ole nomadi enkä halua ollakaan, sillä kiintopiste on tärkeä asia. Olin hukassa muuttaessani Suomesta Saksaan. Menetin vähäksi aikaa suuntani, menetin kiintopisteeni, surin, etsin itseäni vieraan kulttuurin syövereissä. Mutta täällä tämä nyt on. Itse rakennettu kiintopiste, jota koristavat Alppien reunat ja rakkaus ja mahdottoman kaunis luonto (jota kyllä löytyi ihan kotioven takaa Suomestakin!). Kreikassa asuessani olin tyytyväinen, kunnes minua alkoi pitkästyttää ja tahdoin takaisin arkeen, suorittamaan opintoni loppuun (siellä oli mahdotonta opiskella ainaisten lakkojen takia, joten oikeastaan matkustelin ympäriinsä koko siellä asumisaikani). Venäjällä, missä asuin kolme vuotta lapsena (ja myöhemmin aikuisena pari kuukautta), olimme koko perheeni aluksi vähän että häh, mutta sinne sitä vain asetuimme, ja takaisin muutto Suomeen oli jokseenkin vaikeaa (matkaviettini lienee Kanniston tavoin perua lapsuudesta, sillä olen muuttanut usein), kunnes pysyvyys taas löytyi, arki jatkui.

Minua kiduttaa ja polttelee matkavietti, ja olen jo R:nkin kanssa puhunut, että kun saan vähänkin ylimääräistä rahaa (Kannisto vakuuttelee, että matkustamiseen ei tarvita penninhyrrää, mikä lienee totta, jos tahtoo olla nomadi, enkä usko että sittenkään, sillä mielestäni myös matkatessa tarvitsee ainakin muutamia ropoja), lähden. Muutamaksi kuukaudeksi. Mutta palaan sitten. Lähden ilman R:ää, luultavasti, sillä hänessä eivät pala matkatulet, mutta tiedän jo valmiiksi, etten jaksa liian kauaa kiertää, enkä sitä paitsi tahdo että R poistuu. Jos kiertäisin maailmaa nomadin kaltaisesti, kauan, olisi turha haikailla, että R jaksaisi odotella minua takaisin. Elämäni nomadina -kirjassa käsitellään myös tätä aihetta; yksinäisyyttä, parisuhteellisuutta, seksiä, seksittömyyttä. Nomadit, yleisesti ottaen (mielestäni Kannisto ei voi yleistellä mitään, sillä hänen kirjassaan on esitelty vain kourallinen nomadeja - olkoonkin, että nomadeja lienee vain muutama kourallinen maailmassa), eivät ole sitoutuvaista tyyppiä. Paikka, ihmiset, mikään ei heitä sido. Minusta tuo on vähän surullista.Pakoilua, karttamista, ylenkatsomista, tunteettomuutta (eh, taidan olla niin kirjan ärsyttämä, että pursuan nyt vain moisia negatiivisia aatoksia).

Sitä paitsi apua miksi höpisen itsestäni tähän väliin, vaikka pitäisi vielä ärhennellä Elämäni nomadina -kirjan takia? Siksi, että ei jokainen matkustava, lomia ulkomailla tekevä ja harrastava ihminen ole sellainen turisti, miksi Kannisto jokaisen suomalaisen turistin alleviivaa. Ei myöskään jokainen reppureissaaja, jollainen usein olen ollut, ole "erikoisuutta tavoitteleva" matkustaja, joka tahtoo vain päteä matkustamalla mahdollisimman eksoottisiin paikkoihin. Itselläni päämääränä oli asioiden näkeminen (oli ja tietysti ON yhä), ei suinkaan se, että kulkisin reppu selässä näyttääkseni jotenkin todella coolilta matkaajalta. Reppu on yksinkertaisesti kätevin vaihtoehto. Matkalaukku ei, jos poikkeaa syrjäkujille. Kaukana nähtävät maisemat ovat niin hulppean henkäiseviä, että niitä menemällä mennään katsomaan. Muutkin kuin Kanniston ylistämät nomadit tahtovat nähdä ja kokea eri kulttuureita. Se, että aika on heidän kohdallaan rajallinen, ei ole mielestäni mikään synti. Joidenkin on pakko palata oikeaan elämään. Joidenkin oikea elämä ei ole koko maailma.

