sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Rehuja popsiva kirjoituskalkkuna

Voi viuhka sentään, kun olen taas lepattanut. Eilen pääsimme erään ystävän kautta sisään Paulanerin Oktoberfesttelttaan jonojen ohitse (huh, mitkä jonot joka paikassa oli jo puoli yhdeksän aikaan - veikkaan, että moni on mennyt jonottamaan jo kukonlaulun aikaan varmistaakseen sisäänpääsyn!) aamuvarhain ja vieläpä meitä varten varattuun pöytään.

Tunnelma oli hieman ristiriitainen; tänä viikonloppuna paikalla oli paljon paljon italialaisia, jotka hoilasivat suureen ääneen jalkapallolauluja (?!) ja pilasivat näin ollen autenttista Oktoberfest-tunnelmaa, mutta onneksi orkesteri aloitti pian soittamisen, ja pääsimme ketkumaan penkeillä baijerilaismusiikin tahtiin. 

Tämä kuva on viime sunnuntailta, jolloin sää oli hempeä toisin kuin nyt.
Minun "täytyi" keskeyttää juhliminen muutamaksi tunniksi (ja hyvä vain, että keskeytinkin!), sillä kävin hakemassa uuden kämppikseni Hauptbahnhofilta ja toin hänet kotiin. Piti siinä sitten tutustumisseremonioitakin suorittaa. Hirmuisen mukava tyyppi hän on. Olen iloinen. Ei ole niin yksinäistä kotona. Tosin hän muuttaa paremmin vasta parin viikon päästä, on nyt vain käymässä. Olen niin iloinen hänen läsnäolostaan, että pidän oman huoneeni ovea auki. Hassua, en kaipaa juuri nyt yhtään yksityisyyttä, ja kiva kun voi jutella kun mieli tekee. 

Paulanerin teltassa eilen.
Paitsi nyt mies on Oktoberfesteillä, ja minä en päässyt eilisiltana enää takaisin Paulanerin telttaan, kun kuuden aikaan sinne pyristelin uudestaan, jotenka menin sitten kämppiksen ja tämän kaverin mukana toisen firman telttaan - tälläkin kertaa pääsimme sisään "suhteilla". Rahallakin kuulemma pääsee, jos maksaa tarjoilijalle tarpeeksi. Vinkkinä vain heille, joilla ei ole pöytää varattuna.

Tuopilla on kokoa. Ja hintaakin tänä vuonna, mikä on vain hyvä, niin ei tule ostettua liian montaa. Ja minulla on heltta, jotenka pitelin sitä piilossa tässä kuvassa, kun muuten ei olisi mistään mitään tullut.
Aamuvarhainen Oktoberfest-juhlintani jatkui eilen iltamyöhään asti. Onneksi tarjolla oli myös vesituoppeja. Tänään silti väsyttää, ai että kuinka, jotenka olen köllinyt kotosalla ja lukenut kuin piispa. Kirjoittanut lehtikritiikinkin. Lähden kohta lenkille ja sitten kirjoitan käsistä. On kirjoitushinku. Harmittaa, että huomenna olen lupautunut töihin. Toisaalta sitä vasten saan keskiviikon vapaaksi - ja loppuviikko onkin pelkästään ihanan vapaa, sillä täällä on jokin kansallinen vapaa torstaina, ja perjantaina päiväkoti on kiinni. Silloin on aikomus lähteä vaeltamaan. Veikkaan, että aika nättiä tuolla luonnossa nyt, kun ruskakin alkaa puikahdella esiin. Aion kulkea kulkemistani ja puuskuttaa ja tuntea hien selässä. Ja nähdä kuinka maailma osaa kauniskin olla.
Ihana ystävä, jonka kautta löysin nykyisen kämppikseni.
Niin ja oi. Aloitin tänään kolmen päivän detox-kuurin. Tarkoittaa sitä, että syön ja juon pelkkiä rehuja ja pähkinöitä. On nälkä, mutta toisaalta reseptien annoskoot ovat niin suuria, että onneksi sentään välillä on täysikin olo. Tekisi mieli koko ajan keskeyttää mokoma ideani ja mässyttää vaikka mitä falafeldönereitä ja pizzaa ja jäätelöä mutta olen aina ollut itsepäinen ja päättäväinen. Eli toisin sanottuna en päästä itseä nyt pälkähästä, vaan jaksan. Ja odotan keskiviikkoa kuin kuuta. Syön silloin varmaan oman maailmani tyhjäksi.

P.S. Heidi Bee kirjoittaa blogissaan parin viikon takaisista teatteritreffeistämme. Kiitos kauniista, rohkaisevista sanoistasi ihana Heidi!

3 kommenttia:

  1. Olet kyllä niin söde tuossa asussasi;D Ja ihanaa että löytyi tosi mukava kämppis:)

    VastaaPoista
  2. Tattis toverit :) Olen iloinen, että löysin tuon omanlaisen mekkoisen!

    VastaaPoista