keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Lähtölaskentaa

Countdown: 3 yötä lähtöön on. München makaa hennon lumikuorrutteen alla, tuuli voisi sen pois pyyhkiä. Kävin aamulenkillä, on "vapaapäivä", jonka vietän juoksemalla ympäri kaupunkia kädet ilmassa (ja illalla opetan Suomi-koululla jonka jälkeen istun vanhempainillassa). Pitää tehdä sitä, tätä, ostaa, pakata, tyhjentää oma huone, varata vielä parit hotskut Myanmarista, tulostaa kaikenlaista - tarvitsen sihteerin näkisittepä kaaokseni. Mutta aina vain jännitys kasvaa en tiedä miten istua.

Lisäksi, lisäksi. En tiedä miten ja miksi muutenkaan. Pitäisi tukahduttaa orastava en sano mikä. Pelkään että eräs ihminen lukee minua liikaa, kuin avointa kirjaa, eikä kenenkään pitäisi osata toista melkein ulkoa. Eihän. Sen verran yksityisyyttä kuuluu ihan jokaiseen, että jotkut ajatukset voi piilottaa, mutta mitä jos ne hehkuvat katseesta, mitä jos ilmeistä kasvoilla, ja mitä jos kuitenkin on yksi joka ne löytää vaikka sanoisi kaikkensa jotta ei.

Sain eilen ilahduttavan joululahjalähetyksen, kiitti muori!
Pakkanen puraisi aamujuoksulla kankkujani. Eilen potkunyrkkeilyohjaaja antoi minulle matkaevääksi hyppynarun ja käski hyppimään joka päivä kymmenen minuuttia vähintään. Kun tulin kotiin avasin äidin lähettämän joululahjakonvehtirasian ja söin siitä puolet sillä on ikävä tuttuja suklaansävyjä. Elämäni on hopeaa, nopeaa, suopeaa. Vertaan sitä sellaiseen elämään jossa ei ole mitään ja tunnen syyllisyyttä niistä hetkistä, joina olen jotakin valittanut, jostakin nostanut myräkän. Annan kaikkeni jotta voisin parantaa toisia.

Kiinnostavaa, kellertävää keskiviikkoa kaikille teille armaille lukijoilleni. Minusta tuntuu että katoan jonakin päivänä kuten puolet meistä toisinaan. Haluan vastauksia. Haluan antaa käteni niin että.

2 kommenttia:

  1. Voi ei, nyt alkoi tekemään mieli suklaata. Damn it!

    VastaaPoista
  2. Pandan ja Fazerin suklaata, namm-namm:))
    Hyvää reissumieltä sinulle, Maaria.♥ ♥ ♥

    VastaaPoista