keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Lukot auki lukossa

Syke on liian korkea. Kävin eilen potkimassa ja nyrkkeilemässä. Tuntui taas loistavalta purkaa turhat tunteet sisältä. Mutta nyt särkee ranteita, kädet vapisivat koko eilisillan. Haluan arki-illat ilman mitään, mutta kalenterini on tuhottoman täynnä. Vasta heinäkuussa siellä on tyhjempää. Joten ihana mennä huomenna pois neljäksi päiväksi laukussa vain aikaa. Kirjoja, lehtiöni, aikaa. Päätin sittenkin jättää läppiksen pois. Jos tekee mieli kirjoitella, on minulla kyllä vihkoni. Haluan nollata mielen. Ette usko, kuinka.

Oikein surisee kun kaikki pyörii. Huomaan liikkuvani jaksamiskyvyn rajoilla. Stressaan kaikesta, pienistä kommenteistakin, joita esimerkiksi töissä kuulee tai kadulla. Itkettää, kun väsyttää, mutta ei ole aikaa nukkua. Ei elämän pitäisi tällaista olla. Tahdon irti. Lähden irti. Lähden aamuvarhaisella jo. Ihanaa. Italiaa!

Kävin töissä tauolla jätskillä. Eurolla saa pallon italialaista. Ostin sitten kolme, uups!

Sitä paitsi tämä on oikeasti kirja-arvostelu eikä mitään ylimääräistä löpinää, jota tungen kai nykyään joka paikkaan. Jotkut kirjat vaativat tarinansa päästäkseen kertomaan omansa. Tarkoitan, että joidenkin kirjojen tie lukijansa käsiin on pitkä, harras, kimuranttikin. Ja joidenkin tarinoiden tie kirjaan on valtava. Huumaava. Sairas ja kalteva.

Voin suoralla täräytyksellä älähtää, että olen lukenut yhden kirjailijan kannalta kiinnostavimmista kirjoista. Se on taiten rakennettu, kielellisesti uskomaton ja heleä, vaikka aiheeltaan onkin rankka. Järkyttävä romaani ei ole, vaikka siinä ollaan vankina ja jatkuvien raiskausten uhrina, sillä valo ja toivo värittävät romaania enemmän kuin synkkyys ja pakko. Olen siinä mielessä siis lukenut paljon järkyttävämpiäkin kirjoja. Tämä on kaikessa kauheudessaan melkein lempeä!

Kyseessä on romaani nimeltä Room (Little Brown, 2010). Kirja on myös suomennettu ja kantaa nimeä Huone, mutta koska en ole käännöstä lukenut, voin keskittyä hehkuttamaan vain englanninkielistä lähtöteosta (ne, jotka ovat suomeksi lukeneet, voinevat valottaa myös käännöksen laatua?). Ostin kirjan vuodenvaihteessa New Yorkista, kannoin sitä mukanani Floridassa ja Bahamasaarilla asti, aloitin sen lukemisen jo ties kuinka monta viikkoa sitten, mutta hiivin loppuun jostakin syystä hitaasti.

Hyvä niin, sillä rakastuin tähän. Kerta kaikkiaan: olen mennyttä! Kirjan on kirjoittanut Emma Donoghue, jolta en ole aiemmin lukenut mitään. Aion kyllä tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa ehdottomasti ja pelkästään tämän Roomin perusteella.


5-vuotias Jack on syntynyt huoneessa. Pari vuotta ennen syntymää Old Nick -niminen mies on kaapannut Jackin tuolloin 19-vuotiaan äidin ja lukinnut tämän takapihalle rakentamaansa "kammioon". Romaani alkaa kyseisestä tyrmästä, jossa Jackin päivät ovat ihmeitä täynnä - äidin taas joskus harvoin niin synkkiä, että tämä makaa pää tyynyn alla eikä reagoi mihinkään.

Iltaisin Jack menee nukkumaan komeroon, sillä äiti ei tahdo, että Old Nick näkee Jackista vilaustakaan. Old Nick tulee huoneeseen yhdeksän maissa melkein joka ilta, "hoitaa hommansa", ärisee mm. elinkustannusten hinnoista ja äidin pyynnöistä saada tiettyjä elintarvikkeita ja vaatii nöyryyttä. Old Nick rankaisee äitiä (ja siinä sivussa Jackia, joka ei tietenkään ymmärrä olevansa rangaistuksen alainen) katkaisemalla sähkön ja lämmityksen, mikäli jokin ei mene mielen mukaan. 

Yhteensä seitsemän vuotta äiti on lukittuna. Jack on hänen koko elämänsä ja toisin päin, hengityksensä, ajatustensa kohde, melkeinpä raaja, jota ilman ei voi. Nyt kun Jack on viisivuotias, on aika karata ulkoavaruuteen, kuten Jack huoneen ulkopuolisen maailman kuvittelee. Karkaamistemppu onnistuu ja alkaa uusi elämä ensin sairaalassa, sitten Jackin isoäidin luona, lopulta turvakodissa. 

