torstai 14. maaliskuuta 2013

Kolumnisti-Maaria astuu lakanasodasta ulos

Olen kotimigreeniläinen enkä pahemmin jaksa tänään mitään, mutta voinen paljastaa, millainen muutos on tapahtunut. Kurkatkaapa tuota Reginan nettisivua, katselkaa löydättekö sieltä tutun nimen ja naaman, lukaiskaapa. 

Olen siis jakautunut tästä päivästä lähtien. Tämä kultaiseksi kehkeytynyt ajatusteni aitta, Pisara-blogidarlinkini, säilyy, mutta en tuskaile tai riemuile täällä enää kirjoitusasioista (paitsi mikäli kirjojani/tekstejäni julkaistaan ja on syytä vallattomaan tunteiluun) samaan malliin kuin ennen. Tämä blogi keskittyy nyt entistä tarkemmin elämääni (Münchenissä) sekä kirja-arvioihin. 

Tervetuloa siis myös uuteen blogiini. Itse lehtimuotoisesta lehdestä löydätte joka kerta palstani. Olen hyvin innoissani. Tämä tarkoittaa piristysruisketta kirjoitustyöhöni sekä haastetta (sillä nyt on mukana deadlineja sekä yleisön ajattelua). 

Lukemisiin, voikaa mainiosti. Minä palaan sänkyyn taistelemaan lakanoiden ja ajatusteni kanssa ja toivottavasti voin jossakin vaiheessa päivää edes lukea. Mistä puheen ollen jouduin keskeyttämään Hemingwayn For Whom The Bells Tollsin - koetan palata siihen joskus. Sen sijaan aloitin eilen Oatesin My Sister, My Love -romaanin (sain sen e-kirjana hintaan 7 euroa > miksi englantilaisia ja saksalaisia e-kirjoja saa kuluttajaystävälliseen hintaan, suomalaisia ehei!), ja olen täpinöissäni!

19 kommenttia:

  1. niin ja pikaista paranemista!
    olen itsekin pikku potilaan kanssa kotosalla täällä yhtäkkiseltään valkaistuneessa Münchenissä...

    VastaaPoista
  2. Bongasinkin jo aiemmin sinut Reginan webbisivulta... :) Onnea uudesta blogista ja aluevaltauksesta! ;-) Ja kadotkoon migreenisi onnitteluiden myötä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista :) Migreeni on lieventynyt pikkuiseksi päänsäryksi, jotenka voiton puolella olemme!

      Poista
  3. Onnea sinulle, Helmi-Maaria, noin se jakautuminen onnistuu..:)))

    VastaaPoista
  4. Ohi olkoon migreenisi, pian pian. Ja onnittelut uudelle kolumnistille.

    VastaaPoista
  5. Upeaa! Onnea, tuo on hieno juttu. Ja kiehtova kolumni, näitä tahtoo lisää.

    Toipumisia migreeniin!

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea jakautumisen johdosta.Varmaankin tulen seuraamaan kumpaakin puoliskoa;D Sulla on aina niin mahtavat otsikot,minä kun olen niin onneton sellaisten kanssa;D

    VastaaPoista
  7. Onnea kovasti! Ja toivottavasti migreenikin lähtee pois pian.

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia Rina, Riina, Jael ja sannabanana :)

    Ja Jael, otsikot ovat oikeastaan sellainen asia, mihin yritän pistää panokseni, jotenka joskus onnistun niissä, joskus en yhtään!

    VastaaPoista
  9. Hieno juttu ja aluevaltaus uudistuneessa lehdessä, onneksi olkoon! Varmasti tällainen haaste piristää ja panee taas miettimään asioita eri kantilta. Parantukoon päänsärkysi!

    VastaaPoista