Enkä siis väitä, etteikö nomadius olisi oikeaa elämää tai koko maailma. Tavallaanhan se on vankila. On sidottu matkaviettiin, on sidottu - ei mihinkään. Onhan hienoakin varmasti, mutta minua vain ärsyttää Kanniston kärjistelyt. Ja samalla ihmeellinen nokka pystyssä -asenne. Pyörittelin silmiäni, kun luin hänen kokemuksiaan (ja suhtautumistaan ennen kaikkea!) epäystävällisten asiakaspalvelijoiden tai muiden kurjuuksien syövereissä. Tuli sellainen olo, että Kannisto on varsinainen matkarinsessa, joka ei juuri muille kumartele (mikä tietysti on ihan hyvä asenne elämässä, mutta antaa väistämättä tässä kirjassa hyvin itsekkään, kapeakatseisen ihmisen kuvan) ja että jos häntä ei kohdella hyvin, voi pyhien tulien leiskaus sentään!

Sitä paitsi kaikki kokemukset, jotka leikkaa-liimaa-tyylillä kirjassa esiintyvät, ovat ihan samanlaisia kuin varsin monen epänomadimatkaajan kokemukset. Ne tuntuivat väkisin sullotuilta monissa kohdin; olisi riittänyt, että Kannisto olisi tyytynyt pohdiskelemaan nomadiutta ilman omien kokemustensa leikkaa-liimaa-tyrkyttämistä, sillä ne tosiaankin ovat hänen omia kokemuksiaan, eivätkä ainakaan minulle antaneet mitään. Pistivät tosin vertailemaan omiini ja ystävieni kokemuksiin, joita voisin luetella tässä litanian (sillä erotuksella etten ole käynyt Afrikan maissa ja Etelä-Amerikastakin olen nähnyt vain pienen siivun) mutta noh. En ole matkakirjakirjoittaja. Enkä ole nomadikaan, Kanniston mukaan olen varmaankin tavallinen (mikä Kanniston mukaan on paheksuttavaa), maailmaa pitkin poukkoileva, nolo turisti. Aivan lopussa Kanniston suhtautuminen turismiin on teoreettista, faktoja sanelevaa, mikä on hyvä, mutta läpi kirjan hehkuu vain kamala asennevammaisuus.

Ärtymykseni on niin suuri, että on vaikea sanoa mitään hyvää itse kirjasta (kuten huomaatte, tässä lähinnä puutun Kanniston mielipiteisiin ja asenteisiin ja vaikutelmaan hänestä, mikä ei anna oikeutta kirjalle itselleen), mutta sitä ylistän, että Kannisto on tuonut erittäin hyvin ja monipuolisesti matkailun ja irtolaisuuden historiaa esiin. Se on sujuvasti kirjoitettua ja todella mielenkiintoista. Kuten jo mainittua, alun sata sivua ovat hyvin herättelevää, ilahduttavaa, jopa (ainakin minulle!) tarpeellista pohdintaa. Kirja on siis itsessään ihan kelpo kirja, mutta ei se mikään matkailun pyhä mekka ole. Se on vain yhden ihmisen kertomus - ööh - itsestään ja hänen omien näkemystensä toitotustuuba. Lopussa tutkielmamaisuus tunkee esiin, mikä on unohtunut täysin kirjan muissa vaiheissa, sillä kai tämän oli tarkoitus olla jokin nomaditutkielma.


Omanapaisuus korostuu siinä, että sujuvan pohdinnan väliin on puikahdellut suorastaan lapsellisia oletuksia, joissa kirjoittaja itse tai hänen miehensä Santeri olettaa jotakin, kuten vaikkapa sitä, mitä ihmiset sanovat (vaikka pariskunta ei siis ymmärtäisi sanaakaan siitä, mitä nuo ihmiset sanovat). Kannisto korostaa, että maailma on rasismia pullollaan (mikä on totisen totta!) ja kitkerään sävyyn hän tilittää, mitä kaikkea kamalaa ja röyhkeää on kohdannut. So what, sanoisin. Kaikki meistä kohtaavat maailmalla murjomista. Ei pidä mennä maailmaan, jos sitä ei kestä. Joihinkin kulttuureihin tylyys vain kuuluu kuin nalle napin silmäkuoppaan. Myös täällä, kotiseudullani Baijerissa, epäystävällisyys on paikoin mojova piirre. Mojovinta se on ollut matkoillani Itä-Euroopassa ja Venäjällä. Ah, autuutta. Ei siitä pidä olla moksiskaan. Pitää antaa samaa sitruunaa vain takaisin tai ajatella, että kukkikoon tuo kukkanen sitten noin. 

