sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sielu märkänä

Kävin eilen ratsastamassa korkeassa metsässä. Valo siivilöityi ikivanhojen puiden läpi niin laimeasti, että kuulin kummallisia ääniä ja aloin pelätä. Pilvimassat vyöryivät ylitse; jos hevonen allani ei olisi ollut rauhallinen lempeä, kiivas itsensä, olisin kääntänyt meidät takaisin kohti tallia, sillä ties mitkä mennikäiset siellä metsän siimeksessä meitä olisivat voineet vainota. Pienetkin risahdukset, ohittamamme kanalan järkyttävät huutoäänet (oletteko koskaan kulkeneet kanalan ohi?! Tiedättekö, miten kauhumusiikilta yhteen halliin suljetun siipikarjan huutaminen kuulostaa - ihan kuin olisi helvetti ja maailman suurimmat hirviöt irti) ja pikkuriikkiset sadepisarat hämmensivät muuten varsin vapauttavan ratsastuslenkin tunnelmaa...

nimittäin, tsadaa; matkalla tallille luin viimein loppuun erään hartaasti odottamani romaanin. Olin siis ratsastusreissulla vielä aika lailla fiiliksissä ja mustissa, vetisissä tunnelmissa. Kyseessä on Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa (Atena, 2013), joka jokaisen kirjallisuuden rakastajan tulisi lukea. Nimittäin tässä romaanissa tihkuu rakkaus kirjallisuuteen, painomusteeseen, utuiseen tunnelmaan, toden ja epätoden sekoittumiseen, miehen ja naisen ruumiiseen, elämään ja kuolemaan ja painetun sanan voimaan.

Kuva: atenakustannus.fi

Jääskeläisen esikoisromaani, Lumikko ja yhdeksän muuta, vei ilmestyessään vuonna 2006 kirjallisen sydämeni. Olen ylpeä siitä, että hienon kollegani teoksen käännösoikeudet on myyty nyt myös Saksaan. Jippii. Voin ostaa sitä sitten lahjaksi täkäläisille tovereilleni. Nimittäin kyseessä on mieletön, tihkuva romaani. Harjukaupungin salakäytävät, Jääskeläisen toinen romaani, ei tunkenut ihoni alle aivan yhtä lailla kuin herran esikoiskirja. Eikä kuten tämä.

Sillä Sielut kulkevat sateessa tihkuu myös. Siinä Judit-niminen päähenkilö, homeelle työpaikallaan altistunut sairaanhoitaja, kyllästyy avioliittoonsa ja keskinkertaiseen elämäänsä pikkukaupungissa. Hän haluaa maailmaan ja jotakin muuta. Tilaisuus tulee eteen kuin rukous; Judit pääsee parhaan ystävänsä Martan kautta töihin Helsinkiin kummalliseen, yksityiseen hoitoalan yritykseen, jossa ruumiin ohella hoidetaan myös ihmisten sieluja. 

Martan 8-vuotias Mauri-poika sairastaa kuolemaan johtavaa tautia, ja Martta, joka uskoo Jumalaan kiivaasti, tahtoisi, että Judit saisi ateisti-poikansa uskomaan kuoleman jälkeiseen elämään, taivaaseen sekä Jumalaan, jotta tämän elämä ei jäisi liian lyhyeksi. Judit lupaa tehdä parhaansa. Siinä samalla hän ajautuu kuoleman ja elämän, sielujen ja sieluttomuuden, uskon sekä uskonnottomuuden väliseen myllerrykseen saaden potilaakseen maailmankuulun ateisti Leo Moreaun. 

Kumiankkojakin vilisee tässä kirjassa. Kuten mm. Salzburgissa erään kaupan näyteikkunassa.
Romaanissa kamppailevat ystävyys, uskollisuus, rakkaus, intohimo, rumuus ja kauneus, viha ja himo, oikea ja väärä, vesi ja muste. Siinä vilisee filosofisia ajatuksia maailmasta, olemisesta, uskomisesta; siitä, kuka meitä ohjaa. Se pursuaa myös kauhukirjallisuudelle ominaisia iljettäviä, kauhistuttavia hahmoja, jotka uhkaavat sekä päähenkilöä että tämän läheisiä. Mutta en silti kutsuisi romaania kauhukirjaksi. Ei. Pikemminkin kyseessä on kimppu monen eri genren raajoja, jotka on nivottu varsin taidokkaasti tiheäksi kertomukseksi vapaudesta ja valinnoista. Nimittäin mielestäni uskonasiat, etenkin romaanihenkilöiden elämässä, ovat vapautta.