Juonesta en katso tarpeelliseksi kertoa enempää. Se on yksinkertainen mutta kantava. Kiinnostavinta romaanissa on kertojanäkökulma; koko tarinan kertoo ihana Jack. Kieli on aivan uskomattoman uskottavaa ja suorastaan suloista eikä Jackia voi olla rakastamatta:

I yawn so huge it nearly knocks me over. - - I ask if we can go back to sleep again and Ma says sure, but she's going to read the paper. I don't know why she wants to read the paper instead of being asleep with me. 

Jackin äiti on myöskin hyvin sympaattinen henkilöhahmo. Hän vaikuttaa täysipäiseltä ja itsevarmalta nuorelta naiselta, vaikka onkin ollut lukittuna liian kauan ja vaikka onkin Old Nickin armoilla. Äidin elämä muuttuu aivan yhtä radikaalisti kuin Jackinkin karkaamisen jälkeen, joten lukijaa ei päästetä loppuun saakka ilman rankkoja yllätyksiä.

Room on kaiken kaikkiaan hyvin toiveikas romaani, kiitos Jackin kertojanäänen. On valtavaa seurata, miten yhteen pieneen vajaan suljettu poika oppii elämään suuressa maailmassa, jonka hän huomaa olevan toistoa: taloja talojen perään, leikkipuistoja joka puolella jne. Jack on koko ajan hämmennyksen vallassa. Huoneessa kaikki on ollut käsitettävissä, ja vain televisio on ollut yhteys ulkomaailmaan. Nyt hän on ulkomaailmassa ja niin eksyksissä kuin vain kuvitella saattaa. 

Hän on yhä riippuvainen äidistään, äiti sen sijaan pystyy viimein hengittämään vapaammin ja tarvitsee välillä tilansa, mikä on vaikea selittää Jackille. Jackin aikakäsitys on hellyyttävä; hän odottaa välillä esimerkiksi äitiään tuhansia ja tuhansia vuosia. 

En voi olla kyllin ihailematta tätä romaania. Aivan hirvittävän taitavasti rakennetut henkilöhahmot, paikka, ajantaju, kieli - kaikki tekevät tästä mestarillisen teoksen. En voi kuin toivoa, että osaisin joku päivä hallita kaikki hyvän romaanin osa-alueet yhtä hyvin! Tämä loistaa siis hyllyssäni suosikkieni keskellä, ja tämän kaivan esiin, kun tarvitsen tukea kerronnallisiin ratkaisuihin omien tekstien äärellä, kuten esimerkiksi juuri näinä aikoina. Tosin nyt pidän Torinossa käynnin verran ikilaajaa lomaa kaikesta, mikä vaatii ajattelemista.

Linkitän nyt vain yhden blogiarvion tähän, sillä tuolla Kirjainten virran arviossa puututaan asiaan, joka häiritsi minuakin, mutta jonka unohdin sittemmin enkä enää pidä sitä pahana, nimittäin alun laahaavuutta, jonka olisi voinut tiivistää. 

Moikkistamoikka kaikille. Palaan maanantaina kuvioihin kuin myrsky, ellen jää Torinoon ja ota itseäni todellakin irti kaikesta. 

14 kommenttia:

  1. Tämä kirja kyllä vaikuttaa kiinnostavalta, mutta kaikki uutiset näistä tosielämän tapahtumista ovat jotenkin niin kaameita ja ahdistaviakin, etten tiedä uskallanko. Helpompaa ajatella kaiken olevan fiktiota, mutta kun tietää, että tosielämässä tapahtuu vielä pahempaakin. :/

    Ihanaa, pian nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Maailmassa on niin paljon ikäviä asioita..mutta tämä kirja on jotenkin valoisa. Kiitos pikkuisen päähenkilön.

      Poista
  2. Nyt törmään tähän Huoneeseen siihen malliin, että kesällä se on pakko lukea. Mielenkiintoista on myös lukea, että mihin sitten lopulta matkallasi päädyt (aiempi postaus) ja mitä siitä seuraa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä! Minua jänskättää, että mihinkä sitä :)

      Poista
  3. Minä luin tämän jo varmaan viime vuonna ja olin myös mennyttä. Se tapa ja rakkaus,jolla äiti rakensi heille oman maailman. Kuinka kaiken karmeus paljastui pikkuhiljaa. Pidin kyllä muistaakseni enemmän kirjan alkuosasta. Vähän samanlainen lukukokemus oli äskettäin Grace McLeenin Ihana Maa. Oletko sen lukenut? Siinä näkökulma on vahvasti 10-vuotiaan tytön.

    Sinulle on muuten haaste blogisssani, jos haluat tai jaksat joskus vastata. Ei ole mikään pakko, olet ehkä tämän haasteen jo saanutkin, en lähtenyt tarkistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin lukea tuo Ihana maa. Olen siitä kyllä arvioita lukenut. Kiitos haasteesta :)

      Poista
  4. Mielenkiintoisesti esitelty kirja, kiitos Helmi-Maaria.<33333

    Oikein antoisaa matkaa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Jess, Room on ihan paras! Kaikki eivät tähän aikoinaan ihastuneet mutta mie kuulun kaltaistesi rakastuneiden joukkoon! Miten taitava ja sydäntäsärkevä romaani. Jack <3

    VastaaPoista
  6. Oi voi, mahtavan kuuloinen, lukulistalle siis. Ja kivaa lomaa.

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa kiinnostavalta kirjalta, pitää lukea joskus.

    VastaaPoista