sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Pienen kustantamon suuri

Olen yhä kuin laonnut vilja. Allergiakin on pahentunut, ei mene viittäkään minuutia ettenkö aivastelisi (vähintään kolmea kertaa putkeen) tai kyhnyttäisi kutiavia silmiä. Jotenka ah, ylihuomenna lennän Suomeen, missä tällaiset mokomat vaivat eivät ole kiusana. Outoa, etten siellä ole koskaan ollut allerginen. Tai no, katsotaanpa nyt, olenko nykyään.

Mutta jotta ei menisi vetistelyksi tai rimputteluksi voin ehjin sydämin huokaista, että olen lukenut sentään. Paljonkin, yllättävän paljon, ja hyvä niin, sillä lukematta ei kirjailija voi kehittyä eikä kyllä ihminenkään, sanon minä. Kirjailijahan ei ole ihminen, vaan eläin, ja etenkin suomalainen kirjailija on varsinainen pienoisjyrsijä. Ainakin minä. Näkisittepä, kuinka olen popsinut porkkanoita ja kyssäkaalia menemään tässä viime päivinä.

No mutta siis. Tättärää, olen lukenut jotakin ntamolta, eli siis kotipesäkustantamoltani. Tällä kertaa luin kollegani Tero Hannulan Ihminen voi olla -teoksen. Aiemminhan olen lukenut hänen runokokoelmansa Subtanssin. Lisäksi lukaisin Ihminen voi olla kanssa samaan syssyyn Hannulan itse julkaiseman, viikossa (!!) kirjoittaman pienoisromaanin Superhyper, josta kirjailija kertoo omassa blogissaan täällä

Kuva: ntamo.net
Ihminen voi olla on romaani, mutta minä luin sen enemmänkin pitkänä proosarunona. Siinä tarkastellaan ihmistä ikään kuin sisältä ja ulkoa - ja millä tavalla! Hannulan kieli on jotenkin todella kaunista, haaveilevaa mutta tarkkaa, nokkelaakin, ja sitä voisi lukea loputtomiin ilman että tekstissä olisi päätä tai häntää. Välillä nimittäin tuli vastaan kappaleita, joita en täysin ymmärtänyt, kuten sellaisia, missä luetellaan minulle tuntemattomia nimiä (mutta lyhyen googlettamisen perusteella kaikki ovat tunnettuja tavalla tai toisella) - olkoonkin, että käsitin nämä nimiluettelot siten, että ihminen voi olla myös sellainen kuten nämä luetellut henkilöt. 

Muuten lensin tekstin mukana, olen jopa hämmästynyt kuinka - en edes aivastellut teosta lukiessani (vaikka nytkin tärskin koko ajan). Hannula vie ensin tyynesti, sitten riuhtaisee ajatukset toiseen suuntaan, mutta silti pysytään koko ajan ihmisessä.

"Tuuli lentää tuhanteen ilmansuuntaan minusta, se ei vastusta minua. Se lentää minusta, minä lennän minusta, lennän tuulesta. -- Ilman kelloa en voi kuolla, vaan olen aivan rento, silmät kiinni ja minä lennän pakoon itseäni, pakoon heitä, pakoon aikaa. Lennän tuhanteen ilmansuuntaan yhtä aikaa pois itsestäni. Ja olen aivan rento ja käteni ovat sivuilla ja kello on paljon."

Ihminen voi olla pistää todella miettimään, millainen rakennelma ihminen on, millainen se hypoteettisesti on, millainen se on tietyssä tilassa tai aina. Kaunis kieli, tekstin soljuminen ponnekkaasti eteenpäin ja oivaltavat ajatukset takaavat sen, että tämä 56-sivuinen teos on luettu puolessa tunnissa läpi. Mutta mikä parasta; siihen voi aina palata. 

En löydä teoksesta oikein mitään moitittavaa. Nautin typografisesta leikittelystäkin, tosin ongelmaksi koitui se, että sivu 47 on kirjoitettu "ylösalaisin" enkä kännykälläni pystynyt tätä lukemaan (sain arvostelukappaleen sähköisenä versiona, kiitos muutes siitä!), sillä nero puhelinlaitteeni päätti temppuilla suuntien kanssa kuten teoksen kertoja konsanaan.

Niin ja ai niin aivan lopussa tulee vastaan mielestäni vähän irrallinen jakso, mitä en ymmärrä ja mikä toistuu sitten Hannulan viikko-projektissa Superhyperissä, ja mistä en edes osaa kertoa mitään, jotenka lainaanpa pienen pätkän: "Satge O 80190 Dis kaikki kauneus Ni o suuresto tuo pyöristää Bo harmaa hame." 

Kuva: lulu.com
Onneksi tuo jakso oli lyhyt, sillä se oli suoraan sanottuna tuskastuttava. Sillä jos en jotakin ymmärrä, myrryn ja suorastaan kimpaannun. Mieluusti kuulisin kirjailijalta itseltään tuon jakson merkityksestä, pitääkin kysyä, sillä se myös avasi kysymysnystyräni. Haluan selityksiä. 

