maanantai 25. marraskuuta 2013

Hurskas nälkä

Minulla on kurkussa kuiva luola. Saan sinisistä silmistä rauhan ja myrskyt, sillä olen katsellut sellaisia. Rauha tulee myös jos lukee kauniita, hiljaisia kirjoja, jotka samalla kuitenkin kirkuvat. Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala, 2012) on sellainen, typerryttävä ja jotenkin kuulas. 

Ja juuri kun sain sen luettua loppuun, kohtasin vääryyksiä. Ja heti sen jälkeen, kun jo luulin että olen maailman kylmin, välinpitämättömin ihminen, sain siivet. Hassua, kuinka joskus elämä kuljettaa aivan miten sattuu; kuinka se joskus yhdistyy juuri luettuihin kirjoihin, toisten tarinoihin, kuinka joskus huomaa elävänsä romaanihenkilön elämää.

Palatakseni Nälkävuoteen, jonka ostin viimeisellä Suomi-matkallani pokkariversiona (ja josta kiinnostuin jo vuosi sitten, kun teosta hehkutettiin niin kovin), täytyy huomata, että suomalainen kirjallisuus on ilmavaa. Meitä nykytekijöitä löytyy niin paljon, ja mikä parasta; on erilaista. On kauniita, perinteikkäitä, moderneja, aivan erilaisia, on viljavia, laakeita, avaria teoksia. On lyhyitä mutta mahdottoman suuria kirjoja. Ja Nälkävuosi on yksi niistä. 

Kuva: siltalapublishing.fi

Eletään 1800-luvun loppua, on katovuodet. On nälkä. Kansa lähtee kodeistaan liikkeelle, sillä ei ole mitään mitä syödä. Kerjätään. Ihmisen itsekkyys korostuu; raadolliset kourat meillä kaikilla on, jos on tarpeeksi nälkä. Jotkut meistä lannistuvat. Liikutaan lasia silmissä sinne, minne jalat jaksavat viedä. Ja kuten aina; jotkut meistä istuvat jossakin ylempänä ja turvassa. Jotkut meistä pelastavat toisia. Jotkut meistä eivät voi vierestä katsoa, kun toiset kärsivät, ja jotkut eivät välitä muusta kuin omasta hyvästä. Leipää jaetaan, leipää varastetaan. Elämä menee niin ja maailma.

Nälkävuodessa tarkastellaan ihmistä kaukaa mutta se tuodaan niin liki. Ovat kaikki tunteet pelissä ja kuolema. Elämä. Ollikainen on kirjoittanut hyvin vahvan teoksen, jota en lähde muulla tavoin kuvailemaan. Se on pieni, tiivis suuri tarina. Raapaisu menneisyydestä mutta samalla muistutus ihmiskunnan muuttumattomuudesta. Nälkävuosia ei toivottavasti enää samassa mittakaavassa tule, mutta toisaalta kyllä täällä maailmalla on paikkoja, missä sitä yhä nähdään, nälkää nimittäin.

Minun on nälkä nyt. Viikonloppuni oli niin raadollinen hyvässä ja pahassa, että tukehdun. Haluaisin pitää kättäni erään ihmisen päälaella. Haluaisin kirkua. Haluaisin kirjoittaa nämä tunteet ulos. Niin minä teenkin. Räjähdän paperiin. Teen elämästäni runon. Ja iloitsen siitä, että voin myös lukea toisten tekemiä runoja ja romaaneja ja imeä vaikutuksia tai pelkästään tunteiden heittelevää kirjoa. Kivaa viikkoa kaikille! Minä jännitän nyt elämääni eteenpäin ja matkaa, joka tulee jo viiden yön päästä, iiks!

9 kommenttia:

  1. Nälkävuosi on kyllä hieno kirja. Sellainen, joka pysäyttää ja jää mieleen. Minun oli pakko (!) lukea kirja kahdesti viime vuonna.

    Hyvää matkan odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele että luit kahdesti. Tämä kestäisi useamman lukukerran!

      Poista
  2. Kysynpäs tällä kertaa tätä kautta, että lieneeköhän pakettini saapunut perille (pitäisi tietääkseni olla ainakin lähtenyt)? Mahdatkohan ehtiä sitä vilkaisemaan ennen reissuasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä, on saapunut, unohdin kiittää :) otan matkalle mukaan - en nimittäin ehdi ennen sitä!

      Poista
    2. Ok, eri hyvä kuulla se kuitenkin tuli perille. Lähettäminen venyi jostain syystä niin pitkälle, että pelkäsin sen jo vähän (paljon) jäävän kokonaan saapumatta.

      Poista
  3. Nälkävuosi on huikea, pienikokoinen mutta suurisisältöinen kirja. Miten siihen mahtuukaan kaikki se tunne, kylmä, nälkä ja kaikki muu.

    VastaaPoista
  4. Nälkävuosi on todella hieno kirja, tyylikäs ja ehyt. Yksi hyvä puoli siinä on, että kirjailija on raaskinut karsia tarpeeksi. Jäljellä on hiottu helmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Kirjailijana täytyy sanoa, että on vaikeaa karsia karsimistaan, joten hienosti on tämä herra Ollikainen jaksanut hioa :)

      Poista