perjantai 3. toukokuuta 2013

Miksi veri on aina niin punaista?

ja miksi se sävähdyttää niin. Jos verta näkee, alkavat hälytyskellot soida. Jos veren haistaa, tuntee kuvotusta. Jos veri tulee silmiin sanoina romaanista, odotetaan vastauksia. Aina kun on verta, on syitä. Aina kun on verta, tipahtelee kehiin dramatiikkaa, tapahtumaketjuja, seurauksia, haasteita. Synnytään tai kuollaan, vaihdetaan paikkaa. Muututaan.

Olen pitkästä pitkästä aikaa tullut takaisin eräälle mukavuusalueelle, jolta läksin vapaaehtoisesti pois, tai oikeastaan sen kummemmin mitään ajattelematta. Ja tämä mukavuusaluehan on nuortenkirjat. Kirjoittelin yliopistoaikoinani kritiikkejä nuorisokirjallisuuden kultaiseen lehteen nimeltä Onnimanni ja tein työharjoitteluni Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutissa. Lisäksi äikänmaikkana toimiessani luin paljon nuortenkirjoja osatakseni ohjata nuoret niiden äärelle. Mutta on mennyt muutama vuosi ilman mitään.

Siksi onkin iloista palata huomaamaan, että suomalainen nuortenkirja kukoistaa yhä - ainakin yhden näytteen perusteella. Lukea hotkaisin Berliinin pikalomallani Salla Simukan uuden trilogian aloitusromaanin nimeltä Punainen kuin veri (Tammi, 2013). Osasin odottaa kirjalta paljon, onhan se jo noukkinut maailmalta käännössopimuksia ja julkisuutta. Hienoa, kerrassaan. Odotuksia ei läjäytetty verilammikoihin, päinvastoin.

Tuli täyslaidallinen tilanteita - tärkeä piirre nuortenkirjassa. Romaani kertoo 17-vuotiaan lukiolaistyttö Lumikki Anderssonin erikoisesta talviviikosta. Lumikki asuu Tampereella koristeettomassa yksiössä ja pyrkii olemaan mahdollisimman näkymätön ja hajuton menneisyytensä takia.
Lumikki onkin yhtäkkiä keskipiste, kun hän löytää koulun pimiöstä valtavan määrän kuivumaan nostettuja seteleitä sekä veristä pesuvettä.
Löytö on kohtalokas; siitä alkaa takaa-ajojen, ohi viuhahtelevien luotien, naamioitumisten ja adrenaliiniaaltojen sarja. 

Kuva: tammi.fi

Lumikki joutuu tahtomattaan tilanteisiin, joita ei kaipaa, mutta joissa hän käyttäytyy kypsästi, tyynesti ja suorastaan ammattitaitoisesti. Hän on varsinainen rikospoliisi - menisi ihan täydestä aikuisesta naisesta. Välillä Lumikki on ärsyttävä, jotenkin ylimielinen; kaikki muut ovat tekopyhiä ja feikkejä hänen mielestään. Hän on ikään kuin parempi muita.

Mutta toisaalta taas Lumikista ei voi olla pitämättä. Kaikki sympatiat valuvat hänen puolelleen, sillä kirjassa tuodaan vahvasti ja elävästi esille eräs koulumaailman ikävimmistä puolista; kiusaaminen.

Lisäksi Punainen kuin veri on nopealukuinen, mikä on tärkeä piirre nuortenkirjoissa (ainakin jos äikänmaikkakokemuksiltani voin sanoa). Juoni on sopivan vaihteleva nuorta lukijaa ajatellen. Oikeastaan kaikki toimii kieltä ja kerrontaa, henkilöhahmoja ja paikkoja myöten.

Ainoa asia, mikä tuntui tuputetulta ja väkisin väännetyltä, on eräs kohtaus kuntosalitreenin jälkeen, kun Lumikki tapaa pukuhuoneessa jonkun hänestä kiinnostuneen tytön. Jää epäselväksi, miksi tämä kohtaus tässä edes on ja onko Lumikki kenties lesbo. Oletan, että vastaus tupsahtaa vastaan jossakin trilogian seuraavista osista.

Olen ylpeä siitä, että nuortenkirja voi näinkin hyvin (ja kauniisti; voi mikä kansi tässäkin!). Onnimanni-aikoinani suosikkejani olivat mm. Seita Parkkola, ja oppilaitteni keskuudessa suosiota sai Marja-Leena Tiaisen Alex-kirjat. Nyt alankin sitten suositella myös tätä Simukan sarjaa äikänmaikkaystävilleni - ja tarjoan tätä myös eräälle 15-vuotiaalle sukulaistytölle. Hän on luvannut kertoa mielipiteensä, jotenka lisäilen kommenttia tähän tekstiin sitten, kun sitä saan itse nuorisolta. Tuntuu hiukkaisen vanhalta olo, kun kestää enää pari viikkoa ja täytän 31. Iik. Olisipa kummallista muuttua taas teinittäreksi. Elämä olisi vasta siinä. Ei tietäisi tulevasta mitään. Pitääkin kaivaa vanhat päiväkirjat esiin ja nostalgisoitua.

Simukan romaanista on tullut paljon blogairvioita, jotenka pistänpä nyt vain parit tänne linkkeinä (googletustaitoni ovat hukassa muutenkin): Oota mä luen tän eka loppuun, Luetut ja lukemattomat, Opuscolo ja Hemulin kirjahylly.


4 kommenttia:

  1. Tämä dekkarikonkari taitaa jättää teoksen nyt kuitenkin väliin. Hetken jo mietin, että oliskos minunkin kun "kaikki" tuntuvat Lumikkia lukevan.

    Mulla on jännärinälkä, vieroitusoireet tuntuvat jo, kun kevään uutuudet kaluttu läpi... Onneksi pian tulee Läckbergiä, Zafonia, Gone girlia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mullakin usein tunne, että pitääkö nyt lukea kun kaikki niin tekevät, mutta niin monet kerrat olen pettynyt toisten hehkuttamiin teoksiin, että nykyään harkitsen tarkkaan, tahdonko kutakin hehkutettavaa lukea. On ollut ihana hyvien kirjojen putki päällä, jotenka harkitseminen on tuottanut tulosta :)

      Poista
  2. Helmi-Maaria, kiitos mielenkiintoisesta postauksesta!
    Oletko ajatellut itse kirjoittaa jotain nuorten kirjaa, vai onko se sinulle liian kesyä?

    Upeaa viikonloppua sinulle.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa nyt osuit salattuun kohtaan minussa. Olen nimittäin viime aikoina jostain syystä pyöritellyt mielessä nuortenkirjaideaa. Saa nähdä, taipuuko se paperille asti ;)

      Poista