perjantai 12. huhtikuuta 2013

Tytär, näet liikaa!

Vihdoin se on kantokopassa. Kaikkien kommervenkkien jälkeen olen, hmm, väsyttänyt itseni kasaksi notkeita raajoja. Mutta nautin tästä väsymyksestä, vaikka tähän tilaan joutuminen edellyttikin ajan nipistämistä kirjoittamiselta - mikä on saanut minut kotioloissa hyvin pahantuuliseksi.

Olen siis lukenut. Kuin myyrä. Voitin muutama kuukausi takaperin kirjailija Kristiina Vuoren arvonnassa esikoisromaani Näkijän tyttären. Sain sen e-kirjana, mutta koska olen tekniikan ihmeprinsessa ja nörttipojan tyttöystävä, kadotin kirjan lukulaitteen ja tietokoneen väliseen hekumaan. Juuri kun olin alkuun päässyt. Murr. 

Kristiina Vuori kuitenkin pelasti minut ja lähetti kirjan kirjakirjana. Kiitoksia tästä eleestä. Kiitoksia etenkin sen vuoksi, että pääsin nauttimaan hienosta romaanista, jota kohtaan mielenkiinto oli kyllä sen ilmestymisaikoina herännyt, mutta jota en kuitenkaan välttämättä olisi hankkinut luettavakseni, sillä se koikkelehtii tyypiltään ns. mukavuusalueeni ulkopuolella.

Nyt voin kuitenkin todeta, että haluan lukea Vuoren romaaneja jatkossakin - ja jos kohdalle sattuu, kipata sisuksiini myös muita historiallisia, hieman fantasiamaisia piirteitä tihkuvia romaaneja. Nimittäin uin tässä kuin maidossa - ja uskokaa tai älkää, mutta tahtoisin uiskennella maidossa hyvin mieluusti. Vuori on rakentanut kerronnaltaan hidastempoisen mutta tunnelmallisen, viihdyttävän tarinan, jonka imuun suorastaan vajoaa.

Vajoaa sen takia, että alun jälkeen kerronta tuntui paikoin laahaavan, minua lukijana ajatellen liian hitaasti, mutta toisaalta kirjaa ei voinut jättää keskenkään. Päähenkilö Eira valloittaa sen verran kärkkäästi, että häntä haluaa varjella. Lukea hänet onnelliseksi. Parisataa sivua kerronta siis haahuilee, pysähtelee liikaa kuvaamaan ympäristöä ja pikkuruisia, kirjailijan historiallisesta asiantuntemuksesta kertovia entisaikojen askareita, mutta sitten päästään vauhtiin.


Näkijän tytär on ennen kaikkea Eiran tarina. Hän on äpärä, raiskauksen tulos, jolle on "langennut" parantajan sekä ennustajan lahjat. Hänen äitinsä kuolee kohta synnytyksen jälkeen, joten Eira jää Katri-piian hoidettavaksi. Ilman Katria hän olisi kenties elänyt nykyistä kovakouraisemman lapsuuden, kuollut viimeistään siinä vaiheessa, kun hänet piestään näkijänkykyjen julkisen mutta viattoman ja hyvää tarkoittavan "käytön" takia.

Eira on tyypillinen sankaritar, jota lukija rakastaa jo alusta lähtien. Hän on orporukka, kummallisen mutta kauniin näköinen, hellä, herkkä, hyväluontoinen mutta samalla myös itsepäinen ja aikaansaava tyttönen. Hänen takiaan minunkin sydämeni sykki muutamia ylimääräisiä lyöntejä, kädet hikosivat vihan vuoksi - ja hänen puolestaan rakastuin niin lapsuudentoveri, velipuoli Rikhardiin kuin ritarimaisen viehättävään, kovakatseiseen mutta kiehtovaan Elofiin, jolle Eira kihlataan kysymättä häneltä itseltään mitään. 

Eira karkotetaan lapsuudenkodistaan kovin kourin. Hän päätyy Hämeeseen oletettujen sukulaistensa, Ilvesten, hoiviin, missä Talvikki-rouva opettaa hänet hyödyntämään näkijänlahjojaan. Ja missä hänen sydämensä sekä särkyy että alkaa himon huomissa sykähdellä. Hämeessä myös soditaan, kun pakanat kapinoivat kristinuskoa vastaan. 

