maanantai 14. lokakuuta 2013

Luonnon selkeä laki

Kävin eilen pienellä neljän tunnin vaelluksella Alpeilla. Oikeastaan hyvin lähellä Müncheniä, nimittäin Tegernseen ympäristössä (sinne ajaa vajaassa tunnissa jos ei ole ruuhkaa ja junailee myöskin).Oli luntakin oikein, vaikka muutoin päivä oli lämmin ja leiskuva. Ruska rutisee, kruunaa katseen. Luonto mylvii, luonto kirkuu silmiin, laulaa lempeitä laulujaan.

Kari Hotakaisen uusimmassa teoksessa Luonnon laki (Siltala, 2013) luonto ei ihan laula lukijalleen. Ehei; tässä romaanissa luonto näyttää ihmiselle, kuka kukin on, ja että elämä ei ole itsestäänselvyys. Sain kirjan kirjailijalta itseltään yhteisen Prosak-iltamme päätteeksi mutta ehdin lukea sen vasta äskettäin. Hotakainen kertoo kirjastaan Prosakissa tuolla (ja tuolla kerron minä omastani). 


Alkuun täytyy myös mainita, että luin hiljattain Hotakaiselta myös mielestäni erittäin vaikuttavan romaanin Ihmisen osa, josta minun piti kirjoitella jo aiemmin mutta en ehtinyt, enkä enää osaa. Ihmisen osa on trilogian ensimmäinen kirja, toinen on Jumalan sana (joka on minulta vielä lukematta) ja kolmas on tämä Luonnon laki. Ensimmäinen ja viimeisin trilogian osa on vaikuttavaa ja vankkaa Hotakais-tyyliä, jota lukee mielellään. Nauraa pärskähtelin välillä Münchenin siimeksessä julkisilla paikoilla (kirjaa lukiessani tietenkin!) niin, että huomiota sai sekä kirjan lukija että kirjan veikeä kansi.

Kuva: siltalakustannus.fi
Romaani ei kuitenkaan ole pelkästään huvitusta, vaan myös vakavaa myllerrystä. Siinä on Hotakaisen oma päheä tyylinsä. Hän ei yritä olla hauska mutta on, hän ei yritä liikaa mutta on paljon. Siis kirjailijana. Siis sanansaattajana. Luonnon laki on sekä parhaimmillaan että pahimmillaan silkkaa poliittista solahtamista ja kannanottoa täynnä. Päättäjiä piikitellään mm. sairaanhoitoon ja julkisiin palveluihin kohdistuvista leikkauksista, veronkiertäjiä veronkiertämisestä ja ihmisiä siitä, että he eivät välttämättä huomaa elävänsä ennen kuin käyvät lähellä kuolemaa. Korostetaan sitä, minkä pitäisi jokaiselle meistä olla tärkeintä ja sitä, että loppujen lopuksi luonto on meitä kaikkia paljon, paljon vahvempi. Että turhaapa tässä päätä aukomaan ja itseään mitenkään vahvaksi kuvittelemaan, kun kukaan meistä ei voi itse elämää ylempänä seistä.

Kirja on jaettu kolmeen osaan: Raskauteen, Supistuksiin ja Syntymään. Nimittäin päähenkilön ainoa perheenjäsen, luonnonaktivistitytär, odottaa vauvaa. Romaani alkaa siitä, kun Rautala-niminen yksityisyrittäjä herää kolarin keskeltä puolitajuissaan ja luut sinne tänne sojottaen. Hän on mennyt miltei tuusannuuskaksi ja joutuu opettelemaan uudelleen mm. kävelyn jalon taidon. Hän makaa kuukausikaupalla sairaalassa ja puhua pulpattaa jopa ohi suunsa saaden sairaanhoitaja-Lauran tempaisemaan itseään nyrkillä huuleen. 

Kävin eilen vähän katselemassa kuinka luonto lakeilee.
Romaanin kuluessa Rautala katuu pienyrittäjänä tekemiään "syntejä" ja tyttärensä "väärinymmärtämistä" mutta samalla myös inhoaa asioita, kuten vierustoveriaan Niittymäkeä. Hän pelkää paljon. Esimerkiksi sitä, toimiiko hänen mieskuntonsa enää tai että kykeneekö hän ikinä normaaliin elämään ja pärjääkö millään, kun kaikesta on leikattu. 