Aika älyttömän lapselliselta Kannisto vaikuttaa myös sen suhteen, että hän on ainakin transsiperialaisessa junassa (olen tehnyt saman matkan, btw, ja suosittelen, se on ihan todella hieno!) tehnyt "jekkuja", jotka ovat kauhistuttaneet ja suututtaneet venäläismatkustajia..siis okei, harrastan itsekin jekkuja, ja samankaltaisia jekkuja kuin Kannisto harjoitin teininä mm. Moskovasta Riikaan matkustavassa junassa, mutta äh...niin. Voin vain kuvitella, millaisia jekkuja Kannisto maailman poluilla yhä harjoittelee..toivottavasti toisia kulttuureja ja uskomuksia kunnioittaen, vaikkakin monen kokemuksensa kohdalla tuli välttämättä mieleen pikkuinen lapsi, joka on päässyt leikkikehikostaan tutkimaan kotiaan. 

En jaksa innostua kirjasta, tai ehkä pikemminkin kirjoittajasta, joka on noin negatiivinen. Noin itseään täynnä. Noin karvaasti muita ylenkatsova. Kannisto väittää, että on avoin ja että kaikilla meillä on omat mielipiteemme ja että hän ei välitä muiden mielipiteistä, mikä on tietysti hyvä hänelle, mutta. Eivät kaikki suomalaiset tiuski "vittuako siinä virnuilet", jos Suomessa vaikka sattuu vähän hymyilemään. Eikä joka puolella Suomea haise samalta kuin Valkeakoskella paperitehtaiden tuntumassa. On sielläkin kaunista, Suomessa, ihan todella hirmuisen. Niitä sulkeutuneita, alkoholisoituneita, tynnyrissä asuvia houkkia on maailma pullollaan - ei pelkkä Suomi, kuten Kanniston kirjasta voi olettaa - mutta kaikkialta löytyy silti jotakin kultaista, jotakin kaunista, jotakin jonka vuoksi jäädä, kuten suurin osa maailman ihmisistä tekeekin. Jää, vaikka saattaakin välillä piipahtaa muualla.

Kohotan hattuani sille, että Kannisto elelee mahdollisimman pienesti kuluttaen ja ympäristöä ajatellen, mutta niinpä meistä moni muukin tekee tai ainakin yrittää. Matkailu jättää joka tapauksessa hirmuisen hiilijalanjäljen maailmaan, jotenka en väittäisi, että nomadina eläminen on maailman puhtain tapa olla.
Kiitän Leena Lumia kirjasta, ja kehotan lukemaan hänen ihastuneen arvionsa tästä. Hän luki kirjan eri näkökulmasta kuin minä - olisin itsekin tahtonut lukea noin koko kirjan ajan. Mutta. Matkailemisiin tai pysymisiin, darlings!

P. S. Eilen kerroin, että elän seuraavat 3 viikkoa 35 eurolla. Pelottavaa. Kulutin eilen jo 6 euroa. Piti ostaa matkalippu pyörälle (2,5 e) ja keittoaineksia (sorruin myös ratsastuksen jälkeisessä nälässä myslipatukkaan!). Tänään syön ja juon koko päivän ilmaiseksi, sillä töiden jälkeen työpaikka tarjoaa illallisen (juomineen) kreikkalaisessa ravintolassa.

36 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia pointteja nostat esiin.

    Luulen, että tuollainen nomandina maailmaa ympärikulkeminen on meidän länsimaalaisten etuoikeus. Etuoikeus olla ja kuvitella olevansa jotain muuta kuin kaikki muut ovat. Lisäksi minua ärsyttää mahdottomasti ajatus, että kaikki on kaikille mahdollista, kyse on vain siitä, että tekee: näin ei todellakaan ole ja tuollainen asenne kyllä välittää melkoista ylenkatsetta toisia ihmisiä ja heidän tilanteitaan kohtaan. Kaikilla ei todellakaan ole mahdollisuuksia ja valmiuksia lähteä nomadiksi maailmalle.

    Itse kun matkalle lähden olen normituristi ja mitä vanhemmaksi tulen sitä enenmmän tarvitsen mukavuuksia, eli voin reilusti sanoa, ettei minustaole nomandiksi eikä enää oikein reppumatkaajaksikaan. Silti luen mielenkiinnolla hyvin kirjoitettuja matkakirjoja, joissa ihmiset laittavat itsensä likoon ja lähtevät, koska heidän on pakko lähteä. Esimerkiksi Kyllikki Villan tuotantoa arvostan tässä suhteessa hyvin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin tutustua Kyllikki Villan tuotantoon. En ole lukenut matkakirjoja juuri ollenkaan, ellei lueta matkaromaaneja, mutta pitäisi varmaan.

      Poista
  2. Täytyy paremmalla ajalla kirjoittaa lisää, postauksesi herätti tosi paljon ajatuksia, oli mahtavaa lukea tästä kirjasta ja omista mietteistäsi.

