sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Hohhoijaa mikä opettajainhuone!

Varoituksen valtava sananen: olen lukenut kirjan, joka ei puhutellut minua millään lailla. Kirjan, joka jätti täysin kylmäksi. Kirjan, jota en olisi millään jaksanut lukea loppuun, mutta jonka rämmin (muutamia kappaleita silloin tällöin vain silmämääräisesti räpeltäen sillä kerta kaikkiaan puudutti) lävitse siinä toivossa, että vastaan tulisi jotakin, mistä lämpenisin. Mutta ei. Luvassa on siis hieman turhautunut kirja-arvio. Pidelkää korvistanne kiinni, jos sellainen ei innosta. 

Entisenä yläasteen äikänmaikkana minua kiinnosti kovasti Teoksen uutuuskirjaluettelosta Annika Lutherin Opettajainhuone (Teos ja Schildts & Söderströms, 2013). Pyysin arvostelukappaletta, sain sen, kiitos vain. Hypistelin kirjaa innoissani, sillä ikävä opettajan työtä kohtaan on valtava, ja oletin, että tämä teos lievittää tuskaa. Mutta ei. Lähinnä olin nukahdella. Lähinnä ärsyynnyin - niin tylsä, luettelomainen, yllätyksetön kuvaus tämä on opettajain elämästä. Kirjan nimi antaa osviittaa jostakin dramaattisesta sähinästä opettajainhuoneessa, mutta opehuone esiintyy kirjassa lähinnä pyörähdyspaikkana, missä ainoa jännite tapahtuu toisiinsa rakastuvien työtovereiden kesken - ja sekin hyvin laimeasti kuvattuna.

Kuva: teos.fi
Romaani kaartuu yhden kokonaisen lukuvuoden ylle. Siinä sitten onkin ainoa kaari, mitä kirjasta löytää. Nimittäin kaari, jonka käsitän itse jännittyneenä, tapahtumia yhdistävänä janana romaanin kokoisen teoksen ollessa kyseessä, ei muilla tämän romaanin saroilla olekaan mikään muu kuin sellainen lötkö, kronologinen viiva. Kirjassa vilisee monta opettajaa ja persoonaa. Kaikki heistä ovat, valitettavasti, stereotyyppisiä. On homoa, joka kohtaa (kappas vain!) syrjimistä, on yksinhuoltajaa (joka on perinyt kuolleen sisarensa lapset holhottavakseen), on latteassa avioliitossa elävää avionrikkojaa, on elämään kyllästynyttä, väsynyttä käppyrää, uusi, muiden hyväksyntää havitteleva rehtori jne. jne. Valitettavasti yksikään henkilöhahmo ei ole tarpeeksi pitkälle viety. Stereotyypeistäkin kun voisi rakentaa mielenkiintoisia kokonaisuuksia. Tavaraa tässä romaanissa kyllä olisi, paljonkin mihin tarttua, mutta nyt valitettavasti mitään selkeää punaista lankaa en löydä.

Romaanin takakannessa luvataan ajankohtaista ja hillittömän hauskaa aikalaisromaania. Ajankohtaista tässä lienee rasismi, syrjäytyminen ja koulukiusaaminen - mitä tosin on koulumaailmassa esiintynyt kautta aikojen. Hillittömän hauskaa tässä on - tai siis ei ole. Ei kerta kaikkiaan yhtään mikään ole hauskaa. Sen takia ehkä ärsyynnyinkin lukemisen aikana. Odotin jotakin mitä en saanut. 

Henkilöhahmot ovat stereotyyppisen lisäksi osittain epäuskottavia. Tai lapsellisia. Juoni on hutera, ja sen kohokohtia ovat (kai!) opettajien virkistysmatka Tallinnaan, runofestivaali ja elokuvayö koululla. Dramatiikkaa on yritetty tuoda pykäämällä surullinen tragedia tapahtumien sekaan, mutta kaikista ärsyttävintä tässäkin on tapahtumien luettelomaisuus (joka muuten jatkuu läpi koko kirjan) ja henkilöhahmojen epäuskottava suhtautuminen asioihin. Myös dialogi on latteaa. Tulee mieleen chick lit -kirjallisuus. Onko tämä tarkoitettu sellaiseksi? Tulee myös mieleen nuorisokirjallisuus - valitettavasti tässä sorrutaan selostamaan asioita selitellen, mihin ei tosin nuortenkirjoissakaan saisi sortua. Luther on kirjoittanut aiemmin juuri nuortenkirjoja. Varmasti hyviä sellaisia. Mutta nuortenkirjatausta pukkaa nyt vähän liikaa tähän aikuisille tarkoitettuun tarinaan.

