sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kanini on vinossa, vinouteni on kanissa!

Oh voi ei (kuten R suomeksi sanoo). Minulla on sydämentykytystä, voin huonosti. Fyysisesti siis. Perjantai-iltana vietin työnantajan kustantamaa illallisiltaa ja jouduin tervehtimään herra pyttyä neljän viinilasillisen ja yltiöpäisen herkullisen aterian jälkeen. Olin sitä ennen koko päivän tuntenut kuvotuksen tapaista. Muut jatkoivat iltaa aamun tunneille saakka, mutta minä saatoin toisen työkaverini (joka sen sijaan nautti liian monta ouzo-snapsia) ratikalle ja porhalsin metrolla kotiin. Olisin tahtonut tanssia. 

Mutta parempi, että olin ajoissa pehkuissa. En potenut nimittäin lainkaan päänsärkyä eilen. Voin kylläkin yhä jotenkin pahoin. Mutta pystyn sentään olemaan. Kävin eilen aivan ihanalla ratsastuslenkillä Tina-tamman kanssa. Tänään menen myös. Äsken karautin aamulenkin. Ahkeraa. Rakastan sunnuntai-aamuja, jolloin kaupunki kuin kaupunki on hiljaisuuden temppeli. Voi poukkoilla keskellä tietä vaikka, autoja ei tule.

Illalla menen, ensimmäistä kertaa, müncheniläiseen Poetry Slamiin. Tiedän, että se on suosittu, joten pitänee repiä ystäväni rouva I mukaan hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua ja syöksähtää sisään, jo tuntia tai kahta ennen jos mahdollista, sillä olen nähnyt jonot. Kaikki eivät mahdu.

Ystäväni Kanivino.
Astuminen saksalaisiin kirjallisuuspiireihin on vaikeaa. Oikeastaan olen liian laiska. En vain ehdi taikka jaksa. Mutta aloitetaan jameista. Lisäksi, miksi vasta nyt, löysin eilisiltana aivan todella mukavan kirjallisuusohjelman televisiosta: LeseZeichen (suom. Kirjanmerkki). Viihtyisässä puolen tunnin mittaisessa ohjelmassa haastatellaan tavallisia lukijoita sekä kirjailijoita, annetaan lukuvinkkejä ja käsitellään kirjallisuutta pirteällä tavalla. Minusta tuli fani kertakatsomalla.

Eilisillan setissä kyseltiin muun muassa, millainen potrettikuva kirjailijasta on hyvä. Mitäs mieltä olette? Minusta hämyisät, mustavalkoiset kuvat, joissa kirjailija ei katso kameraan, ovat parhaimpia. Salaperäisiä, puhuttelevia. Kiehtovia - ja vanhoja.

Lisäksi ohjelmasta haastateltiin kirjailija Olga Martynovaa, joka kirjoittaa saksaksi, vaikka on äidinkieleltään venäläinen. Minulla on siis toivoa. Ehkä jonakin päivänä kirjoitan saksaksi. Runoja pystyn jo. Luen proosaa jo hyvin sujuvasti tällä kielellä, jotenka ehkä, vielleicht, eines Tages...

Eräs asia, mikä laiskuudessani harmittaa, on se, että missasin erittäin mielenkiintoisen kirjallisuustapahtuman juuri kuluvalla viikolla. Oikein piti hammasta purra kun tajusin. Täällä oli nuoren kirjallisuuden festivaalit. Oli. Ja meni. Ilman tätä naista. Byääh. Ehkä sitten ensi vuonna osaan oikeat liikehdinnät. Siellä olisi ollut kaikkea mitä kirjailija/himolukija tarvitsee! Musiikkia myös. Voi kenkien kuraiset pohjat. Olen mutaa mutaa mutaa.

Kanivino vinossa.

Ja arvatkaa mitä muuta. Pääsen ehkä piireihin sujuttautumalla suhteilla. Erään työpaikkamme lapsen äiti kertoi minulle tuntevansa erään teatteriohjaajan, joka pyörii kirjallisuuspiireissä ja tuntee pari kirjailijaa. Että hän on jutellut minusta kyseisen ohjaajan kanssa, ja että tahtoisinko yhteystiedot, sillä eikö minun ole jo aika piiriytyä, että olisin tervetullut tapaamiseen. Olin kapsahtaa tuon äiti-ihmisen kaulaan. Kuinka herttaista! Sanoin voi kiitosten kiitos. Ja että kyllä kiitos. Jotenka nyt odottelen yhteystietoja, jotta voisin piiriytyä.