    Ekana tulee mieleen nomadi-sanan käyttö, mikä alkoi häiritä minua, sillä eiväthän ketkään oikeat nomadit edes kuljeskele missä vain milloin vain, kun vain huvittaa tai kiinnostaa, vaan kulkureitit ovat tutut sukupolvien ajalta ja samoihin paikkoihin palataan aina uudestaan, vaikka yhdessä paikassa ei asuta pysyvästi. Eli nuo tuollaiset länsimaiset 'nomadit' ovat sillä lailla aika erilaisia.

    Minullakin mantereita ja maita monta takana, ja vaikka arvostan kovasti matkustamista ja muihin kulttuureihin tutustumista, on paikallaanolossa ja kuulumisessakin ihan yhtä hyvät puolensa. Tottumus- ja mieltymyskysymyksiä.

    PS. naputtelen tätä enkkunäppiksellä ja ääkköset saa kyllä esiin muutamalla lisänäpäyksellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siis matkustaminenhan on kaiken kaikkiaan mieltymyskysymys, mutta myös rahalla on tekemisensä tämän kanssa. Esimerkiksi itse Päivi Kannisto tienaa rahaa. Kirjoittamalla. Ja samalla hänellä on pokkaa väittää, että rutiköyhänäkin voi matkustaa. Noup, sanon minä.

      Poista
    2. Niinpä juuri, heikosti kävisi, jos aivan rahatta matkaan lähtisi. Ainakaan ei pääsisi kovin pitkälle, kävellen ja ruokaa kerjäten, ellei sitten olisi rikasta mesenaattia, joka matkailut rahoittaisi ;-)

      Minua kirja kyllä kiinnostaa kovasti sinun ja Leenan arvioiden lukemisen jälkeen.

      Poista
  3. Oho, tässäpä sellainen kirja, jolla varmaan minäkin saisin verenpaineeni pilviin. Itsehän olen ihan matkahullu myöskin, mutta enpä ole jaksanut toisten tapoja, jos ovat erilaisia kuin omani, halveksua.

    Minusta Jaana sanoo hyvin, että nomadina oleminen lienee tietyllä tavalla länsimaisten etuoikeus.

    Onhan esim. monessa Afrikan valtiossakin nomadeja, mutta he kiertelevät oman maansa rajojen sisällä ja lähinnä säiden ym. tekijöiden mukaan. Elämäntapa se on heille kuitenkin - lienee pitkälti peritty siitä, mihin syntyy.

    Ns. pakettimatkat voivat olla joillekin ainoita tapoja päästä matkalle, jos ei esim. ole kielitaitoa, on epävarma ja matkustaa yksin, on iäkäs jne. Minusta on hienoa, että hekin pääsevät matkustamaan ja ennen kaikkea turvallisesti, omien rajojensa puitteissa! Ei siinä ole mitään halveksuttavaa.

    Me matkaamme miehen kanssa vaihtelevasti riippuen, minne menemme. Monet kerrat on menty pelkät lentoliput ja autonvuokrauspaperi taskussa. Ei jakseta mitään hotelleja etukäteen varailla, vaan mennään sinne mennään. Tällaiset road tripit ollaan tehty Euroopassa, Ausseissa ja Jenkeissä. Rakastan road trippejä!

    Sitten on tehty myös sellaisia reissuja, joissa on lentojen lisäksi hotellikin varattuna - yleensä ovat olleet miehen työmatkoja, joilla minä olen mukana ja hengailen päivät yksikseni ties missä. Tykkään samoilla uusissa paikoissa yksin(kin), saa itse päättää kaikesta :D

    No niin, nyt minäkin aloin höpöttää itsestäni. Mutta kun en voi tuota kirjaa ruotia, kun en ole sitä lukenut. Tämän sinun postauksesi perusteella ärsyynnyin kuitenkin valmiiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin matkustelen yleensä juuri noin, että ostamme vain lennot ja siinä sitä sitten ihmetellään. Uusin unelmani on kiertää maapallo junalla ja pyörällä. Katotaan toteutuuko ikinä :)

      Suosittelen silti ehkä lukemaan kirjan, ainakin jos kärsit alhaisesta verenpaineesta :D

      Poista
  4. Mikähän siinä on, että matkakirjoille on niin tyypillistä määritellä erilaisia matkustajatyyppejä, ja kirjailija usein kuvaa itsensä jollain tapaa aidomman tai oikeamman laisen matkustamisen edustajaksi? Tätä teosta en ole lukenut (täytyy selkeästi lukea heti kun kaipaan pulssinnostattajaa!), mutta huomaan ärsyyntyväni liian usein matka/lifestyle-kirjoja lukiessani. Milloin kirjoittaja on muuttanut toiseen kulttuuriin ja on näin oikeutetumpi nauttimaan maisemasta, milloin paljon matkanneella kirjoittajalla on vahva tarve määritellä nomadi/reppureissaaja/travelleri vs. "tavallinen turisti".

