lauantai 5. lokakuuta 2013

Sairasta mutta ainakin antoisaa

Nenäni on lukittu nenä. Otsaonteloni paukkuvat - ei, ei; ne kumisevat ja lonksuvat niin että sattuu. Ei pitäisi enää juoksennella ilman takkia. Ei pitäisi mennä vaeltamaan vuoristoon, etenkään nousemaan korkeuksiin, jos vähän on kipeä olo. Nimittäin nythän on niin, että flunssa tuli taloon eikä olo ole vähän kipeä vaan paljon. Voi tätä aivastelujen määrää!

Kävin toissapäivänä kävelyllä ja jotenkin sain kivan kuvan tuosta Münchenin kruunusta.
Mutta flunssa pitää laittaa kuriin. Istun koneen ääressä juon teetä koko aamun ja päivän. Isäni tulee tänään kaupunkiin; täytyy näyttää hänelle, millaista on Oktoberfesteillä. Koska tuskin pääsemme sisään mihinkään telttaan ja koska on syksy, kylmä, purevaa, luulen, että tosiaankin vain näytän ohimennen, millaista siellä on, ja hilaan meidät jonkin baijerilaisen ravintolan lämpöön mieluummin. Tai no, pitää ainakin vehnäolutkarusellissa käydä, jos ei muualle mahdu. Mutta sisätiloihin pitää vetäytyä muuten tai en koskaan parane. Ja paksut sukkahousut laittaa, sukatkin, villaiset.

Vaellusreitin varrelta.
Mutta eilen kävin silti ja onneksi kuitenkin vaeltamassa. Itse vaelluksesta suoriuduin rivakasti; en kuunnellut flunssasta oireilevaa kehoani, vaan kipaisin 1758 metrin korkeuteen parissa tunnissa (nousua oli n. 900 korkeusmetriä). Alas tulin nopeammin. Reitti oli 11 kilometriä pitkä ja takaisin tullessa kaunis. Ylösmeno oli jokseenkin tylsä soratie, mutta tietenkin huipulla on aina nättiä, kun näkee korkealta kaiken mitä haluaa. Pilvimassat peittivät kaikista korkeimpien vuorten huiput, mutta silti sain niin paljon. Ruska läikitti maastoa, puut ja pensaat paloivat kuusimetsän lomassa. Satoikin hieman, mutta ei mitenkään häiritsevästi, sillä oli lämmin, + 20 astetta.
Vuoristopurot ovat jotenkin parhautta. Juon niistä melkein aina.
Oli mukava vaeltaa yksin. Sain pohdittua asioita, mennä omaa tahtia. Työstin käsistä mielessäni. Siitä on tullut nyt niin avaavaa palautetta, että palaan siihen takaisin. Siis neljänteen romaanikäsikseeni, joka kerran jo mielestäni oli valmis, mutta eipä olekaan, sittenkään. Palaan työstämään sitä nyt oikein urakalla. Olen jo syvällä siinä. Uin sen sylissä jo aivan. Jos näin kovalla intensiviteetillä poraudun siihen, voi olla, että luulen sen olevan taas pian valmis. Omaksi takarajaksi olen asettanut tämän vuoden lopun.

Aina kaikkia huippuja ei näy joukosta.
Sitä paitsi vaelluspäivä oli muutenkin mainion tuottelias. Heräsin jo viideltä (en saanut tukkoisen nenän takia kauempaa unta!), kirjoitin kahdeksaan saakka, läksin junalla Unterammergauhun (matka sinne kesti junanvaihtoineen vajaat pari tuntia), vaelsin ihanassa syysvuoristomaailmassa muutaman tunnin (ja söin huipulla luumukakkua vaikka vuoristomaja ei ollut mitenkään erityinen kulinaristinen elämys), palasin junaillen niin, että olin seitsemän maissa illalla takaisin kotona (varpaat tuusannuuskana - tarvitsen uudet vaelluskengät!!), kirjoitin vielä pari tuntia, tai oikeastaan kauemmin koska menin nukkumaan vasta yöllä, ja luin Miina Supisen uutuusromaanin Säde alusta loppuun (junamatkojen aikana siis). Illalla kuume nousi. Kuumeessa on toisaalta maailman parhaat syyt olla vain sisällä. Juoda teetä. Kirjoittaa.

Ihan huipulla on aina kivistä. Kuten joskus elämänkin huipulla.

Lempeämpää viikonloppua teille kaikille muille!

15 kommenttia:

  1. Hieno päivävaellus. Todella näppärää päästä vuorille junalla parissa tunnissa ja luumukakkua huipulla. Sääli että sait flunssan kaupan päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tämä on juuri mainiota Münchenissä, kun ei tarvitse kauaa matkustaa ja on jo vaikka missä :) Autolla pääsisi jopa alle tunnissa. Flunssan aion jotenkin päihittää. Ainakin yritys on kova!

      Poista
  2. Oi, muistan alppipurojen veden puhtauden ja kirkkauden...