Mutta ensin kirjoitan. R nukkuu. Tänään on runsas aamiaispäivä. Käyn kohta leipomosta sämpylöitä. Sitten menen tallille, sitten tapaan rouva I:n, jolle haluan juottaa pari lasia viiniä sillä meillä on tärkeät kirjakeskustelut, ja sitten menemme jamittamaan, tai siis slamittamaan. Moikkis, toverilukijat, pirteää päivää!

P. S. Eikö ole suloinen kani?! Luen Chilessä asuvan Peikkokukkulan kuningattaren blogia, ja sitä kautta sain tietää hänen käsityökaupastaan. Ostaa kapsahdin Kanivinon numero 5. Ihania olivat kyllä kaikki mutta jippii, nyt minulla on ikioma maskotti! Vien sen ensi perjantaina töihin. Sillä perjantaisin meillä on lelupäivä. Eikös joskus opettajakin saa leluilla?


10 kommenttia:

  1. Hienoa, että voit jo paremmin ja että sinulla on noin mukavaa ohjelmaa tiedossa! Tuosta kirjailijakuvasta tuli mieleen, että voi olla hyvä olla pari kolmekin virallista kuvaa, joista yksi olisi tuollainen silmät kamerassa -tyyppinen. On vähän makuasia, mistä kukin pitää. Itse pidän molemmista, mutta silloin kun katsoo kameraan, kuvaan tulee vahvaa intensiteettiä, jolla voi olla sekä postiivinen että negatiivinen vaikutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, intensiteettiä tulee, kun katsoo kameraan mutta toisaalta taas ei aina. Oikeastaan se on "kuva-asia" eikä makuasia :D Jotkut kuvat ovat aivan huikeita, olivatpa ne sitten millaisia tahansa.

      Poista
  2. Parempaa vointia (ei enää hra pyttyä!) ja toivottavasti on kivat slamit! Tuosta kanista tuli jostain syystä tosi vahva assositaatio Beatlesin elokuvaan Yellow Submarine?

    Potretti kuvista... Tämähän on totta kai yksilöllistä ja makuasia, mutta itseäni henk.koht. häiritsee ne sellaiset kuvat missä tiukasti tuijotetaan kameran linssiin. Ne on jotenkin hypnotisoivia ja saa minut tuntemaan epämukavuutta jostain kumman syystä. Mutta juuri sellaiset hämyiset mustavalkoiset kuvat, joissa katsellaan epäsuorasti jonnekin utuun, ovat enemmän minunkin mieleen...

    Ai niin, Silja ja Mai on sitten luettu. Pidin siitä kovasti. Se oli tyyliltään hyvin erilaista tekstiä, mitä olen yleensä lukenut. Pidin tyylistäsi kirjoittaa. Tarina oli koukuttava ja aihe mielenkiintoinen. Joudun hankkimaan lisää teoksiasi... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, onpas kaniassosiaatiot :D

      Ja kiva, jos pidit Siljasta ja Maista. Se on juu aika erikoista tekstiä ja olen alkanut pelätä sen suosittelemista kenellekään, kun kaikkia aina pelottaa että se olisi liian vaikea. Mutta suurin osa palautteesta on ollut sitten kuitenkin helpottunutta, kun se on saatu loppuun asti luettua :)

      Poista
  3. Kiva että vointi on parempi.Mielenkiintoisia kuvioita;ehkä pääset niihin sikäläisiin kirjallisuuspiirehin ,joten mukavaa slamia!
    Ja kani on ihana;Mian käsityöt ovat niin taitavia ja ihania:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kaikki hänen käsityönsä ovat suloisuutta pullollaan! Viimeisimpänä ne pienet chihuahuat!

      Poista
  4. Neiti Kanivino on äärimmäisen suloinen :-)
    Oi, kuinka jännittäviä aikoja elelet. HIenoa, että pääset piiriytymään myös saksanmaalla. Tuo Poetry Slam näytti mielenkiintoiselta. Toivottavasti kerrot tarkemmin, mitä siellä tehtiin. Siis runoilevatko nuo nyrkkeiljät mätkiessään toisiaan? Vai päinvastoin? Huomaan, että saksankielentaitoni on surkastunut, enkä ymmärtänyt linkistä juurikaan mitään.

    Hauskaa päivää ja parempia vointeja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ei siellä sentään mätkimistä tapahtunut :D

      Kerron kohta omassa postauksessa, mitä siellä tapahtui.

      Ihanaa viikkoa sinulle :)

      Poista
  5. ihana tuo kanivino tosiaan ja ratsastaminen on kyllä ihanaa!

    VastaaPoista