    En itse arvosta sellaista turismia/matkustamista, jossa mennään viikoksi tai kahdeksi hotellin aitojen sisään uima-altaalle, syödään hotellin ravintolassa ja tehdään yhtenä päivänä oppaan kanssa bussiretki jonnekin jännittävämpän paikkaan. En arvosta on yhtä kuin en halua itse siten matkustaa. Haluan nähdä ja kokea sen toisenlaisen kulttuurin niin monin tavoin kuin mahdollista. Silti se pakettimatka on todennäköisesti sille pakettimatkaajalle juuri yhtä suuri seikkailu kuin itselleni on kuukauden reppureissu Aasiassa. TAi vastaa tarpeeseen yhtälailla kuin mökin järvimaiseman tuijottaminen, eli on kyse lomailusta, ei niinkään matkustamisesta. Mikä minun tavastani matkustaa tekee siis paremman? Tai vaihtoehtoisesti huonomman suhteessa nomadeihin. Asia erikseen on huonosti käyttäyvät urpot, joihin yleensä jostain syystä turisti-sanalla halutaan viitata "coolimpien matkustajien" taholta. Itsensä ja kansansa häpäiseviä urpoja tulee joka maasta ja niitä löytyy varmasti niin paketti- kuin reppureissaajien joukosta. Ylimielisyys on minun nähdäkseni yhtä ällöttävää kuin känniurpoilu...

    No joo, tämä matkustamisesta, ei niinkään ko. kirjasta :) Ei voi hutkia ilman lukemista, tietenkään. Mutta pointtina se, että jännä, kuinka paljon matkustaminen ja sen lokeroiminen ja itse johonkin lokeroon joutuminen, aiheuttavatkaan tunnekuohuja. Tuttu tunne siis.

    VastaaPoista
  5. Äh, typerä bloggeri kadotti komenttini taas. Pohdiskelin vain sitä, että miksi niin useassa matkakirjassa on tarve nostaa kirjoittajan tapa ylevämmäksi tavaksi matkustaa kuin muut. Mietin myös matkustamisen tarkoitusta; monelle pakettimatkaturistille (jota moni aidompiviileempikoolimpi matkustaja pitää alimpana sakkana) on yhtä suuri seikkailu loikoilla hotellin altaalla palmujen alla kuin minulle kuukauden reppureissu Aasiassa. Tai se pakettimatka on sama kuin minulle mökillä olo; lomailua, ei matkustamista. Lisäksi mietin, että turisti kai sitä on aina paikassa, jossa ei asu - miksi turismi on rumempi sana kuin travellaus, reppureissaus tai nomadius. Turisti-sanaan liittyy usein ajatus itsensä polttaneesta ja viikon juoneesta urposta. Uskon, että tuota ihmistyyppiä löytyy myös reppuselässä matkustavien joukosta... Ja ylimielisyys on vähintään yhtä vastenmielistä kuin känniurpous, mitä tulee ihmistyyppien erinomaisuuteen.

    No joo, tämä matkustamisesta ja sen lokeroimisesta. Täytyy lukea kirja, jotta tiedän, kuuluuko se tuohon lokeroivaan luokkaan. Itseriittoiset matka/lifestyle-kirjat ovat hyvä tapa nostaa alhaista verenpainetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lue kirja. En ole kamalasti matkakirjoja lukenut, mutta tämä kyllä on ihan täysin lokeroiva, vaikka en voikaan vertailla muihin.

      Sehän nyt on vain niin, että ihan mikä tahansa turisteilu on varmasti "pahasta" mutta toisaalta maailma on mennyt sellaiseksi. Että lomat lomaillaan jos ei mökillä tai kotona niin ulkomailla. Kukin tyylillään.

      Poista
  6. Tuosta kirjasta olen ollut kiinnostunut ja toit siitä mielenkiintoisia näkökulmia esille.Minäkin olen matkaaja ja aina jonkun ajan kuluttua tulee tunne,että pitäisi lähteä vähän liikkeelle mutta nomadina en voisi olla sillä tarvitsisin kiinteän pisteen minne aina palata. Eksä oli ihminen,joka on koko aikuiselämänsä matkustanut työnsä puolesta,niin että siitä on tullut jo toinen luonne,ja oli mukavaa elää matkustellen ne vuodet jotka vietin hänen kanssaan mutta esim Venezuelassa emme alussa tienneet miten kauan tulemme siellä olemaan ,joten asuimme pienessä hotellissa ja alivuokralaisasunnossa ja minä olisin halunnut kodin,mutta sellaista oli vaikeaa löytää kun kukaan ei halunnut vuokrata asuntoa vain puoleksi vuodeksi joten vuokrasimme lopulta huoneen yhden argentiinalaisen naisen luota joka väitti ettei koskaan ole siellä mutta olihan hän siellä päivittäin tekemässä niitä myymiään pikkuleipiä ,joten keittiökin oli melkein aina varattu.Hups,nyt tuli vähän asian vierestä.Mutta minua siellä stressasi ettei ollut ihan omaa kotia vaan kaikenlaisia muita asumismuotoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun elämästäsi olisi niin kiva kuulla, vaikka sitten kirjan muodossa, joten yhä mangun, että kirjoita kirja :)

