torstai 12. syyskuuta 2013

Selkeää, mutta hieman liian nopeaa Röyhkää

Kauko Röyhkä on kunnioitettavan tuottelias taiteilija. Kuulun hänen ihailijoihinsa, olkoonkin, etteivät kaikki hänen tuotoksensa ole sykähdyttäneet. Sain kouriini hänen uusimman romaaninsa Poika Mancinin (Like, 2013) ja luin sen tässä sairauslomani rattona varsin nopeasti, sillä romaani on nopeatempoinen. Loppupuolella se äityy jopa selostusmaiseksi, mikä vie alun syvemmältä tunnelmalta painoarvoa, mutta muutoin ripeä tahti on vain hyväksi.

Poika Mancini on itsenäinen jatko-osa Röyhkän edelliselle romaanille, Miss Farkku-Suomelle (tunnustan heti alkuun: en ole lukenut Miss Farkku-Suomea, joten en voi vertailla tai etsiä yhteneväisyyksiä enkä näin ollen ole mikään maailman mehevin kriitikko tässä tapauksessa). Edeltäjäänsä lukematta pääsin kuitenkin sisälle kirjan maailmaan kertarykäisyllä.

Ollaan Oulussa, välillä piipahdetaan Helsingissä, rokkaillaan, sauhutellaan, sekoillaan, uljastellaan, himoitaan. Poika Mancini on kaunis, itsetietoinen ja muista erottumaan pyrkivä nuorimies, joka ujeltaa tiensä tyttöjen ja jopa vanhempien naisten liiveihin tai vähintään ajatuksiin melkein huomaamatta tai pelkän viehkeän katseen voimalla. Hän tietää, mitä haluaa, vaikkei aina tiedäkään, mitä tekee. Hänen lauluäänensä huomataan isommissakin piireissä, ja mikäli Poika Mancini vain jaksaisi takoa töitä, hänellä olisi edessä mainio ura musiikkitaivaan tähtenä. Poikaparka vain taitaa tavoitella liian kaukana häämöttäviä planeettoja liian helpolla.

Kuva: like.fi
Romaanissa suuren, vaikuttavan äänen saa myös Välde, kirjoja julkaissut ja musiikillisesti huipulle edennyt, jalat maassa pitävä taiteilija (jota väistämättä luin välillä Röyhkänä itsenään ja jouduin taputtelemaan itseäni poskille muistaakseni, että tämä on fiktiota ja romaani; että lue tyttö lue tätä kuten romaaneja luetaan!), joka lupaa auttaa Poika Mancinin urallaan alkuun. Poika Mancini tosin uhkaa kaatua omiin, avaruuden ääriä tavoitteleviin jalkoihinsa. Välden ääni on romaanin uskottavin ja näin myös vahvin.

Lisäksi kertojanvuoro annetaan Katjalle, jonka Pike-sisko on kuollut ja joka uskoo Jumalaan. Hän on ollut aiemmin Välden tyttöystävä, suostunut kaikkeen mihin Välde hänet on pyytänyt suostumaan, ja etsii nykyään lohtua Raamatun lisäksi uskovaisista pojista. Hän on Even, Poika Mancinin tyttöystävän, paras ystävä. Poika Mancini kyllästyy jossakin vaiheessa kauniiseen mutta yksinkertaiseen Eveen ja etsii vastakaikua Katjan suunnalta. Tällainen teinikuvio saa lukijan karvat pystyyn; Katjan ääntä tai jotakin muuta vivahdetta tässä draamassa olisi voinut ehkä syventää. Katjassa ei myöskään ole tarpeeksi vastusta Poika Mancinin ja Välden itsevarmoihin, paikoin intohimoisiin kerrontajaksoihin. Dialogeissa läpi romaanin on onnistuttu ja kertoja pääsee välillä yllättämään lukijan jopa huumorinkukkien avulla.

Kaikista vahvinta Kauko Röyhkää tämä Poika Mancini ei ole. Olen ollut aikoinani hyvin vaikuttunut hänen teoksestaan Kaksi aurinkoa, eikä Poika Mancini yllä lähellekään kyseisen, järjettömän huikean romaanin tasoa. Lisäksi Avec-romaani vaikutti enemmän kuin tämä. Silti pidän Röyhkän konstailemattomasta tyylistä, olen aina pitänyt. Henkilöhahmot ovat uskottavia, ainoastaan kerronta ontuu sortuessaan aiemmin mainitsemaani kiireisen oloiseen, hengästyttävään selostamiseen. Lisäksi olisin kaivannut vähän syvyyttä joihinkin, erityisesti loppupuolen jaksoihin.

Romaani on surullinen muistutus siitä, että tähdeksi ei koskaan synnytä, vaan sinne taivaalle tuikkimaan todellakin kiivetään. Jopa omaa kirjailijan uraansa ihmettelevä Välde on tehnyt asemansa eteen hommia. Niin ja ai niin, kyllä minä Miss Farkku-Suomenkin haluan lukea. Ihan vain tämän itsenäisen jatko-osan perusteella. Suosittelen tätä pläjäystä erityisesti heille, jotka pitävät todellisen tuntuisilta elämäntarinoilta. Entisenä yläasteen äikänmaikkana suosittelisin tätä myös teini-ikäisille lukijoille. Laittaisin tämän oitis esim. 9.-luokkalaisten lukulistalle vaihtoehdoksi. Rokki paistaa tästä läpi, samoin rocklyriikka, sävelet. Musiikin voi miltei kuulla, mikä on Röyhkän vahvuus.

2 kommenttia:

  1. Hävettää tunnustaa, mutta en ole vielä lukenut yhtään Röyhkän kirjoja. Pitäisi kyllä, onhan Oulu ollut kotikaupunkini ja edelleen vaikutan sen lähettyvillä. Olen sentään nähnyt Röyhkän kerran, kävelin hänen ohitseen Oulun kirjamessuilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ainakin Kahta aurinkoa, lämpimästi, ja tämä uusinkin on varmasti oululaiselle kotoisa :)

      Poista