Rakkaita ja vähemmän rakkaita henkilöitä kuolee pitkin romaania. Joitakin heistä Eira pystyy auttamaan. Joitakin hän ei tahdo auttaa. Lähes kaikkien kuolema kääntää hänen elämänsä tai vähintään sydämensä nurinniskoin. Ja lopussa ainakin minä koin kirpeän pettymyksen. Olisin tahtonut muuta - mutta niinhän usein käy. Että lukijaa viedään ja kirjailijalla on valta.

Tässä tehtävässä kirjailija Vuori on onnistunut erinomaisesti. Hän riepottaa lukijaa miten tahtoo, kuten kunnon kirjailijan kuuluukin. Laittaa tietysti rakastamaan ja vihaamaan tiettyjä henkilöhahmoja, jännittämään ja pelkäämään heidän puolestaan, tuntemaan täyttymystä - ja lopulta maistamaan kummallista pettymyksen sekaista autuutta. Sillä minä ehkä tahdoin sellaisen normaalin, ennalta-arvattavan lopun.

Näkijän tyttären kieli on ihanan arkista, tuoretta ja vanhaa. Juuri oikeanlaista, jotta lukija liikkuisi 1200-luvun maisemissa eikä tässä päivässä. Pidin myös oivaltavista kohdista:

Rikhard kääntyi, hieraisi särkevää kättään ja suostui lopultakin katsomaan Eiraa. Aika aloitti perääntymisensä.

Kaiken kaikkiaan Näkijän tytär tyydytti minut lukijana. Alun laahaavuus, joka tosiaan sai harkitsemaan joko romaanin lopettamista kesken tai ainakin siirtämään sen lukupinossa hieman myöhemmäksi, unohtuu, kun tarina etenee. Mistä olen vihainen, on se, että tällä viikolla valtava intoni kirjoittaa ja lukea ovat väsyttäneet minut.  

Viime yönä suljin tämän romaanin kannet aivan liian myöhään enkä saanut heti unta. Enkä jaksanut muutes kirjoittaa koko iltana, olin niin uuvuksissa ja tarinanjanossa. Mikä tavallaan ärsyttää, sillä pahus sentään olen toisen kirjoittaman romaanin takia jättänyt työstämättä omaani! Onneksi kuitenkin tämä toisen kirjoittama romaani vei minut kauas omasta tyylistäni ja omalta alueeltani. Antoi ihanan levähdyshetken muissa maisemissa. Ihanissa Suomen korpimetsissä ihanan Eiran olkapäällä.

Jostakin syystä muutes lukiessa tuli koko ajan mieleen Kallaksen Sudenmorsian sekä, tiedä häntä miksi, sisareni Tanja. Jotenka toivottavasti muiden muassa sisareni Tanja, punahiuksinen kulta, lukisi tämän romaanin.

Kirjaa on arvosteltu silmittömän paljon, jotenka en voi linkittää pirullisen aikapulan takia kuin pari ensimmäistä hakutulosta, kuten Kirsin kirjanurkan ja Sallan lukupäiväkirjan, joista Salla on kokenut kirjan hyvin samankaltaisesti kuin minä.

4 kommenttia:

  1. Kiitos postauksesta, Helmi-Maaria!

    Tämän Näkijän tytär-romaanin voisin minäkin lukea; rakastan historiaa..:)))

    VastaaPoista
  2. Yleisesti kavahdan kotimaisia historiallisia romaaneja (okei, yleensäkin kotimaista, mutta I´m trying! =D ), mutta jokin tässä Näkijän tyttäressä tuntuu sellaiselta, että saattaisin sitä joskus vilkaista. Eri asia on, lukisinko sitä. =D

    Hieno arvostelu, kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei minullakaan siis historiallinen romaani ole mukavuusalueella, mutta kyllä minä tästä pidin. Kannattanee siis vilkaista - äläkä säikähdä kerronnan hitautta alussa!

      Poista