torstai 8. elokuuta 2013

Kuritan lihaani

Ei, en suinkaan pelkästään kirjoita täällä kirjailijatalossa. Luen, luen paljon. Kävin viikonloppuna kääntymässä Tampereella, ja paluumatkalla lukaisin Miina Supisen esikoisteoksen Liha tottelee kuria (WSOY, 2007), jonka hankin pokkarina viime viikolla heräteostoksena Sysmän somasta kirjakaupasta. 

Romaani on suoraan sanottuna hauska. Pidän Supisen huumorista aivan älyttömästi. Huumori on ensinnäkin maailman vaikein laji, enkä itse varmaan koskaan kykene kirjoittamaan yhtä terävää teosta, en edes uskaltaisi yrittää, mutta Supinen onnistuu mainiosti. Tämänkaltaisissa kirjoissa ei riitä pelkkä huumori. Pitää olla pitkälle vietyä ironiaa, joka riepottelee henkilöhahmoja hampaissaan asettamatta heitä kuitenkaan köykäiseen valoon.

Tapahtumien ja henkilöhahmojen on oltava ylimitoitettuja mutta hyvällä maulla - liian yli ei saa mennä. Kuitenkin yli pitää mennä, jotta olisi hauskaa. Ilahduin; Supinen osaa. Osaa niin, että Liha tottelee kuria ei jää miksikään pinnalliseksi viihderomaaniksi, vaan antaa minusta kyllä ajattelemisenkin aihetta. Sitä tuppaa miettimään, että kaikki ratkaisut ovat tärkeitä ja kaikella on seuraamuksensa. Ja että valheet jättävät jälkiä. 

Kuva: wsoy.fi

Nautin romaanissa kukkivasta huumorista ja suoruudesta. Rakastan henkilöhahmoja, jotka asetetaan lukijan eteen paljastamatta heistä kuitenkaan liikaa ja jotka ovat kaikessa kimuranttiudessaan sekä kauheudessaan sympaattisia. Liha tottelee kuria -romaanin kaikki henkilöt tuodaan tällä tavalla esiin. 


Romaani on kertomus perheestä, jossa kaikki henkilöt ovat tavalla tai toisella erikoisia - aivan kuten me kaikki maailman ihmiset. On Launo-isä, maailmankuulu kapellimestari, Katriina-äiti, sisustussuunnitelija. Ja sitten lapset: 22-vuotias seksuaalisesti vireä - tai turhautunut - opiskelijaneito Astra (jonka nimestä tuli mieleen eräs hampurilainen olutmerkki), 18-vuotias ylipainoinen, kehonrakennukseen hurahtava Silmu-poika sekä perheen vahinkolapsi, iltatähti, 4-vuotias Pelagia.

Lisäksi on tärkeitä sivuhenkilöitä, kuten Pelagian isä Tom - kyllä, äiti tekee oikeastaan melko vahingossa syrjähypyn - ja lapsenvahti Piia muutamat esiin tuodakseni. Henkilöhahmopolitiikasta sen verran, että romaanin ehdottoman toimivin puoli on henkilöiden yhdistely toisiinsa. Romaanin rakentaminen on aina palapelitehtailua; kaikki osat pitää saada jollakin tavalla yhteen. Mielestäni juoni ja henkilöhahmojen kohtaaminen sekä yhdistyminen tavalla tai toisella toisiinsa on tässä tapauksessa hiottua ja taidokasta, etenkin, kun henkilöitä romaanissa vilisee melko paljon. 

Tapahtuu myös paljon. Juoni tiivistyy oikeastaan Pelagian ympärille. Vaikka hän on vahinkolapsi, on hän myös tapahtumien kulmakivi ja kaikkien perheenjäsenten rakas. Kaikkien perheenjäsenten ongelmat lomittuvat tietyllä tavalla yhteen. Pidin avoimuudesta; Astra-tytär kertoa läväyttää äidilleen suoraan, mitä milloinkin tekee eikä äiti kauhistele kummemmin, eihän äiti voi; hänellä on itselläänkin luurankoja kaapissa. Liikutaan pinnallisissa asioissa, kuten hillon syömisessä, 50-vuotisjuhlissa, tyttären seksikokeiluissa sekä pojan kuntosalitreeneissä. Pumpataan lihaa, kirjaimellisesti, sanan kaikessa merkityksessä. 

Ainoa, mikä kirjassa vähän töksähti, oli eräs pikkuinen kohtaus, jossa Astra ulostaa ja puhdistaa takamuksensa. Se meni vähän liian yli eikä olisi mielestäni ollut juonen kannalta tarpeellinenkaan, etenkin kun kaikki muut seksiin tai ruumiinosiin liittyvät asiat kuvataan huomaamattoman sujuvasti ja alleviivaamatta. En ainakaan itse kauhistellut yhtään mitään, vaikka voin kuvitella, että joltakulta muulta saattaisi iltapäiväkahvit levähtää väärään rööriin. Romaanin vahvuus onkin se, että kaikki tapahtumat, pahimmatkin kuten seksin myyminen, tuodaan esiin yhtään sitä kummastelematta.

Joka tapauksessa tässä on hulvaton romaani. Hauska ja samalla kuitenkin leppoisa. Mielikuvituksen määrällä ei tämän kirjailijan kohdalla taida olla rajoja. Supisen uusin tekele, Orvokki Leukaluun urakirja, on jo tilauksessa. Liha tottelee kuria on ollut arvostelumenestys. Googlettamalla löytää tiensä niihin. 

Meikäläiskirjoitustyöläinen hypähtää nyt takaisin tekstinsä kimppuun ja takoo, takoo. Ihanaa, kun sujuu! Ai niin ja mainostanpa nyt täälläkin tätä. Jos huomenna on tylsää, tervetuloa! Itseähän tässä jo jänistää.

3 kommenttia:

  1. sitä on monenlaista kihan kurittajaa:) hauska kirja on aina kivaa lúkea

    VastaaPoista
  2. Plussa myös siitä, että tuossa käsitellään ihan oikeasti tärkeitä asioita. Esim. poikien steroidien, teston ja muun lihastenkasvatusdouppaamisen vaaroista ei todellakaan puhuta tarpeeksi. Ottaen huomioon, että nämä vaaralliset, koukuttavat ja jopa tavalla tai toisella tappavat aineet eivät ole edes laittomia omassa käytössä, vain niiden myynti on...

    VastaaPoista