Ja jotta ei menisi aivan teilaamiseksi (mitä en siis todellakaan tahdo, kunhan vain esitän närkästyneet näkemykseni) täytyy kuitenkin kehaista sitä, että Luther tuo esille kyllä koulujen sisäiset rattaat ihan uskottavasti. Romaanissa ne olisi kuitenkin voinut kuvata paljon värikkäämmin. Jotakin säpinää olisi kaivannut. Heille, jotka eivät ole opettajia, Opettajainhuone voi hyvinkin avata vähän ovia sinne "salaiseen" opettajainhuoneeseen. On nimittäin niin, että kyllä minunkin urani aikana tuli vastaan stereotyyppisia opettajahahmoja - varmasti olin itsekin sellainen. Tuli vastaan avionrikkomistragedioita, virkistysmatkoja Tallinnaan ja puisevia kokouksia (tosin siinä koulussa, missä viisi vuotta ehdin olla, opekokoukset osasivat olla mahtavan porukan ansiosta hauskoja!).

Lukutoukka on lukenut tämän myös. 

13 kommenttia:

  1. Voi ei, aloitin juuri tätä kirjaa... Mahdankohan viihtyä yhtään paremmin sen matkassa...

    VastaaPoista
  2. Aino Kontula kirjoitti "vastaavan teoksen" sekä opettajan että oppilaan näkökulmasta ensin mainittu minusta toimi paremmin. Minusta pottereissa koulun ja opettajien kuvaus toimii hyvin, Tylypahkassa opettajat ovat sangen tylyjä pahkoja toisilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut tuosta Kontulan kirjasta mutta en ole lukenut sitä. Totta, Pottereissa toimii :) Mulla on itselläkin työn alla juuri romaani, missä liikutaan koulumaailmassa. Ja väitän, ettei paljoa vaadita, jotta koulukuvauksesta saadaan värikäs..

      Poista
    2. Joo totta, Pottereissa on aivan mahtavia opettajapersoonia! Ja Rowling aika hienosti soveltaa teoksessaan myös briteille tuttua sisäoppilaitosmeininkiä. Tylypahka on varsin todentuntuinen koulu ja oma maailmansa.

      Mutta tämä Opettajainhuone ei nyt kuulosta ollenkaan kiinnostavalta, huh, etenkin kun on itsekin ollut opettajana töissä ja nähnyt sitä tavanomaista kouluelämää... Tällaisessa kirjassa pitäis tosiaan olla jotain särmää ja värikkyyttä ja elävää kerrontaa, että siihen haluaisi tarttua.

      Poista
    3. Varmaan siinä on juuri suurin syy, että on itse ollut opettaja eikä tämä kirja tarjoa yhtään mitään kiehtovaa entiselle opettajalle eikä varmaankaan nykyisellekään..tosin kyllä tämän kirjan värittömyyskin on hyvin räikeää, valitettavasti.

      Poista
  3. Voi, voi, minä en vain jaksa mitään tällaista...Mikään tässä ei kiinnostaisi minua, joten kiitos varmennuksesta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei tämä ole kyllä yhtään sinulle sikäli kun lukumakujasi tunnen!

      Poista
  4. Jaa, tällainen kirja. Periaatteessa voisi kiinnostaa, muttei kuitenkaan. Toisaalta hyvä niin, sillä luettavaa on muutenkin niin paljon. Kerrankin ei tule tunne, että on mahdollisesti missaamassa jotain.

    VastaaPoista
  5. Kiitos postauksesta, Maaria!
    Nytpä tiedän kiertää tämän;)

    Lukuisaa viikkoa sinulle!♥

    VastaaPoista
  6. Minä itse asiassa kiinnostuin :) Jos hyvin käy, tämä kuuluu niihin kirjoihin jotka jakavat lukijoita jyrkästi - Lukutoukan blogissa mainittiin satiiri, ja sehän on laji jossa tekstiin joko aukeaa lukijalle nopeasti, tai sitten ei aukea ei niin millään tankkaamisella. Joten kokeilla täytyy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos kiinnostuit, sillä en suinkaan tahdo tätä kirjaparkaa "tappaakaan". Huomasin tuon satiirin maininnan mutta en löytänyt itse kirjasta mitään satiiriin viittaavaa..eli siis ei auennut satiiri tässä minulle mikäli sellaista oli haettu, mutta ehkä sinulle aukeaa :)

      Poista