Päähenkilöllä on vapaus valita - ja vapaus jättää valitsematta. Hän on äärivoimien ympäröimä; on hartaasti, jopa sairaalloisesti uskova Martta ja toisaalta mihinkään uskomaton Mauri sekä Leo. On myös iljettävät sielut. Olennot, jotka jäävät ihmisestä jäljelle ja laahustavat sateessa. Lisäksi on romaanin mielenkiintoisin hahmo; kirjoja taukoamatta lukeva Nomi. Hänet olisin tahtonut pinnalle paljon useammin ja paljon tiiviimmin, mutta toisaalta hän on hämyisä, joten ei häntä joka kohtaukseen voikaan istuttaa. 

Jääskeläiselle tyypilliseen tyyliin romaani harppoo todellisen maailman ja kuvitellun sellaisen välimaastossa. Tässä Jääskeläinen onnistuu, kuten aina. Ilahduttavasti tällä kertaa liikutaan ihan maailmalla saakka, käydään Pariisissa käydään Budapestissä ja kahlataan Helsingissä. Kaikesta piirtyy selkeä kuva lukijan mieleen. Kaikesta muusta, paitsi niistä kauhistuttavista sieluista, lonkeroisista niljakkeista, joita en edes halunnut kuvitella liian tarkasti. 

Aluksi hämäännyin kertojan "sivuhuomautuksista", joita romaanissa silloin tällöin vilisee. Lopussa ymmärsin, miksi näitä sivuhuomautuksia on - ja kuinka nerokasta tämä onkaan. Kyse on jumaluudesta. Voimasta. Halusta, kyvyistä. Tässä kirjassa on niin paljon aineksia ja niin paljon oivalluksia, että kyse on oikeastaan kaikesta mahdollisesta. 

Kirjassa on vähän tällainen tunnelma. Tosin kuvassa ei sada. Kirjassa kyllä, paljon, koko ajan.
Lisäksi vielä korostan sitä, kuinka tämä kirja on oodi kirjallisuudelle. Loppukähinöissä nimittäin monet, monet klassikkohenkilöhahmot tupsahtavat romaaniin mukaan. Läpi romaanin löytyy myös intertekstuaalisia viittauksia Raamatusta H. P. Lovecraftiin. Lisäksi on ihana, haihtuva Nomi. Lukija isolla l-kirjaimella, jonka suonissa virtaa veren sijasta muste. Ja joka pelastaa. 

"Mahtoiko Lukija valikoida kirjansa jonkin periaatteen mukaisesti vai kelpasiko mikä tahansa käteen mukavalta tuntuva teos? Voisi luulla, että kun luki kirjoja tuhansien vuosien ajan, oma maku alkoi vähitellen kirkastua ja luettavaksi valikoitui pikemminkin tietynlaisia teoksia kuin mitä tahansa. Tai ehkä sittenkin kävi niin, että lopulta maku laajeni käsittämään kaiken koskaan kirjoitetun ja jokainen kirja näyttäytyi osana sitä suurta kertomusta, jonka avulla ihmiskunta yritti selittää olemassaoloaan?"

Kuten arvata saattaa, Sielut kulkevat sateessa on luennassa monessa kirjablogissa. Ja monessa se on jo luettu, kuten Morren maailmassa, Leena Lumilla ja Rakkaudesta kirjoihin.

3 kommenttia:

  1. Kiitos kirjavinkistä, tein Sielut kulkevat sateessa -kirjasta juuri kaukolainapyynnön =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Maaria:)
    Jälleen yksi kirja, joka pitäisi lukea!

    VastaaPoista