      Poista
  7. Helmi-Maaria, kiitos reippaasta ja rehellisestä arvioinnistasi tästä Päivi Kanniston kirjasta.
    Jos me kaikki olimme 'nomadeja' miten maailma eli yhteiskunta pysyisi pystyssä?

    Muistan tuon Leenan ihastuneen arvioinnin, mutta niitä on saattunut kohdalleni monista muistakin kirjoista, joista en ole pitänyt. Tosin en ole tätä Kannistoa lukenutkaan...:/

    Maailmaan täytyy mahtua monenlaisia elämäntapoja ja -tyylejä sekä ihmisiä. Ei yksi Kannisto maailmaa kaada, ei edes kaksi..;)

    Oikein hyvää naistenpäivää sinulle, Helmi-Maaria.<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä juuri, eihän tämä nykymaailma pysyisikään pystyssä, jos kaikki olisimme vaeltajia.

      Ja aivan oikein; niin monta on tapaa kuin on tyyppiäkin, eikä kukaan ole ylitse muiden!

      Lempeää viikonloppua!

      Poista
  8. Jael tätä kirjaa alunperin halusikin, mutta päätinkin sitten, että sinä saat tämän ja Jael saa sun Pintanaarmuja.

    Aili ei pitänyt edes Katja Ketun Kätilöstä;-)

    Innostuin Kannistota Annan jutun perusteella, jossa otsikko taisi olle: Hyvästit terveelle järjelle tms. Siis kirjoiutksessa kerrottiin, miten huikean nopeasti Kannisto kypsyi kaikkeen Suomessa ja mitne nopeasti löysi samanmielisen Santerinsa ja sitten he jo olivatkin matkalla.

    No, kyllä heilläkin on ollut lentoja ja hotelli yöpymisiä etc. ,mutta sen verran rankkaa on tuo suurin osa ollut,että minä en enää jaksaisi. Jos olisin saanut tämän kirjan käteeni vaikka 25 -vuotiaana, seuraukset olisivat saattaneet olla arvaamattomat.

    Kannistossa minua ärsytti vain hänen liika Suomen moittimisensa. Muu oli suoraa puhetta, mutta yksi asia vain sieltä jotenkin uupui: Ei noista kaikista selviä ilman rahaa! Santerilla oli tai ehkä on vieläkin osakkuus yhdessä firmassa Suomessa. Anteeksi Päivi, jos olen ymmärtänyt väärin!

    On oikein hyvä, että tuodaan esille, että on maita, joissa ei kunnoiteta mitään eläimiä tai naisia tms. Siitä aina kiitän!

    Haluta matkustaa omalla tavallaan ei ole välttämättä ylimielisyyttä. Se on sitä, että saa omaa rauhaa kokea uudet kulttuurit aidommin. Olen ollut elämässäni vain yhdellä ns. valmismatkalla ja se saattoi olla myös viimeiseni ellen sitten vanhuksena innostu sellaisesta. En pidä itseäni ylimielisenä, kun matkustan mielummin rahtilaivoilla kuin risteilijöillä.

    Kannisto varmaan ärysttää itsevarmuudellaan, mutta jos psytyy näkemään sen ohi, voi huomata, että kirjassa on uskallettuja totuuksia, joita ei yleensä saa lukea. Tietenkin Päivi voisi hillitä itsensä ylentämistä toisia alentamalla.

    Olen pahoillani, että halusin antaa kirjan nimenomaan sinulle. Näin sinussa samaa räväkkyyttä tekemiseen ja sanomiseen kuin on Kannistossakin. Minulle tämä kirja oli rohkeudessaan kuin Pintanaarmuja. Ennenkirjoittamaton teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tässä oli hyviäkin puolia, kuten juuri nuo eläinkärsimysten esiin nostamiset. Ja siis kyllä minäkin mieluummin matkustan niin kuin aina, en mieti hotelleja ja muita etukäteen, ja junailu on kivempaa kuin lentäminen, mutta en silti näe että olisin muita ylempänä. Enkä koe olevani alhaisempi, jos välillä käyn risteilyllä tms. vaikka omatunto soimaakin aina moisilla matkoilla hiukkaisen.

