tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kuninkaallisuutta ja dekkarinisteilyä

No nyt se on revennyt, tuo harmaa, raskaskutoinen taivas. Sieltä pilkahti tänään jopa auringonsäteitä, vaikka ensin sade tykitti niskaa ja kylmä. Menin töihinkin talvihanskat kädessä (sillä pyörällä kun poljen, en kestä kylmiä käsiä!) mutta takaisin tulin takki miltei auki kiskaistuna. 

Olen tällä viikolla vähän matkailijan tapainen müncheniläinen. Jotenka pikkupikkureportaasin annan sunnuntaiselta käynniltä Baijerin kuninkaiden asuintalosessa, mikäli linnaa tai oikeastaan palatsia sellaiseksi voi kutsua. Residenz sijaitsee Münchenin keskustassa Odeonsplatzilla, sisään pääsee 7 eurolla ja aikaa sinne saa kulumaan pari-kolme tuntia. Olen käynyt Residenzissä kahdesti ja yhä olen sitä mieltä, että siellä on maailmani lempikäytävä (ks. kuva). 

Maailman lempein käytävä. Tai siis lempikäytäväni.
Residenz on tuhoutunut toisessa maailmansodassa miltei kokonaan tai ainakin hyvin pahasti, joten huoneet ovat jäljitelmiä entisestä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Ostimme liput myös aarrekammioon, mikä oli turhaa, sillä aarrekammiossa ei ollut juuri mitään muuta kiinnostavaa kuin sellainen kuningattaren "kosmetiikkapussukka", siis sellainen matkapakkaus, jolla oli sekä kokoa että näköä. Hassuja ovat hammasharjat olleet, muun muassa.

Yksi linnan mojovimmista lampuista.

Linnan teatterisali jäi katsomatta, mutta käyn siellä vielä joskus, sillä kuvien perusteella se vaikuttaa huikealta. Lippu sinne maksaa nelisen euroa. Muistaakseni. Olen reporanka muistiraidoiltani. 

Kyllä voisin nukahtaa sinnekin.
Sitä paitsi menen pian potkunyrkkeilytunnille. Sen jälkeen on luvassa baijerilaista illallista vanhempieni ja R:n vanhempien kanssa. Olen jo ympäripyöreä. Huomenna opetan Suomi-koululla työpäivän päätteeksi kuten yleensä aina keskiviikkoisin. Otan äidin mukaan kuunteluoppilaaksi. Ja torstai-illaksi yritän saada liput oopperaan. Kuvitelkaa, että minulla on ystävänä oopperalaulaja, mutta en ole vielä käynyt katsomassa häntä muualla kuin kirkkokonsertissa. Ja hän on sentään säväyttävä. 

Kulmia peilisalongista.
Ai niin ja kuulkaas. Luin toverini Vera Valan esikoisdekkarin, Kuoleman sypressin varjossa (kiitos äiti pokkarilahjasta!). Viihdyin, vaikka en olekaan dekkari-intoilija. Näillä keleillä ripaus Italiaa on luksusta etenkin tuolla tyylillä syötettynä. Tuli oikein univelkaa, kun en malttanut laskea kirjaa käsistä.

Kuva: gummerus.fi
En kirjoita kirjasta arviota siksi, etten ole dekkariasiantuntija ja siksi, että tunnen Veran, mutta kirjasta on sanottu monet hyvät sanat (esim. tuolla), jotka voisin allekirjoittaa. Sen vain sanon, että en taida enää nokka piukeana karsastella dekkareita, ja aivan takuuvarmasti luen Veralta tulevatkin tujaukset, kuten esimerkiksi vasta ilmestyneen Koston ikuisessa kaupungissa. Ja koska asun vain vuorten erottaman kuilun päässä Verasta, taidan käydä ruikuttamassa häneltä omistuskirjoituksetkin kappaleisiini! Suosittelen tutustumaan ainakin tähän esikoiseen, mikäli rakastaa Italiaa ja aistien kiivasta kiusaamista. Minulle tällainen dekkarityyli sopii kuin nappi nallen vatsaan - en esimerkiksi säikähtänyt runsasta henkilögalleriaa, vaan pysyin alusta lähtien kärryillä enkä kaivannutkaan yltiöpäisen vertaa jännitystä, sillä sitä riittää tarpeeksi omassakin elämässä. 

Moikkis ja huikentelevaista viikkoa!

6 kommenttia:

  1. Kiitos, Helmi-Maaria: huikentelevaista viikon jatkoa myös sinulle..;)))

    VastaaPoista
  2. Todella mahtavat puitteet, noita kelpaa ihailla.Hyvä että aurinko löysi polun jo sinnekkin. Huikennellaan:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kelpaa ihailla, samoin Nymphenburgin linna on nätti nähtävyys :)

      Poista
  3. Olet tainnut huiskennella oikein kovasti :) Minäkin olen huiskennellut söpöissä kahviloissa, jokilaivoilla, terasseilla, leffassa ja ties missä.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Huiskentelija taidat siis itsekin olla :) Herkkuisaa ja harmonista viikonloppua!

    VastaaPoista