keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Koti koti kot!

 
Tämä on aivan selvää: koti on sydämessä siellä missä sielu lepää, siis. Minun kotini on siellä mistä löydän kirjoitusvälineeni (jotka, grrrr sentään, unohdin Müncheniin enkä näin ollen voinut kirjoitella kuin muistivihkoon Istanbulissa) ja missä voin väsyä, nukkua väsyä nukkua, herätä, tuntea iloa, tihkua. 


Eli melkeinpä kaikkialla on minun kotini. Luin matkalukemisena Päivi Kanniston kirjoittamaa kirjaa Elämäni nomadina, vielä loppu pitää rytäistä voidakseni sanoa siitä mitään, mutta mieli liikkuu nyt vähän laidasta laitaan. En tahtoisi olla nomadi, se on selvää, mutta tämä koko ajan yltyvä lähtemishalu, joka tuntuu suorastaan kipuna tuolla jossakin sisälläni, on niin tukahduttavaa, että olen pakkaamassa pian laukkuni vähän pidemmäksi aikaa. En tiedä, mihin menen, enkä tiedä, lähteekö R mukaan, mutta aion toteuttaa haaveeni ja kiertää hetken. 


Istanbulin loma mennä lehähti yhtä nopeasti ohitse kuin lyhyet lomat yleensä, mutta sillä poikkeuksella että nukuimme pitkään, söimme valtoimenaan, näimme kaupungin rumat ja kauniit ja mielenkiintoiset kasvot hitaasti, sulatellen, emmekä tehneet mitään mitä ei huvittanut. Ne ajat ovat ohitse. Ainoa, mitä en nähnyt vaikka olisin tahtonut, oli turkkilaisen ja islamistisen taiteen museo, sillä se oli pirkule vieköön suljettu remontin takia, mutta kaikkea muuta imin sisääni kuin sikiö.


En tahtoisi Istanbuliin kesällä, kuumaan aikaan, en. Se oli jo nyt tarpeeksi täynnä, tukahtuisin jos joutuisin sinne helteellä. Sääliksi kävivät kaikki kulkukissat, etenkin ne, joiden raajat retkottivat, ja voi kuinka sydäntä kirveli nähdä iltakylmällä pieniä poikia kyhjöttämässä nurkissa t-paita yllään. Kävimme mojovan riidankin asiasta; olin marssimassa kukkaro ojossa kauppaan takkiostoksille heittääkseni erään hytisevän lapsen niskaan jotakin lämmintä, mutta R väitti, että kyseessä on kaiken maailman rikollisjärjestötoiminta, että ei tuo poika oikeasti kärsi ei se siellä kestäisi tippaakaan, että joku on sen sinne laittanut istumaan ja myymään nenäliinoja, enkä tiennyt lopulta mitä uskoa. 


Nielin siis, nielin kahdesti tai kolmesti, laskin kukkaron takaisin laukkuun, käänsin selän, vaikka se sattuikin. Niin vaikea on kääntää katse, tiedättekö, en muistanutkaan miten vaikeaa. 

Mutta jotta ei menisi ihan surunpusertamiseksi (surut ja kauheudet eivät maailmasta vähene vaikka kuinka ruikuttaisi, ikävä kyllä) nostan vielä lopuksi reissun kohokohdat esiin; mielestäni Istanbulin ehdottomasti parasta antia olivat omenatee, vesipiippukahvilat, 1400-vuotias Hagia Sophia, Topkapi-palatsi haaremeineen sekä hamam-kylpy. Oh että. 


Sininen moskeija oli näkynä aivan mahtava, mutta siellä sisällä haisi aivan järkyttävä sukkahiki (kengät piti riisua), en pystynyt olemaan kotvaa kauempaa, ja Grand Bazaar oli mainio paikka myöskin, mutta tupaten täynnä, enkä pidä kaupustelusta, jotenka se oli mainio vain ulkonäöllisesti (ja okei, okei, kulutushysterisoiduin, ostin sieltä sellaisen tarjoiluastian ja goji-marjoja, joita en ole Münchenistä löytänyt). 


On ihana olla takaisin kotona, sillä en kaivannut lomaa, ja kaiken lisäksi olen laskenut rahani aivan väärin. Siis niin väärin, että minulla on loput 3 viikkoa tästä kuukaudesta peräti 35 euroa käytettävissä. Eläköön huikea matikkapää! Onneksi saan töistä ilmaiset lounaat, onneksi olen jo matkakortin tälle kuulle hankkinut ja ratsastusrahat maksanut, onneksi laskutkin veivannut tieltä pois, enkä voi nääntyä, joten yritän. Kokeilen. Haastan itseni; elän 3 viikkoa 35 eurolla. Münchenissä se on melko haastavaa. En aio kääntyä R:n puoleen lainkaan - ellei hän oma-alotteisesti tarjoa minulle ruokaa tms. Raportoin kyllä varmasti, pärjäänkö vaiko enkö, joten kuuloillaan! Ja siis anyways kirjoitan pian Elämäni nomadina -kirjasta!