      Minusta Kanniston teoksessa juuri ärsyttävintä oli se, että tästä halusta matkustaa omalla tavalla tehtiin niin suuri juttu, että kaikki muut tavat ylenkatsottiin. Mitä en vain sietänyt. Olen itsekin halukas matkustamaan vähän Kanniston tyyliin ja ylipäänsä matkustamaan, mutta en vain sitten suuttumukseltani pitänyt kirjasta, vaikka se onkin osittain hieno.

      Ja siis älä ole, please, pahoillasi! Tämä oli tarpeellinen kirja lukea. Palaan siihen, kunnes olen niellyt ärtymykseni :)

      Poista
    2. En ole pahoillani, minua jo naurattaa...

      R. just tässä istuu ja kommentoi, että Kannisto myöntää kirjassa itsekin, että muita ärsyttää hänen ylimielisytensä. Ja myös R. on sitä mieltä, että pariskunnalla oli rahaa takana eli ei mitään köyhämatkailua.

      Minä en siedä ylentää itseäni muita alentamalla, mutta jokainen saa silti matkustaa miten haluaa eikä se tee ihmisestä leuhkaa. Me kaikki emme ole niin turistisosiaalisia...en minä einakaan. R. olisi halunnut lähteä pariksi viikoksi risteilylle Välimerelle, minä valistin runsaat pari vikkoa rahtilaivalla ja sitten omalla autolla kohti alppeja.

      Linkitän juttusi nyt. Heräsin yöllä siihen, että muistin unohtaneeni.

      Poista
    3. Niin, kyllä Kannisto mainitsi kirjassa, että hän tietää kuinka muita ärsyttää, mutta ettei hän ole moksiskaan. Mikä vain pahensi kuvaani hänestä :) Mutta tosiaan heillä on rahaa. Sen takia hieman kiehutti myös se, että Kanniston mielestä parasta on matkustaa rutiköyhänä.

      Kiitos haasteesta otan sen vastaan :)

      Poista
  9. Tiedätkö Helmi-Maaria, tämä on aivan loistava kirjoitus! Luin arviosi ja ajatuksesi ilolla ja suurella mielenkiinnolla, ja Kanniston kirja alkoi kiinnostaa (ja ärsyttää jo valmiiksi) niin paljon, että lähdenpä tältä istumalta lainaamaan sitä kirjastosta.

    Palaan siis asiaan... :)

    VastaaPoista
  10. Mä matkustan ns. opintomatkoja. Joku sanoo sitä turismiksi. Opintomatkat on mun juttu!
    Vaadin opintomatkoille lisää tunnustusta!
    :-D
    Johanna

    VastaaPoista
  11. Heippa Helmi-Maaria, olen nyt käynnyt täällä kurkkimassa sieltä ja täältä. Päätin, että minun on varmaan pakko lukea tämä kirja:). Haastoin sinut samaan haasteeseen kun Leena, pääset kahdella yhden hinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä ja kerro sitten, mitä ajattelet :) Kiitos haasteesta, otan molemmilta siis vastaan!

      Poista
  12. Huh, kuulostaapa rasittavalta kirjalta. Meinasin ärähtää tuosta "tahtoisin matkustaa, mutta.." -listasta, mutta sitten tajusin että enhän minä siihen porukkaan kuulu. Olen "En halua matkustaa, piste." -ihminen, mitenköhän Kannisto minut luokittelisi? ;)

    Mua ärsynaurattaa aina toi asenne joka joillain hurmosmatkustajilla on, että Suomi on kamala junttila ja blaa blaa bää ja perään ihastellaan miten muualla ihmiset on niin ihania ja avoimia, vaikka elävät peltipöntössä ja syövät maasta kuraa. Kun on saanut kasvaa turvallisessa, järjestyneessä, varakkaassa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, siitä on aika mukavan helppo lähteä reissaamaan ympäri ämpäri maailmaa ihastelemassa rutiköyhien "aitoa" elämää. Mutta veikkaan että jos sitä pitäisi itsekin oikeasti ja pysyvästi elää, tulisi aika vikkelästi ikävä koti-Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olisit Kanniston mielestä varmaankin, jos nyt oletetaan mitä ihmiset sanovat kuten hän olettaa, vähintäänkin tylsä, jos et halua matkustaa. Varmaankin juuri sellainen jöröjukka, jollaisiksi hän suomalaiset maalaa.

      Ja voiko paremmin sanoa kuin sinä, että niinpä. Suomalaisena on hyvin helppoa lähteä. Ja ainakin minulle on tullut matkoilla ikävä puhdasta, suhteellisen toimivaa Suomea (nykyään Saksaakin!), kun aikani olen soudannut ja huovannut pitkin maailman kuvetta.

