sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Puhuttelua

Kolmen viikon päästä vai neljänkö, en osaa laskea enkä jaksa nyt, lennän Filippiineille, Cebun saarelle, ja sieltä olisi tarkoitus hyppiä toisillekin saarille. Lomasuunnitelmat, joita ei siis ole, vieläkään, saavat nyt kyllä uuden suunnan. Yritän nimittäin päästä auttamistöihin tuhoalueille. Katsotaan, pääsenkö, sillä käsittääkseni ihan noin vain vapaaehtoistyöhön ei voi heittäytyä (vinkkejä otan vastaan!), mutta uskoisin, että apua siellä tarvitaan kipeästi ja toivottavasti otetaan vastaan. En osaa nimittäin ajatellakaan, että lomailla lököttelisin siellä kaiken tällaisen luonnon voimankäytön jälkeen. Olen myös päättänyt että kirjoitan kaiken ylös. Kirjoitan kasvot ja vakavat kädet ja tuulen jättämät jäljet. Läppis siis lähtee lomalle mukaan - tosin en tiedä, saanko.

Baganin rauniokaupunkia Myanmarissa. (Kuva: wikipedia.com)
Nimittäin matkasuunnittelu on edistynyt sen verran, että olen päättänyt mennä Myanmariin (en ole aivan varma, saako sinne viedä läppistä). Ostin jo lennot. Rauhoittaakseni äidin ja isän ja sisarusteni huolestuneita mieliä en kuitenkaan meinaa siellä yksinäni reppureissata, vaan olen parhaillani yhteyksissä paikallisen "agentuurin" kanssa ja kuljen jonkinmoisen ryhmän ja oppaan mukana koko kaksi viikkoa. Olen saanut jo ehdotuksen matkan yksityiskohdista, mutta hinnasta riippuu, lyönkö reissun lukkoon vaiko enkö. Siihen kuuluu käynti Baganissa, vaellus Popa-vuorelle, piipahtaminen Mandalayssa, Amarapurassa, Inle-järvellä, Ngapalin ranta-alueella ja mitä vielä kaikkea Hui. Jänskää.Viisuminkin tuo toimisto järjestää puolestani. Näppärää. 
Myrskyn otteessa. (Kuva: http://www.augsburger-allgemeine.de)
Että semmoista. En ole ehtinyt mitään ja silti kaiken. On isänpäivä, jonka meinasin unohtaa, sillä täällä sitä vietetään toukokuussa. Lisäksi olen ollut kovin sosiaalinen koko viikonlopun ja se väsyttää. Ihania ystäviä, ihania hetkiä, sadetta ja migreeniä on kuulunut eloisaan elämääni, mutta onneksi migreeni on nyt hellittämässä. Se iski aamulla yllättäen ja siristi silmäni. Lähden oopperalaulajaystäväni luokse syömään kohta, sillä sain kutsun, enkä tiedä ketä muitakin kaikkia siellä on, mutta on kutina silmäkulmassa, sellainen, että tapaan joitakin uusia ihmisiä ja joudun keskustelemaan suu vaahdossa. En tiedä jaksanko enää. Huomenna viimein vietän päivän, jona en puhu kenellekään. Tai no, pakko kai on kämppiksen kanssa päätä aukoa ja tallilla höpistä hevoselle. Mutta tekisi mieli sulloutua purkkiin päiväksi ja kirjoittaa vain ja olla ruma.

11 kommenttia:

  1. Mahtavasti sanottu tuo, että tekisi mieli vain kirjoittaa ja olla ruma. Usein sama fiilis.

    Upeita matkasuunnitelmia sinulla. Myanmar...sinne minäkin niin kovin mielelläni menisin. Ja Filippiinit, pelkään pahoin, että tuhojen koko kuva ei ole vieläkään selvinnyt meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pelkään kamalasti, että millaista tuhoa on oikeasti tapahtunut. Nyt alkaa jo olla selvää, miten paljon siellä apua todella todella tarvitaan :/

      Poista
  2. Hyvä suunnitelma, toivottavasti toteutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteutuu. Ainakin Filippiinien osalta siis. En voi enää muutakaan. Enkä haluakaan.

      Poista
  3. Aika kauheaa mitä luonnonvoimat taas aiheuttivat Filippiinien alueella.Hienoa jos tuo suunnitelmasi toteutuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteutuu se, siellä kuulemma on huutava pula kaikesta. Joten jokainen auttava käsipari on tervetullut!

      Poista
  4. Apua varmasti kaivataan. Meillä on perheessä kaksi filippiiniläistä, siksi näitä tuhoja on seurattu vieläkin raskaammin sydämin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raskasta on seurata myös vierestä, kun ystävän perhe asuu siellä. Onneksi ovat kunnossa, mutta pahalta tuntuu kaikkien puolesta.

      Poista
  5. Jaksamista sinulle sinne auttamistyöhön. Itse olen tehnyt paljon vapaaehtoista auttamistyötä täällä Suomessa...ymmärrän halusi auttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Varmastihan se on uuvuttavaa mutta uuvuttavampaa olisi olla auttamatta. Mielestäni on ehdottoman tärkeää ja vastuullista ja velvollisuus tarjota apua.

      Poista
  6. Upea juttu. Bloggasin juuri sivuten sitä, miten monet tuntuvat saavan aikaan älyttömästi asioita. Sinä olet kyllä ihailtavan aktiivinen. No, minkäs tekee. Sitä on sellainen kuin on. Minä enemmän tällainen yhdessä asiassa ja horrostilassa värisevä kellariasukas. ;)

    VastaaPoista