perjantai 19. heinäkuuta 2013

Valokuvakatastrofi

Mitä tehdä kaikille valokuville? Niitä on satoja. Mihin minä pistän kuvat, joissa iho koskee toista, joissa ollaan käsikkäin tai halataan, mitä niille, joissa olen vielä rakastunut. 

Matkalla Venetsiasta hotellille Rosolina Mareen. Ilta-aurinkodrinkki. Tosin tämä kuva on otettu aivan kamalan riidan aikaan - olkoonkin, että tausta on yltiöromanttinen. Joten on niitäkin kuvia ja muistoja.
En halua heittää pois mutta voiko niitä säilyttääkään? 

Olen tylysti deletoinut entisen elämäni rakkauskuvat. Olin niiiiiin rakastunut, että halusin vain tämän rakkauden ja tämän elämän kuvat. On minulla muutamia harvoja kuvia jäljellä ensirakkaudestani (joka ehti olla jo aviomieskin jossakin vaiheessa) ja sitä seuraavasta, mutta ei monia. Suurimman osan halkaisin katki tai poistin, kuten kuvat voi nykyään. 

Nassaussa Bahamasaarilla ihastuin penkkiin.
On vielä albumeita, sillä rakastan selailla valokuva-albumeita, mutta niistäkin olen poistanut entisten poikaystävien halailukuvat. Mutta mitä minä teen nyt? Taustalla on vuoria tai Venetsiaa tai kaikkia maailman kolkkia, joissa olemme käyneet. En halua unohtaa. Mutta toisaalta en tahdo kaikkea muistaakaan. 

Jotenka pieni galluppi; mihin laitatte ne kuvat, jotka ovat entistä elämää. Joissa on vanha rakkaus ja vanhat ilmeet ja sanat, jotka on sanottu mutta myllerretty ylösalaisin? 

Praha. Voinko sinne enää mennäkään. Sinne on tullut tehtyä viimeisen 3 vuoden aikana 5 reissua.
Pelkään että menetän jotakin liian arvokasta, jos siirrän kuvatiedostot roskakoriin. KLIK, sanoisi koneeni, kuten Minä rakastan sinua nuori mies -romaanissani käy monesti. KLIK, KLIK - deletoiminen käynnistyy. Vai käynnistyykö. Apua. Sillä kuvathan ovat totuutta - no okei, voivat ne lavastettujakin olla, ja useinhan ihminen käsketään hymyilemään kuvissa vaikka esim. itselleni on vaikeaa hymyillä käskystä - ja sitähän ei kukaan voi poistaa, että olen kerran rakastanut itseni kipeäksi. Ja siitä on kuvia. Voi tietokone sentään, siitä on.

P. S. Ja itse asiassa nythän huomaan, että monet kuvista ovatkin R:n koneella. Jostakin syystä muistitikkuun on kopioitunut vain muutama hassu kuva mm. New Yorkista ja Bahamasaarilta. Että ehkäpä tässä on ratkaisu. Ei tarvitse poistaa, kun ei olekaan kaikki kuvat tulleet mukaan, enkä ehkä halua pyytää niitä takaisin.

22 kommenttia:

  1. Älä ihmeessa hävitä, tee kansio otsikolla Nevermore tai Too painful, äläkä avaa sitä ainakaan kymmeneen vuoteen. Tai siirrä kuvat muistitikulle ja unohda tikku lähikahvilaan :o....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No en varmaan haluaisi unohtaa kahvilaan etteivät muut näkisi :D

      Poista
  2. Älä hävitä, siirrä muistikulle jonka kätket laatikon pohjalle. Katsot pitkän, pitkän ajn kuluttua, kun niille voi vain haikeasti hymyillä.

    VastaaPoista
  3. Ohikulkiessani en malta olla mainitsematta, että ylimmässä kuvassa minusta, kotitarvehapottelijasta, yltiöromanttista on nimenomaan lantringin määrä ja jäät. Tausta on ihan kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Näkemyksensä kullakin. Mielestäni tausta on yltiöromanttinen ja drinkkikin kyllä.

      Poista
  4. Minusta nuo kaksi ensimmäistä antoivat hyviä ehdotuksia;)

    Ihanaa viikonloppua sinulle, Helmi-Maaria.♥

    VastaaPoista
  5. Mä olen ensin säilyttänyt, tosin "ennen vanhaa" ei kuvia niin paljoa tullut edes otettua. Myöhemmin, kun ei enää tunnu miltään kuvia katsoessa, olen tuhonnut ne turhat, eli säästöön on jäänyt vain muutama erityinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ei ennen vanhaan kuvia juurikaan otettu...nyt on asia toisin, kääks.

      Poista
  6. Mielenkiintoista, että edes pohdit moista. Menneisyys sinun tulee ennemmin tai myöhemmin hyväksyä osaksi elämääsi. Muuten jäät jäsentymättömäksi.

    Mitä sinun tulisi sitten hyväksyä: eletyt päivät ja hetket, vaiko se kirpeä tosiasia, ettei rakastuminen osaltasi koskaan muuttunut rakkaudeksi ja sikäli jäit vajaaksi, noin niinkuin kokemuksellisesti? Siinäpä sinulla pohdittavaa, kun etsit jäseniäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän minä menneisyyteni hyväksyn sellaisena kuin se on. En kadu yhtikäs mitään. Mutta kuvat - haluanko kirpaista itseäni vaiko enkö. Tai kun/jos joskus tulee uusi rakkaus, haluanko, että uuden rakkauden ja minun hyllyssä jököttää rivikaupalla albumeita entisistä miehistä...

      Poista
  7. Minä olen kyllä tuhonnut ne vanhat kuvat, joissa entinen näkyi. En ole niitä kaivannut, sillä maisema yms. kuvia on silti jäljellä. Joillekin tämä toimii, minulle ainakin. Mitä ikinä teetkin, niin tee oman sisäisen äänesi perusteella, vain sinä itse tiedät mikä on itsellesi hyväksi. Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä varmaan tulee käymään minunkin kohdallani. Tosin muutamat yhteiskuvat säilyttänen.

      Poista
  8. Älä hyvä ihminen hävitä kuvia... Jossain vaiheessa elämää saatat katua sitä ja kun ne nykyisin on tiedostoina, niin eihän ne ole siinä mielessä haitollakaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun niitä kuvia ON. Paljon. Satoja. Että en tiedä onko järkeä kaikkia säilyttää..

      Poista
  9. en minäkään poistaisi, taino... olen poistanut ihan suorat pärstäkuvat, mutta muut jättänyt - ei sillä, eipä niitäkään ole kateltua tullut, mutta ehkä sitä vielä joskus...

    VastaaPoista
  10. Ole iloinen siitä, että Sinulla ei ole tämän pahempia ongelmia. Elämä jatkuu.
    P.S. Kuvista voi tallentaa osia.

    VastaaPoista
  11. Itse mietin sitä, kun digikameroiden myötä kuvia jää tuhansia vaan johonkin arkistoihin nolliksi ja ykköseksi, että koska ihmeessä ne kaikki kehitän! Tai edes pienen osan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin vielä. Minä joskus availen noita satojen kuvien tiedostoja ja poistan turhat toistot :)

      Poista