tiistai 6. elokuuta 2013

Miten sujuu kun ei aina?

Kummasti auringonvalo piristää. Heräsin tosin jo puoli seitsemältä. En saa unta tässä kesävalon maassa, muutenkaan en kesäisin juurikaan. Kävin aamulenkillä järven rannalla seuranani pari sorsaa ja rynnivät puut. Toivottavasti en ylly juoksemaan täällä liikaa. Kun ei muutakaan voi harrastaa, tekee mieli juosta jopa pari-kolme kertaa päivässä, enkä usko että se on ihan terveellistä. Asfalttia kun on paljon.

Aamulenkkijärvistelyä.
Aamujuoksun jälkeen on juttu luistanut. Päätin keskittyä runokokoelmaan sillä jaksan, kiinnostaa. Hilasin toimistoni tuonne pihalle. Kellistyn välillä peitolle, musiikki luistaa korviin, nyt pidän taukoa, tulin sisälle viilenemään. Olen repinyt kolme runoa palasiksi, kirjaimellisesti, muutamia kohentanut sieltä sun täältä. Kokoelma on liian laaja. Aika kyynisesti annan käsieni raadella. Tosin työ on hidasta. Pitää aina sukeltaa tunnelmaan ja ottaa se omaksi.

Mutta minussa asuu levottomuus vaikka työ sujuu. Vihaan näitä päiviä joina se tunkee sisään, raiskaa. Olisi helpompaa olla joku aivan toinen muu. Joku joka ei välitä, eikä anna mokomille levottomuuden lepakoille mitään arvoa; joku joka olen kyllä yleensä. Se, joka ei välitä. 

Toimistoni aamulla. Teen tänään töitä käsin.
Mutta olen vihainen ja iloinen, onnellinen ja surullinen, tyhjä ja täysi, tyytyväinen mutta paljon enemmän pettynyt enkä enää koskaan ymmärrä. Haluaisin mutta en saa haluta, minun ei sallita mitään, eikä elämä tietysti kuljekaan juuri niin kuin sen olettaisi. Ei siis ihme, että levottomuus tyrkkii valtavaa sapeliaan kohti. Onneksi olen täällä. Voin sulkea kaiken muun ulos ja tainnuttaa tuon kamalan levottomuuden lähettilään tekemällä töitä. Iltaisin se vain on hankalaa. 

Joten seuraavan tauon aikana kävelen jonnekin. Jonnekin, missä on muita ihmisiä, ja otan kontaktia. Menen istumaan vaikka kahvilaan ja puhun. Tai kirjakauppaan ja puhun. Johonkin menen. Puhun. Ehkä löydän jonkun sellaisen, joka puhuu takaisin ja vieläpä mielellään.

Keskipäivän työhuone. Istun viltillä. Ja kyllä, makoilen myös, onhan nyt välillä myös loma!
En kestäisi ikinä elämää yksin suljetusti. Ettei näkisi muita tai kuulisi edes. Odotan jo perjantaita, jolloin saan seuraa. Esiinnyn täällä Villa Sarkiassa Harry Salmenniemen ja Katja Ketun tähdittämässä illassa. Toisaalta haluaisin että aika matelisi. Mitä enemmän se junnaa, sen enemmän saan aikaiseksi ja toisaalta en. 

Nyt on anyways tauko ohi. Läjäytän ruhoni tuonne pihalle ja jatkan siihen mihin aina jään. Ja haaveilen että Rauhallisuuden Ruhtinas tulisi, nostaisi minut syliinsä, lähtisi kanssani tanssimaan niin kuin tanssitaan kun mikään ei paina mieltä ja sitten se veisi minut jonnekin, missä en ikinä olisi levoton ja missä haluaisin aina olla ja missä maailma ei kaatuile enkä minä varsinkaan. Vihaan sitä kun kaadun vaikka en halua. 

11 kommenttia:

  1. Vain eksymällä löytää perille, totesi Tommy Tabermann.

    Vaihda jouksu nyt suvella uintiin, ei tarvitse kärsiä kovasta asfalttista ja kun on nämä ihanat järvet ja meri...

    Keskittymisen taikapölyä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin...uiminen olisi tietysti yksi, mutta en ole niin kova vesipeto, että joka päivä tahtoisin :)

      Kiitoksia, ainakin välillä keskittyminen on huimaa, mutta taukoja tarvitsee aika paljonkin..

      Poista
    2. Tuo ylivaloasia: Minä kärsin siitä toukokuulta heinäkuun puoliväliin. Nyt just kohta alkaa helpottaa. Jo tämän takia kevätmatkamme Keski-Eurooppaan ovat olleet tervetulleita, sillä haluan pimeät illat. Miten sitä voi nukkua, kun koko yön on valoisaa! Joku on ratkaissut ongelman täyspimetäville verhoilla, mutta se näyttää sekä ulkoa että sisältä kuin olisi jossain vankityrmässä.

      Käyt ehkä kierroksilla ylivalotuksen takia;) Silloin muuten ei voi keskittyä oikein mihinkään.

      Poista
  2. Ihanaa että työstät runokirjaasi!

    Tämä kuukauden työloma on onnenomiaan siihen:)
    Suloista tiistai-iltaa ja runointoa sinulle, Helmi-Maaria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili! Katsotaan, saanko jopa valmiin kokoelman aikaiseksi ;)

      Poista
  3. Hyvä kuulla että työ sujuu.Yksin tuolla varmaankin tulee vähän hulluksi joten mene ihmeessä välillä ihmisten ilmoille....
    Minäkin nukuin aika vähän nyt Suomessa ollessani kun oli niin valoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menin kyllä kahvilaan, mutta oli varsin autio kahvila. Että ei täällä taida kauheasti ihmisiä tavata :/

      Ja juu, valo pitää hereillä. Antaa kyllä energiaakin :)

      Poista
  4. Kuulostaa minun taivaalta: kaunis miljöö, koko talo omana, ei ihmisiä! Mutta toisen taivas lienee toisen helvetti. Tai jotain.

    Minäkin lähettelen keskittymisen taikapölyä, kohta hukut siihen ja syntyy tarina jos toinenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, taikapölynne ovat kyllä auttaneet! Olen ollut kamalan tuottelias. Ja tiedätkö, enää en pelkää, vaan nautin tästä talosta :) Jotenkin kummasti pelko on täysin kadonnut!

      Poista
  5. Minustakin yksinäisyys kuulostaa luksukselta. Ehkä se johtuu tästä elämäntilanteesta, jossa sitä on harvoin tarjolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no...tällainen yksinäisyys ei ole mukavaa. Että kellon ympäri on yksin. Ehkä olen laumaeläin. Kaipaan yksinäisyyttä usein mutta en kokopäiväistä :)

      Poista