Romaanissa on paljon tavaraa ja sälää, mikä on oikeastaan ihan hyvä mutta toisaalta taas hieman puuduttavaa. Kaikista parasta antia ovat henkilöhahmot. Laura edustaa koko sairaanhoitoalaa; hän jaksaa vaikka mikään ympäristössä ei kannusta jaksamaan. Rautalan vanhemmat ovat mielestäni romaanin sympaattisinta antia. He edustavat elämän ehtoopuolta mutta samalla toimivat muistutuksena siitä, että vanhankin ihmisen elämä voi olla nuorta. Romaanin loppupuolella kuvioihin tupsahtaa myös Rautalan vanha Plan-kummilapsi Badu. Ihana Badu. Ihana välinpitämätön, rehellinen Badu. Nyrkki kohti rasismia suorastaan.

Ylhäällä riitti myös lunta.
Melkein kaiken lisäksi jo pelkäsin, että romaanissa tapahtuu kliseinen veto. Että kun uusi syntyy, vanha kuolee, mutta toisaalta miksi minä kliseistä vetoa Hotakaiselta pelkäisin. Ei hän sellaisia tee. Kielellisesti romaani on sutjakka, nautinnollinen. On kielikuvia, on sujuvaa hakkelusta, luonto jyllää, juoni etenee. Oikeastaan kaikki toimii. Mutta silti parhaimpia Hotakais-kokemuksiani ovat hänen aiemmat (jo lukemani) romaanit. En voi kuitenkaan olla pitämättä tästäkin. Suosittelenkin kaikille, etenkin heille, jotka eivät elä täysillä ja porhaltavat säästöliekillä. Ihan minä hetkenä tahansa saattaa tuo armas Luontoäiti höykyttää ketä tahansa meistä. Sitä vastaan ei ole rimpuilemista. Pitää siis muistaa elää, olla kiitollinen ja maksaa niitä veroja.

Viimeksi eilen Luonnon laista kirjoitti Morre. Hänelle kävi vähän samoin kuin minulle; lyhyet, kursiivilla kirjoitetut luvut eivät oikein auenneet. Minuun tämän kirjan tyyli sen sijaan kyllä upposi. Alleviivaan myös Morren mielipidettä siitä, että Hotakaisen henkilöhahmot ovat aidontuntuisia. Niin ne ovatkin. Sen takia kai Hotakainen on yksi parhaita romaaninveistelijöitä. Sen takia kai häneltä voisi lukea mitä tahansa. 

Autoteiden varsilta voi ostaa kurpitsoja. Rahat jätetään sellaiseen luukkuun ja kurpitsa otetaan mukaan. Arvostan tuollaista luottoa asiakasta ja ihmistä kohtaan! Kukaan ei siis valvo, maksetaanko noista maan hetelmistä vai ei.
P. S. Luonto se sentään laittoi minutkin juuri äsken ruotuun. Piti mennä pikku tarkastuskäynnille tohtoriin, mutta jouduinkin sairaslomalle. Ei mitään vakavaa, mutta vähän tylsää. Päiväkodissa kun on töissä, niin joutuu aika helposti jäähylle vaikka olisikin oikeastaan kunnossa. No. Saanpahan nyt sitten kirjoitella rauhassa pari päivää vaikka jostain syystä onkin huono omatunto. En minä halunnut saikulle. En edes ajatellut joutuvani. Meillä on töissä juuri toinenkin ihminen saikulla eikä sijaisia oikein löydy. Mutta niin sitä vain luonto tyrkkää ja yskii ja määräilee - vai onko se sitten lääkäri, tiedä häntä.

6 kommenttia:

  1. Mie olen lukenut kaikki muut osat, vain tämä uusin on vielä lukematta. Tai siis ensimmäisen osan kuuntelin, en lukenut. Toisesta en ehtinyt silloin blogata ja se harmikseni on sitten jäänytkin vähän häilyväisemmäksi. Pidin kyllä molemmista, Ihmisen osa on huikean hyvä. Luonnon laki on pian seuraavana lukupinossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisen osa on ihan mieletön! Ehdottomasti haluan lukea Jumalan sanan. Iloa Luonnon lain keskelle :)

      Poista
  2. Kiitos upeista kuvista, Maaria:)
    Hotakaistakin pitäisi siis lukea...
    Leppoisaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Hotakaista täytyy lukea :) Kiitos sinulle myös!

      Poista
  3. Voih, noita upeita maisemia!
    Ja Hotakaisen luen varmasti, edellisistä olen pitänyt paljon ja kovasti paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä maisemat ovat sieluni ravintoa. Menen taas ensi sunnuntaina niiden syliin, en malta olla poissakaan! Lue ihmeessä, suosittelen :)

      Poista