sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Vesi, miksi?

Suomessa kesä, hellettä, kukkia, vihreää, kilahtelua.
Täällä vettä, vettä, vettä ja kerroinko jo että myös - vettä!

Kuva: süddeutsche.de -veden katkaisema tie
Baijerin eteläosissa tulvii kamalasti. Tulvia on neljässä osavaltiossa Saksassa sekä lisäksi Tsekeissä, Sveitsissä ja Itävallassa. Kaupunkimme lävistävä Isar-joki on noussut myös, möyrii ruskeana yli rantojen. Kivenheiton päässä meiltä vesi on karannut kellareihin ja sähköt on katkaistu. Meillä ei kuitenkaan taida olla aihetta huoleen; Isar riehuu muutaman sadan metrin päässä, ei se tänne varmaan jaksa.

Kuva: süddeutsche.de - Passaussa vesi on kaikkialla
Vanhempani ovat täällä kylässä toista kertaa ja taas keskellä kamalaa ilmaa. Toivottavasti helpottaisi jossakin vaiheessa viikkoa. Paljoa ei ole voinut tehdä, mutta sentään kävimme tänään Residenssissä, kerron siitä lisää kunhan ehdin. Näimme myös hullun kaupungin. Sateesta huolimatta jaksavat juhlia jalkapallomestaruutta.

Kuva: abendzeitung-muenchen.de - Isar tulvii myös, muttei niin pahasti kuin Donau
Minulla on kädessä ystävän kirjoittama romaani. Koska vietämme illan kotona, aion siihen upota. Katsotaan, miten viihdyn, sillä dekkarit eivät vain jostain syystä eksy yleensä käsiini. Nyt kirjan aistivoimaisuus vetoaa. Pakko lukea. Arvaattekohan, mikä kirja on kyseessä?

14 kommenttia:

  1. Meillä satoi eilen. Noin kahdeksan minuuttia. =D Se oli ensimmäinen sade lähemmäs kolmeen, neljään viikkoon. Muuten on paistanut aurinko. Tänään taas helle, lähes kolmekymmentä astetta. Kyllä meitä on hellitty. Saadaan vissiin korkojen kera viime heinäkuiset yhdeksän asteen kelit. Toivottavasti sielläkin muuttuu pian iloiseksi sää! =D Mukavia lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauttikaahan helteistä! Kai täällä loppuviikosta pitäisi pilvien repeillä valon alta. Toivotaan ainakin :)

      Poista
  2. Näin se ,ei mene tuo vesi tasan....meillä on kamalan kuumaa ja kuivaa ja vesi tekisi ihmeitä ja teillä tulvii....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, taitavat vedet liian usein jakautua epätasaisesti maailmaan!

      Poista
  3. On minulla pienoinen tai no oikeastaan melko vahva arvaus. :) Toivottavasti nautit kirjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa kelpo kirjalta :) olen jo puolet lukenut, toiset tänään!

      Poista
  4. Sinun täytyy varmaan muuttaa blogin ja bloggaajan nimi. Pisara kun suorastaan vaatii tiputtelua....

    VastaaPoista
  5. Hurjia kuvia. Toivottavasti sateelle tulee pian stoppi ja pääsette nauttimaan kunnon kesästä.

    (Minen kommentti nauratti!)

    VastaaPoista
  6. Meillä on satanut kovin vähän, tasaa varmaan sitä viime kesää..;)

    Mutta joku kohtuus kuitenkin - olisi hyvä!
    Innoittavaa viikonjatkoa sinulle, Helmi-Maaria!

    VastaaPoista
  7. Niin että tänä keväänä ei sitten ole tarvinnut pitää kouluissa hellelomaa (helleloma/Hitzefrei=lyhennetty koulupäivä).Nyt on eräissä paikoissa sitten vesilomaa. Koko Baijerissa näköjään ei tänään voida pitää ylioppilastutkintokuulusteluakaan. Das Abi fällt ins Wasser!(Abi= yo-tutkinto; ins Wasser fallen= peruuntua)

    VastaaPoista