Kaiken kaikkiaan Ihminen voi olla on varsin miellyttävä, kipeälle ruumiille täydellinen potemisteos, jota suosittelen etenkin heille, jotka pelkäävät runoja ja tahtovat niiden maailmaan helpon tien. Kyseessä kun siis on romaani, mutta pitkä runo. Suosittelen myös heille, jotka rakastavat kaunista kieltä ja tekstejä, jotka antavat enemmän kuin ottavat. 

Superhyper ei sitten napannutkaan oikeastaan lainkaan. Luin sen ennen Mitä ihminen voi olla -teosta, enkä ymmärtänyt kaikkea, sillä tässä toistuivat enemmissä määrin tuollaiset yllä olevan esimerkin kaltaiset kummallisuudet ja lisäksi uuvuttavan pitkä pätkä Facebookista repäistyä kommenttiketjua. Käyn Facebookissa päivittäin katsomassa, mitä kavereille kuuluu, joten en kaipaa sieltä mitään, kun luen kirjallisuutta. En edes siinä tapauksessa, että jokin aihe olisi kuumottava tai tärkeä, kuten Superhyperiin temmattu keskustelu eräästä raiskaustapauksesta.

Superhyper alkaa mielenkiintoisesti: "Keho jossa ei lainkaan elimiä. Ääriviivat piirtyvät piirtyvät piirtyvät hiussuortuvat piirtyvät silmät piirtyy suu, piirtyy sormet varpaat, piirtyvät lumpsahtelevat polvilumpiot. Piirtyvät silmäripset. Ei piirry esim. rantaviivaa." Parhaimmillaan Superhyper onkin tässä ihmisen kuvauksessa, ja teos on selkeästi Mitä ihminen voi olla -kirjan sisarteos. Teoksissa toistuvat muutamat samat kohdat ja ajatukset ihmisestä sekä olemisesta. 

Kieli on kohdallaan tässäkin; Hannula kuljettaa lukijaa hirmuisen lempeästi eteenpäin pelkän kielen avulla, kiitos. Superhyper on tajunnanvirtaa, paikoin hyvin taitavaa sellaista (mikäli tajunnanvirtaa voi taitavaksi arvottaa), mutta paikoin sitten taas puuduttavaa. Nostan kirjailijalle hattuani mitä syvimmin kumarruksin, sillä tämä 112-sivuinen teos on hurja suoritus. Miettikää nyt; se on viikossa kirjoitettu, taitettu ja kustannuskuntoon laitettu! Hurjaa tämä elämä, hurjaa kirjoittaminen ylipäänsä. 

Suosittelen tutustumaan Hannulan tuotantoon - ja aloittamaan sen Mitä ihminen voi olla -teoksesta. Sillä lämpenin sille kovin. Oikeastaan nyt on niin kuuma, että riisunpa pöksyt ja rilluttelen vähemmissä vaatteissa, sillä München on hellekuoren alla paahtuva kastanja. Joka aivastuttaa, aivastuttaa, aivastuttaa ja minä olen riutuva kotilo, joka pysyy. Pysyy kuten ihminen, joka on.

5 kommenttia:

  1. Helmi-Maaria, minulle kävi allergiani kanssa aivan päinvastoin: Suomessa alan popsia allergialääkkeitä lepän kukinnasta alkaen ja se kestää aina heinäkuun heinien loppuun asti. Kun vietin aikaa siellä sinun kulmillasi, en aivastanut kertaakaan, vaikka en edes ottanut allergialääkkeitäni! Ah, kaipaan niin sinne...tiedät kyllä minne. Rakastan Suomen suvea, mutta eilen sain taas illalla sellaisen tukkoisuuskohtauksen, että ilta oli ihan pilalla...

    Toivottavasti sinulle Suomi tuo nyt helpotusta oloosi. Yli 10 vuotta pakenimme tyttäremme vaikeiden allergioiden takia toukokuuksi sinne jonnekin, alppiseuduille ja helpotus tuli. Mystisiä ovat allergioiden tiet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tänä vuonna popsinut lääkkeitä, mutta nyt on niin hullun kurja olo, että taidan huomenna käydä ostamassa. En kestä enää!

      Ja toivotaan tosiaan, että Suomessa helpottaa. Hassua, että meillä on päinvastaiset allergiaongelmat :D

      Poista
  2. Ihan noin helpoksi en kirjan kirjoittamista voi mieltää...Jotenkin ei kiinnosta.

    Kiitos kirjailijan ja hänen teostensa esittelystä, Helmi-Maaria!

    Hyvää kesäviikkoa sinulle:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, jos ei kiinnosta. Tuo Ihminen voi olla on varmastikin paljon pidemmän ajan tuotos :)

      Poista
  3. Toivottavasti allergiaoireet hellittävät!

    VastaaPoista