sunnuntai 25. elokuuta 2013

Viserrykset loppuivat

Onko mitään lohduttomampaa kuin nähdä edessään kuolema ja siihen päätyminen? Eilen istuin ystäväni kanssa Töölönrannassa katsomassa kaunista Helsinkiä ja vettä, kuulemassa kuinka linnut huusivat toisilleen, ja sitten edessämme alkoi tapahtua, vaikka hetken piti olla tyyni ja laadukas. Veteen pyrskähti lokki joka räpiköi hyvin huvittavan näköisesti ympäriinsä. Nauroimme sille. Mutta nauru hyytyi pian, sillä ymmärsimme, että lokkiparka ei osaa tai että se on vaurioitunut ja että se hukkuu. 

Näimme sen hitaan, surullisen kuoleman. Sydämestä otti. Olisimme periaatteessa voineet pelastaa sen, mutta lintu oli tarpeeksi kaukana ollakseen liian lähellä. Niin oli sen kuolemakin. Sen ruumis jäi kellumaan merkiksi mittelöstä. Minun sydämeni haukkuu sielua. Miten kylmää on aina pudota.

Ranya teki haastattelutilanteesta ihanan!
Muutoin viikonloppu Helsingissä oli yhtä mojova kuin aina. Rakastan sitä kaupunkia aina kun sinne menen ja aina kun lähden, riipii, tahtoisin todella, todella, todella paljon takaisin. Siis ihan kokonaan. Mutta annetaan ajan hukuttaa, annetaan sen viedä; on enää viikko aikaa Suomessa. Sitten tulee totuus, arki, toinen elämä ja ne paineet sekä haaveet, joissa pitää pyöriä.

Sen verran voin raportoida vielä, että torstainen haastattelutilaisuus Kallion kirjastolla sujui mukavasti. Kyllähän minua jännitti. Mukavaa oli tietysti, että rakkaita ystäviä oli yleisössä, ja lisäksi tapasin muutamia blogituttuja. Yhteisesti kiitän kaikkia teitä, on hurmaavaa, olette kaikki sellaisia. Erityiskiitoksen ansaitsee kyllä Marja Leena, sillä sain häneltä lahjaksi hänen runoteoksensa. Täällä Sysmässä on jotenkin miellyttävää lukea runoja, joten uppoudun kyseiseen teokseen varmasti hyvin pian. 

Tuossa se kuollut raukkaraato makaa tuossa keskellä.
Lisää runoja sain eilisiltana. Käväisin Runokuun tapahtumassa nimeltä The Night of the Living Poetsissa. Sain vaihdettua ajatuksia kaikkien monien ihanien uusien ja vanhojen tuttujen kanssa sekä mm. saksalaisen runoilijatar Ulrike Draesnerin (joka lupasi tulla moikkaamaan Müncheniin!) ja lisäksi illan (aivan loistavan ja oikeastaan liiankin hurmaavan) pääesiintyjä Sam Pinkin kanssa. Hän antoi minulle teoksensa I Am Going to Clone Myself Then Kill the Clone and Eat It. Ilahduin kovasti tietysti tuostakin kirjalahjasta. Tulin tänne Sarkiaan yhdessä äsken singaporilaisen runoilijan Toh Hsien Minin kanssa. Lähden kohta näyttämään hänelle, miten Sysmään on mahdotonta eksyä. Olen puhunut liikaa, haluaisin vaieta.

Mutta ai niin, haluaisivatkohan kaikki antaa minulle lisää paljon lahjoja? Otan niitä aina vastaan sydän reveten. Antakaa antakaa antakaa. Kaikki vain, tulittakaa kirjoilla, minä rakastan kirjoja, syön ne ja luen ne ja nukun niiden kanssa ja silittelen niitä ja joskus jopa nuuhkin (olenko hullu?). Pitää alkaa kuljettaa omiakin teoksia mukana. Haluan lahjoa takaisin. Haluan, että maailma tehdään tämän jälkeen kirjoista ainoastaan. Haluan muuttua kirjaksi.

Haluan, että lokit eivät kuole eteeni. Haluan rakastaa, rakastaa, rakastaa. Haluan lakata juhlimasta. Olen juomani juonut, olen sanani sanonut, mitä jos katoan? Mitä jos ette enää kuulisikaan haluamisesta tai lokkien kuolemisista tai kirjoista tai lahjoista tai mistään. Mitä jos suuni sulaa pois. Mitä jos se suudellaan pois. Haluaisin, että se suudeltaisiin. Mutta ei pois. Älkää poistako suutani. Se on yhtä tärkeä työväline kuin kirjoittamista tekevät käteni.

6 kommenttia:

  1. Olipa ihanaa nähdä sinut siellä Kallion kirjastossa. Ja niin helppo tunnistaa sinut täksi Helmi-Maariaksi, joka olet täällä. Ihan kuin olisin tuntenut sinut jo kauan. Ehkä se oli edellisessä elämässä :) esiintymistäsi oli ilo seurata, kun kaikki sanat näyttivät kumpuavan sydämestä. Ihanaa viikkoa sinulle vielä siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehkä olemme joskus edellisen elämän tienoilla kohdanneet :) Mukavaa, jos esitys oli myös yleisön kannalta viihtyisä. Kiitoksia!

      Poista
  2. Surullista oli varmaankin nähdä lokin kuolema,vaikka sitä ei tuntenutkaan.Minä hoidin viime viikolla sairasta kissanpentua ,joka kuoli syliini,enkä vieläkään ole siitä kunnolla toipunut,oli niin surullinen juttu.
    Voihan harmi etten ollut nyt Helsingissä,olisin takuulla tullut kuuntelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kamala kissanpentukuolema :( Ja niin, harmillista, mutta ehkä jonain päivänä tiemme kohtaavat!

      Poista
  3. Hienoa että esiintrymisesi kallion kirjastossa onnistui joka suhteessa hyvin, ja tapasit siellä blogiystäviä, mm. Marja Leenan:) Hänen runokirjansa on minusta mahtava, ja pian ilmestyy toinen runoteos.

    Upeaa viimeistä viikkoa siellä residenssissä sinulle, Helmi-Maaria:D

    VastaaPoista
  4. Lokin lennot tuli sitten lennettyä. Ehkä sille tuli joku kohtaus? Ja saithan vastapainoksi paljon kivoja lahjoja. Niin kuin minä sinulta. Ja se olikin hyvä kotimatkalukeminen, jonka aloitin Kaunasissa ja lopetin muistaakseni Lvivissä.

    VastaaPoista