tiistai 16. heinäkuuta 2013

Ruumis peilaa sielua

New York, New York. Mielessäni on uskomattomasti tuo kimpoileva kaupunki, vaikka vasta lukemani romaani ei juurikaan kulje sen kaduilla. Ehkä siksi New York on mielessä, että olen ollut siellä tämän vuoden aikana ja että ostin sieltä juuri lukemani kirjan. Nimittäin Don Delillon The Body Artistin (suom. Esittäjä, julkaistu 2001). 

Vaikka kyseessä on lyhyt romaani, minulla kesti melkein yli viikko lukea tätä. Jotenkin irtosin aina mutta kuitenkin liimauduin takaisin. Jotenkin olin itse niin samassa kuin päähenkilö vaikka en kuitenkaan lainkaan. Jotenkin tämä tuli liian lähelle mutta jäi mailien päähän kosketuksen tavoittamattomiin.
Jostain päin Nykkiä.
The Body Artist on huikea romaani, mielestäni; se vangitsee lukijan. Se on tilannekuva ja liikkuu mutta ei kuitenkaan. Juoni on hyvin yksinkertainen; Laurenin aviomies Rey tekee itsemurhan, ja Lauren irtautuu tämän jälkeen itsestään. Hän löytää asunnostaan miehen, joka toistaa hänen ja Reyn käymiä keskusteluja. Hän tuottaa näytelmän, joka sisältää kaikki aviomiehen kuoleman aiheuttamat patoutumat ja irtoamisen ruumiista. 

Romaanissa on maagisen realismin piirteitä. Se välähti minuun kuin näytelmä, eikä ihme, sillä Delillo on kirjoittanut myös useita näytelmiä. Tämä olisi varmasti hieno taide-elokuva. Ainakin kirjan muodossa tämä vain vyöryy mutta ei kuitenkaan hakkaa irti. Ensimmäinen kohtaus on aamupalan syömistä vielä elossa olevan Reyn ja Laurenin kesken. Keskustellaan, ollaan ärtyneitä. Aika valuu.
Talo kuin moniulotteinen vartalo.
Kaikista yllättävintä oli se, että Laurenin lempipuuhaa on katsoa, kuinka autoja tulee Kotkaan. Kyllä, siis Suomen Kotkaan. Kuinka ne sinne tulevat ja menevät aamuyöllä, kun mitään ei oikeastaan ole. Hän tarkkailee Kotkan liikennettä videokameran välityksellä netistä. Toisaalta tämä tarkkailupuuha korostaa sitä, kuinka lamaantuneessa mielentilassa hän on. Olen itsekin, jos olen hyvin surullinen, jotenkin seis. Tuijotan vain, tuijotan aikaa pois.

Lopussa tiivistyy mielestäni romaanin sanoma: "Why shouldn't the death of a person you love bring you into lurid ruin? You don't know how to love the ones you love until they dissappear abruptly." Mielestäni henkilön kuoleman voi vertaistaa myös rakkauden kuolemiseen; siihen, että kumppanit eroavat. Yllättäen kun oma elämä menee samaa rataa. Siinä mielessä tämä oli tähän vaiheeseen mainio romaani lukea. Opin jotain taas itsestä tai sain ajatuksia. Aion lukea Delillolta vielä muutakin. Niin omituiselta, taitavalta rakentajalta hän kirjailijana vaikuttaa.

6 kommenttia:

  1. Kiitos postauksesta!
    Tämä taitaa olla hyvin mielentilaasi sopiva kirja;)
    Hyvää jatkoa sinulle, Helmi-Maaria.♥

    VastaaPoista
  2. kiitos , vaikuttaa kivalta kirjalta..on hyvä lukea monenlaisia kirjoja näin tulee tutuksi monenlaiset kirjailija ääriviivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Mahdollisimman monenlaista kun lukee, saa vähän näkökulmia elämäänkin!

      Poista
  3. Kiitos:). Otin samantien kirjan nimen ylös, jotta muistan sen joskus lainata kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä. Mielenkiinnolla kuulen muiden kokemuksista.. :)

      Poista