    Oletko unohtanut D-vitamiinisuositukseni. Yhtään flunssaa en ole saanut kolmeen vuoteen ja se on kiitos D:n eli 50 mikrogrammaa per vuorokausi. Kysyin tuon määrän turvallisuuden just erikoislääkäriltä samalla kun kävin labrassa. Kaikki tulokset loistavat, vaikka olenkin usein väsynyt. Ehkä se on vain liian vähän unta. Luen siis edelleenkin yön ensimmäiset tunnit.

    Yritin luke ayhtä Supista, kunnes tajusin, että hän ei ole 'mun juttu'.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suinkaan ole unohtanut d-vitamiinisuositustasi :) Äitinikin muistuttelee siitä aina. Mutta okei, myönnän, että olen unohtanut ottaa pillereitä naamaan säännöllisesti. Nyt kun on taas pimeää ja syksyistä, pitääkin muistaa ottaa joka päivä. Laitan purkin tuohon vaikka kirjoituspöydälle niin ei unohdu!

      Minä olen jotenkin ihastunut Supisen jännään kerrontatyyliin ja henkilöhahmoihin. Pitääkin kirjoittaa tuosta Säteestä vaikka jo huomiseksi arvio. Ihan täysin en sulanut tuolle romaanille mutta toisaalta Supisen "suoruus" puree juuri kivasti.

      Poista
  3. Voi ei, sinnekö se flunssa lennähti! Toivottovasti toivut pian. Minulla kävi jokin kummallinen pikaflunssa; viime su:na kävin heittämässä lenkin, jalka nousi kuin unelma, eikä ollut mistään heikkoudesta tietoakaan. Kun tulin kotiin, viisi minuuttia myöhemmin aloin aivastella ja nenä alkoi tiputella kuin vesihana. Olin ihan ihmeissäni, ei minulle ole koskaan tullut tuollaista niin äkkiseltään, yleensä jotain oiretta on ollut jo aikaisemmin. Noh, seuraavana päivänä silmät ja nenä vielä vuotivat kuin peijooni, mutta jo ti:na alkoi jo helpottaa. To:na jo taas treenasin, ohi meni koko jutska ilman että se edes ehti tulla päälle. Äippäni ehdotti, että ehkä kyseessä olikin jokin allerginen reaktio; what, mistä minä yhtäkkiä sellaisen, mitään allergioita ei ole koskaan ollut. Flunssiakin on tosi harvoin. En tiedä, mikä lie oli. En toki valita, mahtavaa, että selvisin näin vähällä. =D (Tulipas tosi mielenkiintoinen kommentti, hurraa, tämä menee ehkä top-vitoseen meikäläisen kommenttiuralla.)

    Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kommenttihan tämä on :) Tsempaava, ainakin, joten toivonpa että mulla olisi vaikka samankaltainen ohimenevä juttu!

      Poista
  4. Ihana päivä sinulla! Ja kuuntele nyt vain Leenaa, D-vitamiinit pitävät tiellä. Vaikka itsellänikin on tässä ollut vaikka mitä, niin flunssia ei ole ollut kuin muistaakseni yksi kolmen vuoden aikana. Ja tiedätkö, Pintanaarmuja on ihan palasina! Mielessäni nimittäin. Jouduin nimittäin lukemaan sitä pienissä osissa sen rankkuuden vuoksi, ja mietin, kuinka rankkaa sen kirjoittaminen on sinulle ollut. Hieno kirja, rankka, vie yöunet, mutta muistuttaa elämän raadollisuudesta, rikkaudesta ja mielen kiemuroista. Luen sen vielä uudelleen kunhan saan ensin nämä painajaiset kuriin :D Olet vahva ja persoonallinen kirjoittaja, joka ei tunteita ja elämää pelkää, vaan menee niitä kohti kuin tsunami. Niin, taidat olla tsunami. Kiitos lukuelämykestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, toivottavasti painajaiset katoavat pian, en suinkaan sentään yöunia tahdo pilata! Kiitos kommentistasi, auttaa jaksamaan kirjoittajana eteenpäin :)

      Poista
  5. Minä käytän aina auringonhattu-uutetta, kun flunssa kolkuttelee. On mennyt jo ainakin kuukausi, kun tauti oli tulossa, mutta sain sen estettyä. D-vitamiini ei liene pahitteeksi.

    Pikaista toipumista sinulle, Maaria, ja antoisaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili ja sinulle myös mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Hieno vaellusreitti! Ja paranemisii,juoppa paljon lämmintä että paranet! Katselin sen haastattelusi,olit ihastuttava siinä.,En tosin nähnyt ihan loppuun asti kun tämä pahuksen tietokone hidastelee viime aikoina...

    VastaaPoista
  7. Huh, tuntuu että kaikki - ihan kaikki - ovat nyt flunssassa. Osa vielä inhottavassa pitkäkestoisessa puoliflunssassa, jonka aikana ei voi maata ihan sairasvuoteellakaan, mutta ei saa toisaalta tehtyäkään paljon mitään. Niisk! Paranemisia.

    VastaaPoista
  8. Upeat on maisemat! Pikaista paranemista! :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille toivotuksista! Paranin kuin ihmeen kaupalla :)

    VastaaPoista