      Poista
  13. Kanniston kirja täytyy varmaan ottaa lukulistalle jossain vaiheessa! Se herätti kiinnostukseni jo aiemmin, mutta nyt kiinnostus vasta roihahtikin kun luin arviosi :)

    Ihmisten (ja siis myös matkailijoiden) lokerointi ja oman kilpensä kiillottaminen ärsyttää suunnattomasti. Ei mahdu järkeeni, että esimerkiksi kokemus auringonlaskusta nauttimisesta olisi jotenkin erilainen pakettimatkalaisen, interreilaajan, elämäntapamatkakulkijan tai minkä tahansa matkalaukkumatkaajan näkökulmasta. Toki taustalla voi tarkastella eettisiä valintoja jne, mutta silti. Myös tuo mainitsemasi muiden ajatusten olettaminen saa verenpaineeni nousemaan (tästä muistaakseni purnasin Johnny Depp - Kapinallinen -kirjan kohdalla).

    (Ärh. Töistä kotiin ajaessani sain kyytiläiseksi känkkäränkän, joka nyt taitaa kohdistua tähän kommenttiin kirjasta ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee sitten kirjasta oma postauksesi, kun olet lukenut - kiinnostaa tietää, mitä mietit :)

      Känkkäränkkäpäivänä tämän kirjan lukeminen voi olla jopa hikinen projekti :D

      Poista
  14. Kuuntelen Kanniston kirjaa äänikirjana, ja olin joo, minäkin ensin innostunut, mutta innostus lässähti, kun rupesin lähinnä ärsyyntymään.

    Juuri se Kanniston ylimielisyys tulee kautta kirjan niin vahvasti esiin, että tavallaan pilaa sinänsä kiinnostavat aiheet. Kuuntelen kirjan silti loppuun.

    Ehkä se Kanniston arvomaailma kuvastaa jotain uutta linjaa, jossa itsekkyys ja oman onnen tavoittelu on tärkein arvo yli muiden. Ok, se on hänen arvomaailmansa, mutta miksi halveksua muiden arvomaailmaa.

    Ihmettelin myös tukimuotojen halveksuntaa. Kannisto on terve, vahva ja kouluttautunut kielitaitoinen ihminen, jolla ei esim. ole lapsia. En pidä holhoavana kuten Kannisto esim. työttymyysturvaa. Miten elää yksinhuoltaja kahden lapsen kanssa työttömäksi jäätyään, jos ei edes työttömyyskorvausta saisi. Tai jos sairastuu, on edes sairaspäiväraha. Kun kaikki eivät elä niin, että hakevat vain omaa onneaan vaan ajattelevat myös, miten läheiset voivat ja kuinka heistä huolehtia.

    Kirppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ylimielisyys ja itsekkyys korostuvat. Ja tuota minäkin ihmettelen, että miten voi halveksua "normaaliakin" elämää. Siis sitäkin, että käy töissä ja maksaa veroja. Tukien vastaanottamisesta puhumattakaan.

      Hyvä jos jaksoit silti loppuun :)

      Poista
    2. täällä on todella hyviä pointteja kirjasta. Todella: olen itse äiti, oma äitini on vanha, hän tarvitsee huolenpitoa jne. Jos saan yhdenkin "turistiviikon" jossain kanarialla, olen siitä ikionnellinen, ihan sama, olenko leimattu sitten perusturistijuntiksi tai en!!!

      Poista
  15. Äänikirjana kuuntelen minäkin; ja voi hyvät hyttyset tätä verenpaineen nousua!

    Juuri hyvät pointit olet kirjan ärsytyksistä nostanut esiin: kirjoittajan tyylissä on jotain perin ylimielistä, itseään kohottavaa. (puolustelevaa?)

    Matkustamista on monenlaista, ja niin kuin joku tässä kommenttiketjussa nosti esiin - on pakettimatka etelän lämpöönkin sen kokijalle elämys - ainakin jos sen sellaisena ottaa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minullakin tosiaan verenpaine kohahti valtaisiin lukemiin! Kirjailija ylenkatsoo kaikkea muuta matkailua kuin omaansa. Mikä muutes kuluttaa maailmaa ihan yhtä lailla - etenkin kun hän lentelee minne sattuu.

      Poista
  16. Kuuntelin tämän juuri äänikirjana, ja mietin, kuinka negatiivisen blogikirjoituksen uskallan kirjoittaa. Tämän sinun osuvan blogitekstisi luettuani rohkaistuin olemaan hyvin rehellinen.
    -Kiitos!

    VastaaPoista