12 kommenttia:

  1. Olen käynyt Istanbulissa kerran, se oli viimeinen etappi interrail-matkallamme joskus vuonna nolla ennen lapsia. Pidin ja en pitänyt eli siksi pitäisi varmaan käydä päivittämässä nuo tiedot. Samat kohteet silloin tekivät vaikutuksen mitkä sinäkin listasit, paitsi sukkahikeä en haistanut.

    Hyvää pihistelykuukautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sukkahiki oli kyllä aika piinaava haju. Unohdin mainita myös sen maanalaisen vesisäiliön, se oli aivan todella hieno!

      Poista
  2. "...tämä koko ajan yltyvä lähtemishalu, joka tuntuu suorastaan kipuna tuolla jossakin sisälläni, on niin tukahduttavaa..." Voi miten tutulta tuo kuulostaa, ja voi miten kauniisti osaat sen pukea sanoiksi! <3

    Ja voi miten ihania matkakuvia! Istanbul kiehtoo ja kiinnostaa, tuonne minäkin joskus haluan! Kiitos mainiosta matkakertomuksesta, kuume nousee taas... :)

    (3 viikkoa 35:llä eurolla - kerro sitten tosiaan miten kävi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on siis monia, joita tämä krooninen lähtemisvietti vaivaa :) Tosin minua vaivaa aina kotvan kierreltyäni myös palaamisvietti - miksi tuo elämä nomadina ei ole juttuni.

      Ja kyllä, kerron sitten kuinka naisen käy :D Yllättäen en ole yhtään huolestunut, pikemminkin utelias ja helpottunut!

      Poista
  3. Ihanaa että sait käydä siellä miljoonakaupungissa, Helmi-Maaria..:)))

    Sinä tarvitset paljon vahvoja elämyksiä kirjoittaessasi romaaneja ja muuta tekstiä. Hienoa että sinulla on mahdollisuus toteuttaa matkustustoiveitasi!

    Oikein hyvää kotiinpaluuta sinulle ja Hänelle.<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tarvitsen Istanbulin kaltaista materiaalia kirjoittamiseen :) Ja juu, mahdollisuuksia on, mutta tässä sitä sitten syödäänkin kaurapuuroa loppukuukausi (vaikka kuukausi on vasta alussa :D )

      Poista
  4. Meinasin pyörtyä nähdessäni tuon katukuvan ihmismeren! Miten siellä sai itsensä luovittua eteenpäin, vai saiko?

    Istanbul on varmasti kiehtova paikka, en ole käynyt, mutta voisin käydä. :)

    Muuten, luin Pintanaarmut ja kirjoitin siitä juuri blogiini.

    Olipahan elämys, ristiriitainen ja hengästyttävä. Sinä se todellakin osaat käyttää sanoja, hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, arvaa meinasinko minä paikan päällä pyörtyä! Sai siellä jotenkuten soudettua ja huovattua, mutta ei tuolla kyllä ihan kauhean kauaa viihtynyt - nuo kuvat ovat siis basaari-alueelta..

      Ja kiitos arvostelusta! Mukavaa, että se ei täysin uponnut (niin oudolta kuin kuulostaakin moisesta kiittely) ja toisaalta vähän edes viehätti :)

      Poista
  5. Olen aina halunnut käydä Istanbulissa...en ole käynyt joten katsoin kuviasi sen sijaan.En minäkään kestä kesän kuumuutta täälläpäin ;se on kamalaa ja takuull Istanbulissakin.Olin jonkinlainen nomadi muutaman vuoden kun kiersin eksän mukana etelä-ja pohjois Amerikassa ,mutta en ihan tuon kirjan nomadien tapaan sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun elämästäsi olisi kyllä kiva kuulla. Kaikissa noissa maissa kun olet ollut. Kirjoita please kirja! Sellainen jossa olisi myös reseptiosuus :)

      Poista
  6. Ehdin tänne blogiin ja tajusin matkasi olevan jo ohi. Istanbul selvästi jakaa ihmiset joko tai. Minä rakastan tätä kaupunkia sen katukissoineen ja teatteria esittävine kerjäläislapsineen. Pukevat päälle vähän, että näyttävät säälittäviltä:). Istanbul sulkee sisäänsä ääripäät ja se tekee siitä jatkuvast mielenkiintoisen. Toki on myös aitoa hätää, puutetta ja suoranaista kurjuuttakin. Ja taas yltäkylläisyyttä, rikkautta ja kauneutta. Mitä tahtoo etsiä ja löytää...

    Olikohan hotellivinkeistä mitään apua? Jännityksellä seuraan kuinka kuukautesi sujui 35 eurolla!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli siis ne katulapset todella esittivät "parkaa"? Hyvä tietää, sillä oli aika ahdistavaa! Olen kyllä nähnyt kerjäläislapsia kaikkialla maailmassa, mutta jotenkin tuolla Istanbulissa tuntui taas hirveältä, kun en ole aikoihin heitä nähnyt.

      Minusta Istanbul on oiva kaupunki :) Kiva, että tuli käytyä. Kiinnostuin turkkilaisesta historiasta todella!

      Vinkeistä olisi ollut paljonkin apua, mutta tuo miespuolinen parisuhteemme osapuoli oli sitten mennyt jo varaamaan hotellin kun olin töissä. Kiitos kaunis kuitenkin :)

      Poista